keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Isä, hei!




Isä, hei!

Muistatko, kuinka istuimme keittiön ikkunan ääressä ja katselimme lumisadetta ja tiellä ajavia lumiauroja? Eilen oli taas sellainen ilta, lunta satoi hiljaa, katulamppujen valossa. Aamulla oli niin lämmintä, ettei aura-autoja tarvittu.

Muistatko, kun iltaisin lampun valossa istuimme ja puhelimme tutuista ja elämän varrella vastaan tulleista ihmisistä? Tapasin yhden kaukaisen tutun ihan hiljattain ja huomasin, että sinä olisit ollut se ainoa ihminen, jolle olisin voinut siitä kertoa. 

Eikä meidän olisi tarvinnut selitellä, olisi heti tiedetty ja muistettu. Nämä muut ihmiset, niille pitää taustoittaa ja selittää, ole siinä sitten spontaani.

Muistatko, kuinka me aina yhdessä suunnittelimme syntymäpäiviä ja kuinka odotit veteraaniystäviesi vierailua, yhdessä laulettua Iltahuutoa ja sitä tarinointia, joka täytti pienen tuvan kokonaan. 

Nyt olisi sadas syntymäpäiväsi, varmaan juttua taas riittäisi. Ikätoverien joukko on nopeasti hupenemassa, iltahuudon aika on monella jo tullut.

Muistatko, kun minä olin pieni tyttö ja sain aina turvaa sinun kädestäsi.

Muistoja on niin monta ja tällaisina päivinä ne tulvivat mieleen ja silmiin.


Kiitos, isä.

2 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Kiitos kauniista kirjoituksestasi isälle, minunkin isä täyttäisi tänä vuonna 100 vuotta, jos hän eläisi.
isä sai elää 85-vuotiaaksi, 5 vuoota siitä meni rintamalla ja sitten oli sitä repivää jälleenrakennusvaihetta, mutta vanhemmiten sentään niitä hyviäkin päiviä.
Isä arvosti itsenäisyyttä ja puhui meille lapsille ja lapsenlapsille siitä usein.
Kiitos heille kaikille, isille ja äideille, jotka maatamme ovat rakentaneet, että meidän olisi hyvä.

Liisa Laurila kirjoitti...

Kiitos kommentistasi.
Me isiemme tyttäret kannamme historiaa mukanamme, minusta se on voimavara. Syvyyttä ajatteluun ja elämään.
Hyvää kevättä sinulle!