Taas ne olivat liikkeellä, isot ja ne pienemmät. Pienet
saappaat vilistivät polulla, joka oli jo tullut vähän tutummaksi. Saappaatkin
olivat talven jälkeen hiukan kasvaneet.
Peura, jonka jäljet olivat painuneet lumeen, asui edelleen
samoissa maisemissa. Tällä kertaa ei nähty jälkiä, mutta kerran huomattiin
ruskean turkin vilahdus puiden lomassa, kun arka naapuri säikkyi tulijoita.
Kalliolla jäkälä oli kuivaa ja kovaa, se rahisi saappaan
alla. Oli ollut monta tuulista päivää ja puista pudonneet kuivat oksat
rapsahtelivat askelissa. Vanhan hongan alimmat oksat olivat jo harmaat ja
kyhmyräiset: jonakin tuulisena päivänä sen olisi luovuttava niistä. Hongan
ylimmät oksat olivat vihreät ja ne tavoittivat taivasta ja valkoisia pilviä.
Pieni kulkija otti repustaan juomapullon ja istui kivelle
nauttimaan metsän ja lintujen äänistä.
Vaikka metsä oli paikoin tiheä ja vihreä, auringon säteet
löysivät tien latvojen lomasta ja mustikanvarvut nauttivat kirkkaasta valosta.
Korkeammalla mäellä, suuren hongan juurella kukki puolukka.
Pikkuiselle se oli lupaus syysretkestä: mustikat ja puolukat maistuvat
makoisalta suoraan mättäältä suuhun poimittuina.
Kotimatkalla ehdittiin vielä ihmetellä isoa muurahaispesää. Metsän pienet ahertajat olivat täydessä työn touhussa, kun saapasjalkaiset lähtivät kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti