keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Pirkko Heikkilän muistoksi



Pokan Pirkko, Uittamon Pirkko, Heikkilän Pirkko – koko Sammatin tuttu ja luotettu Pirkko on poissa. 

Pirkko Heikkiä oli aktiivinen toimija Haarjärven ja Luskalan kylissä ja sammattilaisissa yhdistyksissä.  Hän oli retkien ja aktiiviteettien järjestäjä ja monen hyvän asian aloittaja. Kesäkaudella Pokan pelloilla kasvatettiin vihanneksia, myös myyntiin, Helsinkiä myöten. Kesälauantaisin Pirkko myi tuotteitaan Sammatin kesätorilla. 

Talvella, kun sato oli korjattu ja pellot kynnetty, Pirkko asettui kangaspuiden ääreen. Hän oli museoviraston luotettu, ryijyjen ja kudonnaisten entistäjä ja korjaaja. Uusia, taidokkaasti kudottuja ryijyjä tuli myyntiin kesän käsityönäyttelyihin. Kangaspuiden ääressä oli usein kaksi sukupolvea, Pirkko ja hänen anoppinsa Ilmi Heikkilä. Sopuisasti. 

Pirkko Sanelma Heikkilä os. Uittamo 21.8.1933 – 10.4.2018 eli täyden elämän. 
Pirkko tunsi kaikki ja Pirkon tunsivat kaikki. Pirkolta oli helppo kysyä, jos piti löytää haastateltava tai joku muu asiantuntija – Pirkko osasi neuvoa ja usein vastata kysymyksiin. 

Olen haastatellut Pirkkoa mm. seurakuntalehti Lohkaretta varten.
Pirkon omaisten luvalla julkaisen nyt nämä tekstit uudelleen tässä Sanataidon blogissa. 
Tässä olevan henkilöesittelyn lisäksi voit lukea kuvauksen kanttori Mylläristä ja kyläkulttuurista. Kolmas teksti liittyy seurakunnan vapaaehtoistyöhön. 

Tekstit on julkaistu 2010, aikanaan Pirkko on ne lukenut ja hyväksynyt. Joitakin tekstejä on lehden taittovaiheessa jouduttu lyhentämään ja otsikoita muokkaamaan, sillä lehden tekijä ajattelee kokonaisuutta. Kuvat ovat kirjoittajan muistiinpanoja. Tässä tekstit ovat alkuperäisessä muodossaan. 

Kiitos Sinulle, Pirkko, hienosta elämäntyöstäsi! 

Tuokiokuva Heikkilän tuvasta on Eljas Myllärin henkilöesittelyn liite, kirjoitettu 2010. 



Ennen vanhaan riitti lystiä   

Pyhäpäivän rauha asuu Pirkko ja Unto Heikkilän tuvassa Valkjärven rannalla. Istutaan kahvilla ja jutellaan entisistä ajoista. Sammatin Luskala on Unton kotikylä, tähän tupaan Myllykylästä lähtöisin oleva Pirkko tuli miniäksi vuonna 1955. Jo kuukauden kuluttua häistä hänestä oli tullut Paikkarin Marttojen jäsen ja aktiivinen toimija kyläyhteisössä. 
-       Paikkarin Martat järjestivät kesäjuhlan Sverre Saarisen navetanvintillä ja me menimme Unton kanssa mukaan. 
-       Siellä näyteltiin ja ohjelma oli niin hauskaa, että minä liityin heti jäseneksi, halusin olla niin hauskassa joukossa mukana. 

Irmeli Virta lauloi ja Leeni Jalava oli primus motorina kaikessa, Sverre Saarinen ja Heikki Valkjärvi järjestivät hauskaa ohjelmaa. 
-       Olin tavannut Sverre Saarisen jo aikaisemmin ja aluksi vähän jopa pelkäsinkin häntä, työkamppeissaan olevaa tummaa, pitkäpartaista miestä. Mutta hän olikin mukava mies ja hyvä näyttelemään. 
-       Irma Särmäharju näytti minulle joskus runojaan. Irma kaipasi henkistä tukea ja esiintymismatkoilleen hän halusi minut mukaan. Olen ollut mukana Helsingissä, Nummella ja Lohjalla, kun Irma lausui omia runojaan. 

Ihmiset olivat Pirkon mielestä ennen paljon persoonallisempia, jokaisella oli oma persoonansa, nykyään ollaan paljon tasapäisempiä. 

Työteliäs yrittäjäpariskunta

Heikkilät ovat tehneet uran puutarhaviljelijöinä: perheellä oli pitkään oma myyntipaikka Helsingissä Kauppatorilla, myöhemmin tilauksia vietiin tukkuun. Pirkko on kotitalousteknikko, jonka taitoja on tarvittu niin kaupan konsulenttina kuin pitojen laittajanakin. Sammatin Sampojuhlien muonitustalkoissa Sampomäellä Pirkko on ollut joka vuosi mukana alusta asti. 

Aikaa on kulunut ja ansaituille eläkepäiville siirtyneillä Heikkilöillä on ilonaan kolme omaa lasta ja kahdeksan lastenlasta. Menneitä on mukava muistella kahvikupin ääressä tuvan pöydässä. 







Lämpimät muistot elävät

Kirjoitus on julkaistu Pirkko Heikkilän (1933-2018) muistoksi, lähiomaisten suostumuksella. 



Sammatin seurakunnan ja myöhemmin alueseurakunnan avainhenkilöitä ovat seurakunnan työntekijät ja aktiiviset vapaaehtoiset. Pienen seurakunnan henkilögalleriaan kuuluvat paitsi nykyiset toimijat, myös ne, jotka ovat ennen seurakuntalaisia palvelleet. Hyvä työ on jättänyt kestävän jäljen. Kun puhutaan kirkkomusiikista, vanhemmat seurakuntalaiset muistavat mainita myös aikaisemmat kanttorit, erityisesti Eljas Myllärin. Se oli silloin Myllärin aikaan – ja sitä aikaa kesti ennätysmäisen kauan. 

Millainen mies Eljas Mylläri oli? Hänestä kerrotaan tarinoita, häntä kunnioitetaan ja hänen työtään arvostetaan. Itse en ole häntä tuntenut. 

Lähdin 2010 selvittämään Myllärin arvoitusta – ja se tuntui olevan arvoitus vain minulle. Kaikille muille vanha kanttori oli tuttu. Pirkko ja Unto Heikkilä kutsuivat kotiinsa juttelemaan ja kuulemaan Myllärin persoonasta. Samalla puhuimme paljon siitä, millainen Luskalan ja Haarjärven kyläyhteisö aikaisemmin oli. Tarvitaan kokonainen kylä – ei vain lapsen kasvattamiseen, vaan hyvään elämään.  

Pirkko ja Unto Heikkilän haastattelu osoittaa, miten tärkeää on, että ihmisellä on ympärillään hyvä ja kannustava yhteisö. Pienen kylän yhteisissä riennoissa jokainen saa tehdä ja toteuttaa, käyttää omaa luovuuttaan ja lahjakkuuttaan hyvien asioiden edistämiseksi.  



Eljas Mylläri oli uuttera musiikkimies

Sammatin kanttori toimi virassaan 42 vuotta 

Haarjärvi ja Luskala olivat jo 1950-luvulla vireitä kyliä. Siellä oli oma laulukuorokin, jota johti ja valmensi kanttori Eljas Mylläri. 
Muistelemme Eljas Mylläriä ja sammattilaista elämää 1950- ja 60-luvuilla Pirkko ja Unto Heikkilän luona. 
Luskalan ja Haarjärven kylät muodostavat kiilamaisen alueen Sammatin pohjoiskolkkaan, Luskala alkaa pian kirkonkylän jälkeen, Haarjärven etelärajana on Sampomäki. 

Inkeriläinen Eljas Mylläri (7.3.1888 -30.4.1977) oli tullut Sammattiin Venäjältä, Kronstadtista. Viime tingassa hän oli päässyt pakenemaan Suomen puolelle vallankumouksen jaloista. 

Kronstadtin pakolaiset ovat historian lähteiden mukaan olleet vuonna 1921 Kronstadtin linnoituksesta paenneita anarkistimatruuseja ja upseereja, jotka olivat nousseet kapinaan neuvostohallitusta vastaan. Kapina epäonnistui ja kapinalliset pakenivat jään yli Suomeen, minne osa pakolaisista jäi pysyvästi. 

Eljas Mylläri on itse ollut näistä ajoista ja tapahtumista varsin vaitonainen eivätkä paikkakuntalaisetkaan liikoja kyselleet. Mylläri kotiutui Sammattiin ja oli kai hiukan ylpeäkin siitä, että oli saanut – yhtä kirjainta vaille – saman etunimen kuin suurmies Lönnrot. 

Kansakoulun opettajasta kanttoriksi ja isännäksi

Eljas Mylläristä tuli ensin Sammatin kansakoulun opettaja ja hän muutti koulurakennuksen päätyhuoneisiin, maantien puoleisessa päässä olleeseen opettajan asuntoon. Nykyään koulutalossa toimii Sammatin kirjasto ja sen päädyssä on viehättävä Lönnrot-sali. Hellin Landénista, suntio Niilo Landénin puolisosta tuli emännöitsijä, joka auttoi yksinäistä miestä taloudenpidossa. 

Vuonna 1927 Eljas Mylläri valittiin Sammatin kanttoriksi ja tätä virkaa hän hoiti vuoteen 1969 asti, kunnioitettavat 42 vuotta. 
-      Papit vaihtuivat, mutta Mylläri pysyi, muistelee Unto Heikkilä, joka on käynyt rippikoulunsakin Myllärin aikaan. 
-      Eljas Mylläri oli persoonallisuus, jota kaikki kunnioittivat. Rippikoululaiset hän piti kovassa kurissa. 
-      Ennen kaikkea hän oli musiikkimies, musiikki oli hänelle kaikki kaikessa. 

Kanttorin töiden ohella Mylläri viljeli maata. Hän hankki pienen maapaikan Luskalasta, Paikkarille johtavan tien varrelta. Ensin rakennettiin puimaliiteri, järven puolelle, tontin kauneimmalle paikalle. Myöhemmin lähelle maantietä nousi asuinrakennus. Rakennukset urakoi haarjärveläinen Virta. Naapuritontille muutti myöhemmin Eljas Myllärin veli Pekka Mylläri. 

Isäntänä Eljas Mylläri erottui muista. 
-      Maatöihin lähdettiin täällä työvaatteissa, pusakoissa ja muissa, mutta Myllärillä oli maatöissä aina pitkä tumma takki päällään, lannanajossakin, Unto Heikkilä muistelee.

Myrskylyhty näytti, missä Mylläri liikkuu

Eljas Mylläri oli uuttera mies, maanviljelyksen lisäksi hän hoiti työt kirkossa ja soitti kaikki häät ja hautajaiset. 
-      Siihen aikaan oli kaikissa kylissä lukuset, niissä rippikoululaisten oli pakko käydä, mutta lukusille tultiin muutenkin mielellään. Rippikoululaisilta kuulusteltiin tekstejä ja veisattiin virsiä. Mylläri myös opetti uusia virsiä, vaikkakin ilman säestystä, taloissa ei tuohon aikaan vielä ollut pianoja tai muita soittokoneita. 
-      Raamatusta luettiin ja keskusteltiin, kertoo Pirkko Heikkilä, joka on ollut monta kertaa mukana lukuspitoja valmistelemassa. 
-      Eljas Mylläri hoiti kanttorin virkaa myös raskaina sotavuosina, pappina oli silloin Anton Lannetta. Sota-ajan on täytynyt tuntua Mylläristä jo taustankin takia todella raskaalta – mutta näistä asioista ei tohdittu juuri keskustella. 

Eljas Mylläri teki pitkätkin työmatkat polkupyörällä. 
-      Myllärillä ei ollut muuta kulkuvälinettä. Talvipimeällä hän ripusti myrskylyhdyn pyöränsarveen ja lähti polkemaan. Kylällä nähtiin jo siitä valosta, että Mylläri oli taas menossa. Myöhemmin papeilla alkoi olla autoja ja Mylläri sai kyydin. 

Haarjärvi oli syrjäinen kylä 1960-luvun puoliväliin asti. Silloin valmistui tieyhteys ykköstielle ja aikaisemmin asumattomille alueillekin alkoi liikenneyhteyksien kohentuessa tulla uusia asukkaita. 



Kylän oma kuoro antoi eloa yksinäisiin iltoihin

Kun maanviljelys ja kirkolliset velvollisuudet oli hoidettu, kanttorille jäi vapaata. Seurallisena miehenä hän halusi, että kotonakin olisi jotain tapahtumia ja niin perustettiin laulukuoro. Kylien heleä-ääniset nuoret rouvat kutsuttiin mukaan. 
-      Irmeli Virta (myöhemmin Leijavuori) oli minulle tuttu jo Lohjan koulun ajoilta, hän oli jo kouluaikaan todella lahjakas ja kaunisääninen laulaja, kertoo Pirkko Heikkilä. 
-      Sitten oli Irma Särmäharju, joka varmaan on useimmille tullut tutuksi runoilijana. 
-      Hellin Landén oli mukana kuorossa, Ilta Ruokosuo ja Inkeri Landén joskus tyttärinen. 
-      Sirkka Liesivaara otti toisinaan musikaaliset tyttärensä mukaan. 
-      Kirsti Saarinen, Sverre Saarisen puoliso kuului myös kuoroon. 
-      Minä olin nuorin kuorolaisista, nyt muut ovat jo edesmenneitä. 

Kuoroa pyydettiin usein laulamaan kirkkoonkin, varsinaista kirkkokuoroa ei Sammatissa vielä 1950-luvulla ollut. Kuoron perinteisiin kuuluivat myös syntymäpäiväsankareiden onnittelut. Kun joku kyläläinen täytti pyöreitä, onnittelut käytiin tuomassa laulaen heti aamuvarhaisella. 

Musiikkia ja pöydän antimia

Kuoron harjoitukset pidettiin Eljas Myllärin kotona. Hänen talossaan oli keittiö, tilava olohuone, jota kutsuttiin saliksi ja pieni makuuhuone. Lauluharjoitukset pidettiin salissa, missä myös oli piano. Pianon säestyksellä laulettiin ja opeteltiin virsiä ja hengellisiä lauluja. 

Lauluharjoitusten jälkeen juotiin kahvit ja Pirkko Heikkilä muistelee, miten pöydässä aina oli uskomaton määrä herkkuja. Hellin Landen keitti kahvit.
-      Oli se pöytä aina harjallas, laskimme, että herkkuja oli joka kerta ainakin kaksitoista sorttia, muistelee Pirkko Heikkilä. 
-      Vieraanvaraisuus oli Eljas Myllärille kunnia-asia. Hän oli todella tarkka tarjoiluista, olikohan se inkeriläistä perua? 
-      Hänellä oli jo aikaisin jääkaappikin. 

Eräänä talvi-iltana sattui sitten katastrofi. Eljas Mylläri odotti kuorolaisia kotiinsa ja lämmitti salin nurkassa olevaa pyöreää peltiuunia, kakluunia. Kuinka ollakaan, uunin pellit olivat unohtuneet kiinni ja isäntä huomasi tilanteen vasta sitten, kun uuni oli jo nokinen ja salissa kova savunkatku. Hän avasi ikkunat ja yritti tuulettaa savua pois. 
-      Kaunis uuni oli kuitenkin pilalla ja ruman näköinen. Isäntä yritti jotenkin pelastaa tilanteen ja kun ei muuta keksinyt, alkoi maalata jäähtyvää uunia valkoiseksi. 
-      Siitä seurasi, että maali alkoi kuumalla pinnalla kärytä ja katkua tuli aina vaan lisää, muistelee Pirkko Heikkilä. 

Kuorolaiset auttoivat isäntää tuulettamaan taloa ja siivoamaan enimmät noet pois. Lauluharjoitukset pidettiin sillä kertaa keittiössä, minne oli jo katettu komea kahvipöytä. Eikä kahveja silläkään kertaa jätetty juomatta. 

Hellin tuli Kiikalasta emännäksi   

Eljas Mylläri oli jo ikämies, kun hän solmi avioliiton Kiikalan koulun opettajan, Hellin Laaksosen kanssa. Emännyydestä tuli näin huolehtimaan Hellin-rouva.
Samoihin aikoihin kuoron toiminta päättyi ja Sammattiin perustettiin kirkkokuoro. 
-      Hellin oli muhkean kokoinen emäntä. Hänen mukanaan Myllärin taloon muutti myös Viivi-sisar, joka oli yhtä laiha kuin Hellin rehevä. 
-      Viivi-siskolla oli vaikea kuulovamma ja siksi myös kuulolaite. 
-      Kerran kun oltiin lukusilla, tuvassa alkoi yllättäen kuulua outo, uliseva ääni, jota oli hyvin vaikea paikantaa. Lopulta selvisi, että syynä oli Viivin kuulolaite, muistelee Unto Heikkilä.

Viivi ja Hellin olivat hienoja naisia, juhlissa he esiintyivät joskus hatut päässään. Kun kylän tytönpirpanat sitten leikkivät hienoa naista, heilläkin piti aina olla hatut. 

Hellin ja Eljas Mylläri saivat monta yhteistä vuotta, molemmat elivät pitkän elämän. Eljas Mylläri kuoli vuonna 1977, Hellin-vaimo 1992. Eljas Myllärin perinnöksi jättämä rahasto oli tärkeä perusta, kun Sammatin seurakuntatalolle hankittiin piano. Musiikkimiehen muistoa kunnioittaen paikalle valittiin laadukas soitin. 


Ahkerat vapaaehtoiset ja tekemisen ilo

Kirjoitus on julkaistu Pirkko Heikkilän (1933-2018) muistoksi, lähiomaisten suostumuksella. 


Olin muutama vuosi sitten mukana hautausmaan siivoustalkoissa. Pirkko Heikkilä rapsutteli haravallaan Heikkilän perheen hautaa ja aloimme puhua siitä, kuinka kaunis Sammatin kirkko ja kirkkomaa ovat, ovat aina olleet. Kotikirkko oli tärkeä ja rakas. 

Pirkko on päässyt perille, maallinen matka päättyi kotiseurakunnan kirkkomaahan, taivaallinen tie on alkanut. 

Sammatin seurakunnan voimavarana ovat aina olleet vapaaehtoiset, jotka avustavat tapahtumien järjestelyissä. Samalla seurakunta on ollut voimavara vapaaehtoisille. Sitouduttiin, puolin ja toisin, jokainen sai palvella ja tehdä osuutensa seurakunnan parhaaksi. Uutteriin vapaaehtoisiin kuului myös Pirkko Heikkilä. Tapasimme yhdessä naisjärjestöjen edustajien kanssa seurakuntasalissa. 

Tämän tekstin kirjoittamisen aikaan Sammatin seurakunta muodosti yhdessä Lohjan seurakunnan kanssa seurakuntayhtymän. Kun kuntaliitos eteni, yhtymästä luovuttiin ja perinteikkäät pienet seurakunnat ovat nykyään Lohjan alueseurakuntia.
Teksti kuvaa vuoden 2010 tilannetta. Lehteä varten otettiin uudet kuvat, nämä ovat työversioita. Käytännöt ovat voineet muuttua, tekemisen hyvä henki on oleellisinta.



Sammattilaiset naisjärjestöt ovat kotiseurakunnan voimavara 

Väskynäsoppaa hyvään tarkoitukseen 

Sammatin seurakunnan toiminnassa naisyhdistyksillä on aina ollut tärkeä osuus, ne ovat toimineet kotiseurakunnan luotettuna tukijoukkona ja uskollisena sidosryhmänä. 

-        Minä tulin Sammattiin 1949, siitä asti olen ollut mukana, muistelee Kyllikki Rinne, Sammatin Maatalousnaisten pitkäaikainen aktiivi. Yhdistyksen nimi on jokin aika sitten modernisoitu muotoon Sammatin Maaseutunaiset.  
-        Minä tulin Paikkarille 1955 ja liityin samana vuonna Paikkarin Marttoihin, kertoo Pirkko Heikkilä. Olen ollut 55 vuotta jäsen.

Sekä Kyllikki Rinne että Pirkko Heikkilä ovat olleet pitkään myös seurakunnan luottamustoimissa, mm. kirkkovaltuustossa. Sammatin seurakunta itsenäistyi vuonna 1951, nyt Sammatti on osa Lohjan seurakuntayhtymää. 

Sammatin Martat ja Paikkarin Martat ovat toimineet yli 90 vuotta, Maaseutunaiset täytti 60 vuotta kaksi vuotta sitten. Perinteitä riittää. 

Joka kolmas vuosi vetovastuussa

Naisjärjestöt huolehtivat vuorovuosin seurakunnan kahvituksista ja tilaisuuksista. Kaikilla kolmella yhdistyksellä on vakiintuneet käytännöt. Kun oma vuoro osuu kohdalle, se merkitään toimintasuunnitelmiin.
-        Seurakunta tarjoaa kahvit mm. kaatuneiden muistopäivänä ja veteraanipäivänä. Seurakunta hankkii tarvikkeet, naiset panevat toimeksi keittiössä.
-        Isot tapahtumat, esimerkiksi piispantarkastus muutama vuosi sitten, hoidetaan yhdistysten yhteisin voimin. 

Toimintasuunnitelmia on tänä vuonna alettu käydä läpi puolivuosittain, yhdistysten edustajat ovat pitäneet palaverin seurakunnan talouspäällikön kanssa. Seurakunta esittää toivomuksensa, mutta järjestöillä on myös mahdollisuus tuoda mukaan omia ideoitaan.

Yhteisöllisyys ja yhdessä tekemisen ilo on palkkio työstä. 
-        Me teemme kaiken talkoilla, on ilo olla mukana. Tuskin tämä kenellekään on vastenmielistä. Autetaan, kun tarvitaan. 

Huolenpitoa yhteisestä seurakunnasta

Kirkon ja seurakuntatalon ilmettä luovat tekstiilit, maljakot ja kynttilänjalat. Kaikilla niillä on oma tarinansa ja usein aloitteentekijöinä ovat olleet naisjärjestöt. 
-        Hellin Landen - suntio Niilo Landenin emäntä - organisoi yhdessä yhdistysten kanssa aikaan alttarilla olevien lasimaljakoiden hankinnan. 
-        Vihkiryijy hankittiin 1950-luvulla, hanketta hoiti aktiivisesti Maatalousnaisten silloinen puheenjohtaja, Emäntäkoulun puutarhaopettaja Eevi Laaksonen, tietää Kyllikki Rinne. 

Seurakuntatalo valmistui 1976, vuonna 1994 sitä peruskorjattiin ja laajennettiin.  
-        Maatalousnaiset lahjoittivat uudelle talolle Suomen lipun. Seurakunnan oli sitten pakko hankkia tanko, kertoo Kyllikki Rinne. Lahjoitimme myös kahvikuppeja. 


Sammatin seurakuntatalon aulassa tulijaa tervehtii komea Sammatti-ryijy, jonka on kutonut ja seurakunnalle lahjoittanut Irja Leijola. 
-        Sammatin Martoilla oli isot kangaspuut, joilla näin kookkaita ryijyjä voitiin tehdä. Äitini oli yhdistyksen jäsen ja hän lainasi näitä puita ja valmisti isoja Sammatti-ryijyjä muuallekin, muistelee Mirjami Sarvi, Sammatin Marttojen puheenjohtaja.  

Seurakuntasalin seinällä on Ilma Hirnin suunnittelema jugendaiheinen ryijy, jonka ovat valmistaneet ja lahjoittaneet Ilmi Heikkilä ja hänen miniänsä Pirkko Heikkilä. 
-        Kolmen tyylitellyn kukan voisi ajatella symboloivan pyhää kolminaisuutta. 

Lähetystyön sieluna on ollut Lilja Hartikainen, joka on 1960-luvulla työskennellyt Sambiassa, leprasairaiden toimintaterapeuttina. Hänen lahjoittamansa afrikkalaisten esineiden kokoelma on esillä seurakuntasalin vitriinikaapeissa. 

2000-luvun alussa seurakuntatalon valkoiset pöytäliinat uusittiin. Siitäkin selvittiin talkoovoimin. 
-        Seurakunta hankki kankaat, yhdistyksistä ja diakoniatoimikunnasta tuli talkoolaisia, kertoo Silja Koivunen, Maaseutunaisten puheenjohtaja. 
-        Emännät ottivat ompelukoneensa mukaan ja ne, joilla ei konetta ollut, avustivat kankaiden leikkaamisessa. Leena Astala, joka silloin oli suntiona, keitti talkooväelle herkullisen lihakeiton. 
-        Oli siinä pörinää, tietää sen, kun naiset yhdessä ovat. 

Pianoon kiinnitettyä hopealaattaa tutkimassa, vas. Silja Koivunen, Kyllikki Rinne ja Pirkko Heikkilä.

Vuorovaikutusta 

Järjestöillä on kaikilla omat, seurakuntaan liittyvät perinteensä. Kun yhdistysten tasavuosikymmeniä juhlitaan, juhla alkaa arvokkaasti jumalanpalveluksella. 
Maaseutunaisten oma kirkkopyhä on syksyinen sadonkorjuun kiitosjumalanpalvelus, jolloin kirkko koristellaan syksyn antimilla. Sammatin Marttojen ja Paikkarin Martat kokoontuvat sanankuuloon ensimmäisenä adventtina. Paikkarin Marttojen toinen kirkkopyhä on Kynttilänpäivä. 
-        Ennen vanhaan me kävelimme yhdessä Paikkarilta Kynttilänpäivän kirkkoon. Silloin ei kaikilla ollut autoja eikä se meille nuorille ollut matka eikä mikään. Nyt se jo on, hymyilee Pirkko Heikkilä. 

Paikkarin Marttojen Parvin tuvalla on järjestetty yhdessä seurakunnan kanssa kinkereitä eli lukusia ja lähetysiltoja. Lammin talon kesäiset Piponius-seurat toteutetaan nekin yhteistyönä.  

Lähetystyön asialla on oltu useana syksynä myös Helsingin Tuomiokirkon Porkkanamarkkinoilla. Sinne on suunnistettu kahdella autolla, molemmissa isot kuormat myytävää. Pirkko Heikkilä organisoi ja Paikkarin Marttojen sekä lähetystyön johtokunnan piiristä löytyivät aktiiviset myyjät. 

Sammatin kulttuuriseurakunta on suosittu retkikohde. Helsingin seurakunnista tehdään usein vierailuja Elias Lönnrotin koteihin, Paikkarin torpalle ja Lammin talolle. Ryhmien kahvituksia ja ruokailuja hoidetaan Parvin tuvalla. 
-        Meillä oli keväällä iso retkikunta Inkerin suomalaisesta seurakunnasta. 50 henkeä - iloista ja vilkasta väkeä! 
-        Ryhmät käyvät aina myös Sammatin kirkossa. 

Kroovei jauhoi ja väskynäsoppaa

Tänä vuonna Marttaliitto on näkyvästi mukana Yhteisvastuukeräyksessä. Sammattilaiset naisjärjestöt ovat aina olleet mukana Yhteisvastuun asialla, sekä kerääjinä että lahjoittajina. 

-        Lähetystyön johtokunta on Yhteisvastuukeräyksen alussa järjestänyt puurotapahtuman, jonka tuotto on lahjoitettu keräykselle. Tänä vuonna oli tarjolla perinteistä Inkoon puuroa.
-        Inkoon puuroon käytetään perunaa ja ruisjauhoja - nykyään on vaan yhä hankalampi löytää sopivan ’kroovei jauhoi’ niin kuin Alimyllyn mylläri tapasi sanoa, pohtii Pirkko Heikkilä. Puuroa haudutetaan pitkään ja kärsivällisesti. 

Puurojen ja keittojen valmistukseen tarvittavat soppatykit saadaan käyttöön - tietysti naisjärjestöiltä. 
Aikaisemmin, ennen kuin Nuorisoseurantalon joulumyyjäisperinne alkoi, seurakuntatalolla järjestettiin lähetysmyyjäiset, joissa tuotteet myytiin huutokaupalla. Kahvitukset hoitivat Sammatin Martat. Yleisön suosio on aina ollut taattu.  
-        Järjestimme kirkonkylässä, Sarkolan pihassa lähetystyön kesäjuhlan, joissa oli ruokatarjoilu. Reino Rinne, sammattilainen sanankäyttäjä, haki toisenkin lautasellisen väskynäsoppaa ”kun se menee niin hyvään tarkoitukseen”.