Näytetään tekstit, joissa on tunniste Otterloo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Otterloo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Otterloo, Otterloo!


Turun Kaupunginteatterissa esitettiin vuonna 1975 Ernst Bruun Olsenin näytelmä Van Gogh ja postinkantaja. 

Ohjaaja Ralf Långbacka kävi yliopistolla, seminaarissa kertomassa ohjaustyöstään, näytelmästä. Pääosan esittäjä Esko Salminen vieraili myös. Oli hämmentävää olla suuren näyttelijän lähellä, tasavertaisina keskustelemassa näytelmästä, josta jäi niin katsojille kuin esittäjillekin iso muistijälki. Vincentin raju tarina ei ole kevyttä viihdettä.  Postinkantaja Roulinin roolissa oli Matti Varjo. 

Ralf Långbacka kertoi Amsterdamin museosta ja Otterloosta, Kröller-Müller -museosta, joissa näytelmän työryhmä oli käynyt perehtymässä Vincentin työskentelyyn ja teoksiin. Näytelmässä kiivas Vincent kaatoi vasta maalatut kankaansa kuvapuoli edellä maahan ja taiteentuntijat närkästyivät. Ralf Långbacka tiesi: joidenkin taulujen pinnalla näkyy hiekkaa. 

 

Otterloon Vincent van Gogh -kokoelmat ovat ainutlaatuiset. Kröller-Müller – museon kokonaisuuteen kuuluu veistospuisto ja moderni museorakennus, keskellä luontoa. 



Pala Otterloon lumoa on nyt Helsingissä. 


Didrichsenin taidemuseossa on esillä Otterloon museosta saatu näyttely  Vincent van Gogh – tie taiteilijaksi


Esillä on taiteilijan uran alkuvaiheessa syntyneitä piirroksia, akvarelleja.  

Viivoja, väripintoja, käsialaa, joka muuttuu yhä tunnistettavammaksi. Saarnaajan ammattia tavoitellut papin poika Vincent van Gogh joutui luopumaan haaveistaan, hänestä tuli taiteilija – kaikkien taiteen ystävien onneksi. Näiden kuvien jälkeen taiteilijan tie vei Arlesiin, auringonkukkien maisemiin, valoon. Vahvojen värien lisäksi töissä näkyy piirtäjän taito, sama vahva viiva, jota uran alkuvaiheen piirustuksissa on harjoiteltu. 



Köyhä taiteilija tarvitsi malleja, mutta kykeni maksamaan vain vaatimattomia palkkioita. Vincent van Goghin ilmeikkäät piirustukset kertovatkin tarkkaa ajankuvaa. Ihmiset on kuvattu työnsä äärellä, askareissaan.  Ompelija on suostunut kuvaan, sillä mallina oleminen tuskin on häirinnyt työntekoa. Imettäminen tuo äidille pienen lepohetken, on lupa istahtaa ja ajatella omia ajatuksiaan, kun vauva tuhisee rinnalla. 





Alankomaiden karu maaseutu elää, tummin, tunnelmallisin sävyin. Illalla asetutaan pöydän ääreen, syödään oman maan antimia, hiljennytään tulen ääreen. Sunnuntaina, kirkonpenkissä, kansa keskittyy sanan kuuloon. 

 

Peltotöihin puetaan suuret puukengät, työnsä ääressä istuvalla naisella on jalkojen alla lämmitin – kachel. Suoritin aikanaan lyhyen hollannin kielen kurssin – kachel oli yksi niistä sanoista, joiden avulla opettaja havainnollisti sitä, miten jokaisessa kielessä on sanoja, joiden merkityksen ymmärtää vasta, kun on nähnyt sanan tarkoittaman esineen. Vincent van Gogh on ikuistanut työvälineitä, tarve-esineitä, elämää. Kuvat ovat matka historiaan.



Didrichsenin van Gogh -näyttely on ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua suuren taiteilijan varhaistöihin. Kokoelma on hieno, sen jokaiseen työhön jaksaa perehtyä. 

 

Museon kellarikerroksessa on Didrichsenin taidemuseon 55-vuotisnäyttely. Kokoelman helmet ovat esillä – Picasso, Miró, Rothko, Nolde – suomalaisista mestareista mm. Schjerfbeck, Eero Hiironen ja Reidar Särestöniemi.

 

Emil Nolde

Reidar Särestöniemi

 

Oli kesä ja yksi ensimmäisistä oikeista kesälomista. Pakkasimme vanhan soputeltan auton takakonttiin, ilmapatjat ja ikäkulut makuupussit. Otimme retkikeittimen ja telttaradion mukaan ja toivoimme, ettei leirikamoja paljon tarvittaisi. Niidenkin kanssa piti muutaman kerran tuhrata, onneksi leirintäalueet olivat hyvin varusteltuja ja toimivia. 

 

Ajoimme pitkään padon päästä päähän, ihmettelimme tiiviisti rakennettuja kaupunkeja ja huolella puhdistettuja ikkunoita. Etsimme ja löysimme taidetta. Löysimme myös Otterloon. 

 

Otterloosta tuli sen matkan kohokohta. Myöhemmin olen päässyt kokemaan Louisianan Kööpenhaminen lähellä, Glennbournien Virginiassa. Suomalaisilla on omia taidekohteitaan, Sara Hildenin museo Näsijärven rannalla, Punkaharjun edesmennyt Retretti, Kittilän Särestö ja viime kesien kohokohta, Taidekeskus Salmela.  

 

Taide vaatii tilaa ja luontoa ympärilleen. Taidetta on voitava katsoa rauhassa. Taiteen jälkeen on hyvä lepuuttaa silmiään levollisessa maisemassa. 


Didrichsenin taidemuseo 

PS.  Niin, mikä oli telttaradio? Se oli ikäkulu patteriradio, joka jätettiin soimaan teltan sisälle sillä välin, kun matkalaiset seikkailivat kaupungilla. Radion tehtävä oli luoda illuusio siitä, että teltassa oli joku olemassa. En tiedä, toimiko se kovin hyvin, tuskin niitä retkikamppeita kukaan olisi oikeasti halunnut vohkia. Mutta ne olivat meidän ainoat…