Lenruutin visio

Elias Lönnrotilla (1802-1884) oli vankka usko siihen, että naisten, äitien ja tyttärien kouluttaminen koituisi koko kansakunnan parhaaksi ja edistäisi hyvinvointia. Tyttöjen kouluttaminen merkitsisi koko kansan tiedon tason nousua, sillä äidit opettaisivat lapsiaan ja lähettäisivät seuraavan sukupolven opintielle.

Monen nuoren naisen tärkein koulu on ollut Elias Lönnrotin testamenttivaroin perustettu emännyyskoulu. Matka kouluun oli monelle maalaistytölle siihenastisen elämän pisin matka ja itsenäistymisen alku. Kurssin jälkeen löytyi ensimmäinen kunnon työpaikka ja perustettiin perhe.

Vuoden mittainen kurssi antoi eväät koko elämän varalle ja rohkaisi omalle polulle. Niillä opeilla pidettiin koti järjestyksessä, hyödynnettiin vaatimattomat ruokavarat, pyykättiin, siivottiin, ommeltiin, parsittiin ja osattiin tarvittaessa tehdä vanhasta uutta. Koulussa kertyneillä tiedoilla ja taidoilla, sieltä omaksutuilla asenteilla.

Elias Lönnrotin visio on kantanut lähes 120 vuotta. Soppakoulun opeilla on selvitty kapinasta ja sodasta, pula-ajoista ja jälleenrakennusajan ankaruudesta. Emännistä on tullut taitavia talousihmisiä ja yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä.

Elias Lönnrotin Emännyyskoulun opetussuunnitelma oli monipuolinen ja sivistävä. Koulu toimi aluksi yksityisenä oppilaitoksena ja sen talous oli välillä hyvinkin tiukoilla, johtajalla piti olla luovuutta ja kekseliäisyyttä. Emännyyskoulun nimekkäät kesävieraat olivat kesäisen elämän piristys, mutta samalla osa koululle tärkeää varainhankintaa. Tietoisuus suurmiehen antamasta tehtävästä kannusti ja antoi tulevaisuudenuskoa.

Suomalaiset saivat yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden jo varhain ja suomalaiset naiset ovat aina olleet tasa-arvoisempia kuin muiden maiden naiset. Tässä maassa ei ole ollut varaa jättää yhdenkään ihmisen työpanosta käyttämättä, kaikkia on tarvittu, kaikkiin töihin. Naiset ovat tehneet osansa siinä missä miehetkin. Tasa-arvo ei meillä ole juhlan, vaan arjen aate, ankaran elämän realiteetti.

Naisten koulutus on tuonut tasa-arvoa: ihmistä, joka osaa lukea ja kirjoittaa ja kantaa vastuun tekemisistään, ei ole helppo sivuuttaa. Arjen tasolla tasa-arvo on toteutunut.

 

Männistön Mökki, muisto puukoulun ajoilta. 

Lammin erämaatalon rohvessoori, koko kansan Lenruuti, oli viimeisinä vuosinaan varakas mies. Varallisuutta karttui palkkojen, palkkioiden ja eläkkeen myötä, mutta myös siksi, että perheen elämä oli vaatimatonta ja korutonta. Rahaa käytettiin, mutta sitä ei tuhlattu. Tärkeitä hankkeita  edistäessään Elias Lönnrot saattoi olla antelias, muuten selvittiin vähällä.

Tyttöjen koulua hahmotellessaan Elias Lönnrot tuskin ensimmäisenä ajatteli rahaa, sijoituksen kannattavuutta tai kustannustehokkuutta. Perheen tyttäristä vain Ida sai elää isäänsä kauemmin, Marian, Elinan ja Teklan tulevaisuuden turvaksi tehdyt talletukset Lönnrot määräsi käytettäväksi tyttöjä varten perustettavan koulun tarpeisiin. 

Yli sadan vuoden ajan Sammatissa on uskottu Elias Lönnrotin visioon koulutuksen merkityksestä ja hyödyllisyydestä. Elias Lönnrotin emännyyskoulusta Lönnrot Opistoksi kehittynyt oppilaitos on aina tarvinnut tuekseen intomieltä ja idealismia. Jos koulun saavutuksia arvioidaan taloudellisin perustein, tulos tuskin koskaan on ollut kuin enintään tyydyttävä. Kun tarkastellaan tiedon ja taidon tasetta, tulos on aina ollut kiitettävä.

Männistön ovi on tuttu monille 1900-luvun oppilaille. 

Mitä miettisi kaikille tuttu ja kaikkien kunnioittama Lenruuti nykymenoa katsellessaan? Näkisikö työnsä kantavuuden ja kaiken sen hyvän, mitä testamentti ja sen säädökset ovat saaneet aikaan? Joutuisiko toteamaan senkin, että oppi on manalle mennyt?

Kun Lönnrot Opiston lakkautuspäätöstä perustellaan, ensimmäisenä mainitaan taloudelliset realiteetit. Koulu ei ole riittävän kannattava tai kustannustehokas yksikkö, se on sulautettava suurempaan. Uutinen ei ollut uusi. Samantapaisia puhuttiin jo ennen vuosituhannen vaihdetta, mutta silloin pahin ei vielä toteutunut. Nyt päätös näyttää peruuttamattomalta.  Sammatti on menettämässä yhden identiteettinsä tärkeimmistä osista. Samalla katoaa monta työpaikkaa ja elämä kapeutuu.

Suomalainen yhteiskunta kipuilee suurten ongelmien kurimuksessa. Silti, monella tasolla meillä menee paremmin kuin koskaan. Taloudellinen ahdinko on tapana hyväksyä vastaan panematta perusteluksi aina, kun rakenteita pelkistetään ja karsitaan. Vaikka historiaa ja perinteitä ei voi rahaksi myntätä, ne ovat voimavara, josta kansakunnalla ei uskoisi vaikeinakaan aikoina olevan syytä luopua.  

Olisin toivonut, että Elias Lönnrotin visio olisi kantanut vielä tämänkin ahdingon yli.