Pieni tyttö pujottaa ranteeseensa helminauhan. Ja toisen. Ja
vielä yhden. Ripustaa kaulaansa ketjun.
”Tämän minä olen saanut lahjaksi, tämän ja tämän!” hän
toimittaa ja esittelee värikkäitä korujaan, nauru ja ilo helisee puheessa.
Naisenalku, pieni taimi, kasvamassa kukkaseksi.
Jonakin päivänä aidot puiset ja aidot muoviset helmet
vaihtuvat toisenlaisiin koruihin, mutta naiseus pysyy.
Naiseus on ihanin luonnonvara.
Naiseuden jatkumo on sarja ketjuja, sillä jokainen nainen on
jonkun tytär ja tyttärentytär, moni on sisko ja useimmat kokevat äitiyden ja
jatkavat näin naiseuden ketjua. Ehkä juuri siksi kaunis ketju sujahtaa kaulaan
niin helposti.
On naisten juttuja ja naisten puheita. Yhteisiä kokemuksia,
jotka toistuvat sukupolvelta toiselle. Kokemukset luovat lujia sidoksia. Nekin
naiset, joilla ei ole sukulaisuussuhdetta, on vain ikiaikainen sisaruus.
Sielunsiskot voivat olla parhaita.
Naiset elävät maailmassa, jota miehet uskovat hallitsevansa.
Miehiä hallitsevat naiset, mutta kaikkeahan ei aina tarvitse sormella osoittaa.
Muistaako kukaan muu karskin myyntipäällikön, joka kiikutti jokaisen luonnoksen
vaimonsa hyväksyttäväksi?
Naiseudella on puolensa, varjoisemmatkin. Leijonaäiti
puolustaa pesuettaan, vahtii sen parasta ja siinä sivussa sortuu kateuteen,
takana puhumiseen, piruiluun, juoruiluun ja muuhun negatiiviseen. Mutta niin
kauan kuin puheet jäävät puheiksi, sanoiksi, tilanne lienee hallinnassa. Painetta
pitää joskus päästää ulos ja purkaa.
Nainen on sukupuoli ja gender, sosiaalinen sukupuoli, naiseksi
synnytään, mutta myös kasvetaan. Voiko ihminen olla nainen, ellei ole käynyt
läpi kaikkia vaiheita leikkivästä pikkutytöstä kaikessa poikkiteloin asettuvaan
teiniin ja aikuiseen, omaa elämäänsä elävään naiseen? Eivätkä muutokset lopu
milloinkaan, vaikka aaltoliike rauhoittuu.
Nainen on syli ja satama, päämäärä. Lapsen ainoa oikea turva,
pesä. Nainen on pesänrakentaja, sisustaja ja hengen luoja. Entisajan
emännyyskouluissa ja morsiuskursseilla opittiin naisellisiksi määritellyt taidot,
nykyään vastuu kodista jakautuu tasaisemmin.
Naiseuden tiellä on melkein ruuhkaa, neuvokkeja ja
elämäntaidon oppaita riittää. Niin kuin elämänsä voisi kirjasta oppia, jättää
kokeilematta ja maistamatta. Tärkeämpää on lukea katseita, katsella, kuunnella,
koskettaa. Peilata toisiin ja omaan naiseuteen, sisaruuteen, kokemuksiin
tyttärenä ja äitinä. Naiseus on yksilöllistä ja samalla ainutlaatuista.
Isoäiti pukeutuu parhaimpiinsa, kattaa ruusukupit ja
suoristaa ryhtiään. Ilahtuu kauniista tuliaisista, tuntee tuoksun ja nauttii. Asettelee
kukkia kristallimaljakkoon. Ehkä kaunis käsivoidepullo jää käyttämättä tai voi
käydä niin, että ihanaa tuoksua ei koskaan tule avattua, mutta entä sitten?
Tunne siitä, että on arvostettu ja rakastettu, naisena, on tärkeä.
