lauantai 5. maaliskuuta 2016

Naiseus



Pieni tyttö pujottaa ranteeseensa helminauhan. Ja toisen. Ja vielä yhden. Ripustaa kaulaansa ketjun.
”Tämän minä olen saanut lahjaksi, tämän ja tämän!” hän toimittaa ja esittelee värikkäitä korujaan, nauru ja ilo helisee puheessa.
Naisenalku, pieni taimi, kasvamassa kukkaseksi.
Jonakin päivänä aidot puiset ja aidot muoviset helmet vaihtuvat toisenlaisiin koruihin, mutta naiseus pysyy.

Naiseus on ihanin luonnonvara.
Naiseuden jatkumo on sarja ketjuja, sillä jokainen nainen on jonkun tytär ja tyttärentytär, moni on sisko ja useimmat kokevat äitiyden ja jatkavat näin naiseuden ketjua. Ehkä juuri siksi kaunis ketju sujahtaa kaulaan niin helposti.

On naisten juttuja ja naisten puheita. Yhteisiä kokemuksia, jotka toistuvat sukupolvelta toiselle. Kokemukset luovat lujia sidoksia. Nekin naiset, joilla ei ole sukulaisuussuhdetta, on vain ikiaikainen sisaruus. Sielunsiskot voivat olla parhaita.

Naiset elävät maailmassa, jota miehet uskovat hallitsevansa. Miehiä hallitsevat naiset, mutta kaikkeahan ei aina tarvitse sormella osoittaa. Muistaako kukaan muu karskin myyntipäällikön, joka kiikutti jokaisen luonnoksen vaimonsa hyväksyttäväksi?

Naiseudella on puolensa, varjoisemmatkin. Leijonaäiti puolustaa pesuettaan, vahtii sen parasta ja siinä sivussa sortuu kateuteen, takana puhumiseen, piruiluun, juoruiluun ja muuhun negatiiviseen. Mutta niin kauan kuin puheet jäävät puheiksi, sanoiksi, tilanne lienee hallinnassa. Painetta pitää joskus päästää ulos ja purkaa.

Nainen on sukupuoli ja gender, sosiaalinen sukupuoli, naiseksi synnytään, mutta myös kasvetaan. Voiko ihminen olla nainen, ellei ole käynyt läpi kaikkia vaiheita leikkivästä pikkutytöstä kaikessa poikkiteloin asettuvaan teiniin ja aikuiseen, omaa elämäänsä elävään naiseen? Eivätkä muutokset lopu milloinkaan, vaikka aaltoliike rauhoittuu.

Nainen on syli ja satama, päämäärä. Lapsen ainoa oikea turva, pesä. Nainen on pesänrakentaja, sisustaja ja hengen luoja. Entisajan emännyyskouluissa ja morsiuskursseilla opittiin naisellisiksi määritellyt taidot, nykyään vastuu kodista jakautuu tasaisemmin.

Naiseuden tiellä on melkein ruuhkaa, neuvokkeja ja elämäntaidon oppaita riittää. Niin kuin elämänsä voisi kirjasta oppia, jättää kokeilematta ja maistamatta. Tärkeämpää on lukea katseita, katsella, kuunnella, koskettaa. Peilata toisiin ja omaan naiseuteen, sisaruuteen, kokemuksiin tyttärenä ja äitinä. Naiseus on yksilöllistä ja samalla ainutlaatuista.  

Isoäiti pukeutuu parhaimpiinsa, kattaa ruusukupit ja suoristaa ryhtiään. Ilahtuu kauniista tuliaisista, tuntee tuoksun ja nauttii. Asettelee kukkia kristallimaljakkoon. Ehkä kaunis käsivoidepullo jää käyttämättä tai voi käydä niin, että ihanaa tuoksua ei koskaan tule avattua, mutta entä sitten? Tunne siitä, että on arvostettu ja rakastettu, naisena, on tärkeä.



3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miten iloinen olinkaan, kun sain kutsun lapsenlapsen päiväkotiin, siellä oli isovanhempien päivä ja millainen päivä, aivan ihana!
Pieni tyttö oli aamulla pukenut parhaan mekkonsa, äiti oli tehnyt letit ja niin hän oli valmis ottamaan mummun vastaan päiväkotiin, rimpsuissa ja röyhelöissä helmineen kaikkineen.
Pieni nainen, miten toivonkaan hänen tielleen kaikkea hyvää, kun hän kukkaseksi kasvaa. Ja olen myös iloinen, että saan tässä rinnalla kulkea.
Mummu

Liisa Laurila kirjoitti...

Onnea sinulle, mummu, ihanasta lapsenlapsesta!
Samanlaisia kokemuksia minullakin, elämän kultahippuja,
Mutta se, että naiseus säilyy läpi elämän, sekin on tärkeää! Kaunista kevättä!

Anonyymi kirjoitti...

Totta, että me arvostaisimme ja oikein kohtaisimme myös 90-vuotiaat ja vanhemmat naiset. Että hekin saisivat vielä kokea sitä elämän luksusta, siis kauniita vaatteita, ei mitään kuluneita trikoita joista väri on mennyt jo kymmenen pesua sitten. Ja kaikkea muuta niitä pieniä iloja joita naiseuteen kuuluu, että niitä olisi loppuun saakka.
Niinkuin kirjoitin pienen tytön kohdalla se on kaikille helppoa, mutta yhtä helppoa sen pitäisi olla elämänsä ehtoo puolella olevan naisen kanssa.
Mummu