tiistai 5. maaliskuuta 2019

Wardin keltainen ja kaikki muut värit


Rafael Wardin Kultaranta-sarjaa 

Aloitan kierrokseni yläkerrasta. En tiedä, mikä on oikea tapa, minulle taitaa olla luontevinta tämä, eteneminen kakkoskerroksesta kohti pohjakerroksen saleja. 

Katson taidetta, jään kiinni väreihin. Nainen on asettunut istumaan, neule käsissään. Ei neuletta, ei sen yksityiskohtia, vain naisen hahmo ja hahmoa hellivä Rafael Wardin keltainen. On hyvä lähteä liikkeelle Wardin heleistä väreistä. Taiteilijan katse tavoittaa puutarhan raikkaat sävyt, kesän ja Kultarannan. 

Neulova nainen, Rafael Wardin väreissä

Samalla tavalla lempeä värimaailma tulee uudelleen vastaan pohjakerroksessa, Göran Augustsonin abstrakteissa maalauksissa. Syyskaupunki, Jazzmuusikko – jokaisella teoksella on nimi, joka antaa viitteen tulkinnasta. Voisiko sen tulkita toisinkin? Mitä taiteilija siitä ajattelisi? 

Göran Augustson, syksyinen kaupunki 
Nainen imettää, tukee lapsen asentoa, keskittyy. Katson kuvaa, jään kiinni aiheeseen. Naisen otteessa on hellyyttä, äidillistä varmuutta. Noin meitä suuria ikäluokkia hoivattiin. Samanlainen hieman sisäänpäin kääntyneen ilmeen voi yhä uudelleen nähdä nuoren äidin kasvoilla, kun pieni ihminen tyyntyy nauttimaan läheisyydestä ja kasvulleen välttämättömästä ateriasta. Veikko Vionojan harmoniaa. 

Veikko Vionojan kuvaus äitiydestä
Katson oksia, niiden muodostamia kuvioita, katson värejä. Puista on esillä monta komeaa muotokuvaa, hongat miellyttävät eniten. Inari Krohnin honkapuu, samanlainen kuin petäjä lapsuudenikkunani takana. Katselin sitä usein, ennen unta. Yhä edelleen viihdyn paikoissa, joissa voin katsella puita ikkunani takana. Niiden ryhtiä, värejä, tuulen vaihtelevaa liikettä oksissa. 


Inari Krohn, puiden muotokuvia
Keravan taidemuseossa, Sinkassa on toukokuun alkuun asti esillä Rolando ja Siv Pieraccinin taidekokoelmaan kuuluvia teoksia. Kokoelma on laaja, 1600 grafiikanlehteä, maalauksia, piirroksia ja luonnoksia. Voi vain toivoa, että niitä esiteltäisiin tulevaisuudessa lisää. Keravan taidemuseo on saanut uskomattoman aarteen. 

Kaskipuron kuvaaminen epäonnistuu, kuvaaja tuppautuu mukaan. 

Grafiikka mielletään mustavalkoiseksi, jyrkkien kontrastien taiteeksi. Pelkistyneimmillään se sitä onkin – näyttelyn alussa, keskikerroksen pienessä kabinetissa on kokoelma Pentti Kaskipuron töitä, myös tuttuja sipuleita. Kaskipuro on mestari, mutta myös mestareiden opettaja, monet näyttelyn taiteilijoista ovat saaneet häneltä perusoppinsa. 

Elina Luukanen ja Alvar Aallon hieno Paimion parantola

Hannu Hyrskeen muotokuvia - nämä pitää nähdä, ei kuvata.

Taiteilija kohtaa toisen taiteilijan – eri tasoilla. Kaskipuro kohtaa oppilaansa, oppilaat mestarinsa. Elina Luukanen kuvaa Alvar Aallon elävää viivaa Paimion parantolan rakenteissa, Hannu Hyrskeen muotokuvat tuovat mieleen muistumia vanhojen mestareiden töistä. Inari Krohn kuvaa maisemaa, vanhojen mestareiden rakentamaa. 

Marjatta Hanhijoki 

Taiteilija kohtaa maiseman – Vionojan grafiikanledillä oleva esineiden levollisuus jatkuu Marjatta Hanhijoen hailuotolaisten ihmisten kuvissa, rauhallisissa, hetkeen pysähtyneissä. Joku poseeraa istuen, toinen on työntänyt kädet hiuksiinsa, kuin unohtuneena ajatuksiin ja tullut samalla kuvatuksi. Akvarellien, sisäkuvien, värit kertovat hiljaisesta kesäpäivästä, pysähtyneestä hetkestä, jolloin ainoa liike on pölyhiukkasten leijailu valojuovassa. 

Värikäs sarja Paul Osipowin grafiikkaa 
Taiteilija kohtaa värin: tätäkin on grafiikka. Paul Osipowin voimavärejä, Lars-Gunnar Nordströmin tarkkaan piirrettyjä, täsmällisiä pintoja. Jännitteitä, kontrasteja. 

Lars-Gunnar Nordström - ei ehkä ihan kaikkein tutuin käsiala

Paul Osipowin Ruotsalainen sarja palaa mustavalkoiseen, näyttää aiheella leikittelyn ja kokeilun. Tätä kokonaisuutta ei soisi pilkottavan osiin, ei ainakaan lähiöyksiön mittasuhteisiin. 


Alakerran saleissa viihtyvät Esa Riipan esineet, tutut, satumaiset, maisemaan asettuneet, melkein elävät. Vanhan maitokannun kuviot sulautuvat syyslehtiin. Kosketuksista, tuhansista pesuista hiutuneet kuviot, väsyneet niin kuin maahan pudonnut, loppuun palvellut vehreys. 

Esa Riipan maitokannu
Raimo Kanervan töissä on tutut aiheet, kukat, linnut, luonto, joka yllättää urbaanin. Onko siitä jo noin kauan, kun mestari lähti? 

Raimo Kanerva, tamperelainen mestari
Näyttely päättyy minun osaltani Juhana Blomstedtin ankaraan, tinkimättömään modernismiin. Jyrkkiin rajauksiin, hallittuihin muotoihin, kuviin, joista kaikki ylimääräinen on jäänyt pois. 


Hieno kokonaisuus, Keravan taidemuseo Sinkassa. Avoinna toukokuun alkuun. 
Muistan joskus miettineeni, miksi taidemuseo muutti Savion vanhan kumitehtaan varastohalleista keskelle kaupunkia. Olisiko Saviolla ollut enemmän tilaa? Ehkä, mutta hienosti tämäkin tila toimii. Ajankohtaisen, elävän museon paikka on keskellä kaupunkia, siellä, missä ihmiset muutenkin liikkuvat. 

Musiikkia taiteelle ja taiteesta
Onko kaupunki viidakko? Ei ehkä pieni, urbaaniksi kurottava radanvarsikaupunki. Mutta viidakkokin on kaupungissa, Juhani Linnovaaran luomana. Viidakossa elelee punainen käärme tai mato, utelias, humoristinen. 

Käykää vaikka katsomassa.