Albert Edelfelt

ELÄMÄÄ JA KEHYKSIÄ 

Albert Edelfelt, kansallistaiteilija 

Kesäilta, näyttelyn alku. 

Olin haaveillut tästä ja suunnitellut tätä tapaamista jo jonkin aikaa. Tiesin, että Herra Taiteilija Albert Edelfelt olisi tavattavissa – ellei henkilökohtaisesti, niin ainakin henkilökohtaisten taiteellisten töittensä kautta. Nyt, olen päässyt tapaamaan mestaria. Edelfelt on tuttu ja turvallinen. Onpa mukava tavata!

Sisaren muotokuva oli valittu myös näyttely tunnukseksi. 

Pidin, nautin Ateneumin ripustuksesta. Värikkäitä, sävykkäitä seiniä, kauniisti valaistuja teoksia, taustatietoa sopivina annoksina, suurenmoisia suurennoksia taiteilijan kirjeistä, taideteoksia nekin. 

Kuinka paljon vaivaa taiteilija on yhden yksityisen kirjeen takia nähnyt, piirtänyt ja maalannut vesiväreillä, kuinka monta luonnosta hän oli maalauksistaan tehnyt! 

Ja taulut, teemoittain, kauniisti kehystettyinä. 

Espanjalainen tunnelma, kuvassa ja kehyksessä. 

Neitsyt Maria. 

Ja taulut, teemoittain, kauniisti kehystettyinä. 

Taidekirjojen kuvissa taulut esitellään usein ilman kehyksiä. Tässä jutussa kehykset ovat, vaikka niiden kuvaaminen amatöörikameralla on hetkittäin vaikeaa eikä kuvan varovainen käsittely tietokoneella saa kaikkia vinksahduksia katoamaan. 

Kehys on taiteilijan tai kuvan omistajan valinta, se korostaa aihetta ja rajaa tilaa. Ja kaunis kehys on itsessään jo taideteos. 

Opiskelijan töitä. 

Albert Edelfelt on opiskellut maalaustaidetta Helsingissä, niin yliopiston piirustuslaitoksella kuin Beckerin akatemiassakin. Hän jatkoi opintojaan Antwerpenissa ja Pariisissa ja oleskeli pitkiä aikoja maailmalla. Kotiin, Porvoon Haikkoon hän palasi mielellään kesän tullen. 

Euroopan maisemat tulivat meille tutuiksi maalausten myötä. Puun kaunis varjo terassin yllä, kaukana siintävä meri ja vehreä vuori. Pariisin Luxemburgin puisto, joka maalauksessa sai loisteliaat mittasuhteet. 

Meren kyntäjien ankara työ

Kaikkein ikonisimmat Edelfeltin työt kertovat suomalaisista: Poltettu kylä, Lapsen ruumissaatto, Jumalanpalvelus saaristossa, Ruokolahden eukot kirkonmäellä, kaikki ne ovat näyttelyssä ja niitä on hyvä nähdä uudelleen, katsella, kuinka värit ja siveltimenvedot kertovat. Kaarle herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista ja von Döbeln kannustaa joukkojaan. Jossain sodan vanavedessä kulkee suru, joka vie voimat. 

Edelfelt kuvaa kansanihmisiä, lasten kirkkaita katseita ja ihmisiä työnsä ääressä. 

Tyttö tulee vastaan metsätiellä, sukankudin käsissään, esiliinan taskussa on varmaankin kerä pässinpökkimää villaa. Käsitöitä piti tehdä, piti olla ahkera, pitkien jalkamatkojen aikanakin. 

Päivänvalossa neulominen sujui parhaiten, illalla, päreen tai kynttilän loimussa niin tarkka työ ei ehkä olisi onnistunut. 

 

Ompelijattaret työstävät ikkunan ääressä valkoisia kankaitaan, hohtava palttina loistaa päivänvalossa, työtä tehdessä voi jutella, kertoa valkoisista unelmista ja utuisista haaveista. 

 

Edelfeltin heikkous – ja varmaankin myös merkittävä tulolähde - olivat hienostorouvat ja perheet hienoissa iltapuvuissaan, kimmeltävissä koruissaan, salin seinälle sopivassa sommitelmassa. Rouvat ovat järjestään kauniita: ei kai rumista kuvia tehtykään? 

Kun taiteilijan kirjeenvaihto vapautui perikunnan säätämästä pannasta, tutkijat ovat päässeet tutkimaan – tai penkomaan – taiteilijan rakkauselämää. 

Kaunis Virginie oli loistava malli, mutta uudemman tiedon mukaan myös rakastajatar. Muitakin ehkä oli, yksinäisten Pariisin talvien lohtuna. Inhimillistä. Kuinka ahtaasti ja ankarasti kauan sitten eläneen ihmisen yksityisintä elämää pitää tarkastella? 

Rakkautta, entä sitten? Rakkaus on elämän voimavara. 

Juorut ovat juoruja ja juorut asettuvat omaan arvoonsa aikanaan, olkoon miten totta tahansa.  Maalaukset säilyvät. Salaperäinen katse, siron pitsin kaunistama asu, tunnelma, ne pysyvät. 

Punatukkainen malli. 

 

Merkkihenkilöt, Robert Kajanuksesta, Ville Vallgrenista aina Louis Pasteuriin ovat tulleet tutuiksi Edelfeltin muotokuvien kautta, valovoimaisina, värikkäinä persoonallisuuksina. Parhaita ovat miljöömuotokuvat, joissa mallin työ ja elämä näkyvät. 

Robert Kajanus

Adolf von Becker.

Adolf von Beckerin muotokuvasta on esillä pieni luonnos. 

Kalpeat ja himmeät valokuvat eivät koskaan yllä samaan intensiteettiin, eikä niitä näistä kuuluisuuksista kovin monia edes ole. 

Muotokuvissa loistavat Aino Ackté ja Ida Aalberg, mutta itkuvirttä laulavan Larin Parasken pieni kuva on täynnä elämää ja pakahduttavaa tunnetta. 

Edelfelt ja muut kultakauden mestarit ovat luoneet Suomen taiteen perustan, kuvanneet kansaa ja kansallismaisemia. 

Haikkoon maisemaa. 

Helsingin edustalla. 

Helsingin kauppatorilta. Mustavalkoiselta vaikuttava maalaus, jossa on myös muita sävyjä.
Oikaisu: Työ kuuluu Turun taidemuseon kokoelmaan, siksi kuvatekstissä on ollut virhe.  

Palaan kaupungille, onnellisena, olinhan tavannut Taiteilijan. Katselen Esplanadin turisteja, pieniä ihmisryhmiä, jotka katselevat maisemaa ja taloja ja toisiaan kätevänkokoisten kameroidensa läpi. Heidän kuvansa jäisivät elämään oman elämän muistoihin. 

Tyylikkäät, iäkkäät matkalaiset, katseet, uteliaat, onnelliset.

Taiteilijan matkakohteita. 

Taiteen ihmemaassa seikkaili Liisa Laurila