Joku entisistä työkavereista oli kerran kysynyt
savolaiskaupungissa toimivalta asiakkaalta kuulumisia.
”Siinähää tuo söpläköittellöö”, oli asiakas vastannut.
En osaa savoa kovinkaan hyvin, mutta söpläköittellöö on
mainio sana. Maistuu yhtä mukavalta kuin Mikkelin kaupoissa myytävät
ruiskuoriset piirakat, ne reilunkokoiset. Voi olla, että kielitaidottomuuteni
tekee minulle tässä temput. Tehköön. Söpläköitellään sitten.
Savolaenen rojekti on ihan yhtä hyvä kuin uusmaalainen tai
pääkaupunkiseutulainen projekti. Savolaenen rojekti saattaa alkaa aikaisin
aamulla tai illalla, mutta ei suinkaan aina täsmälleen silloin, kun sen olisi
odottanut alkavan. Alkaa se kumminkin.
Savolaeseen rojektiin liittyy tuumailua ja jutustelua.
Tehdään hommat ja juodaan päälle pienet kahavit ja turistaan kuulumiset.
”Niinkö teilläkö on kaksi lasta?” ”No, missäkö asuvat?” ”Nuo tuolla
vastarannalla ovat eläkeläisiä, olivat ennen isossa firmassa vaan ei ennää…”
Tärkeää on muutenkin, että tunnetaan puolin ja toisin. Sana
hyvästä ammattimiehestä kulkee kyläkaupan terassilla ja naapuriparlamentissa.
Ei niin kiirettä, ettei hetkeksi sanalle ehtisi. Slow life tai mitä se nyt
olikaan, täällä se on vanhastaan ollut osa elämisen laatua.
Ja tuntuu se jotenkin tuttavalliselta kun kaupassa kysytään:
”Mitä siulle sais olla?” Ystävällisellä iänellä. Vähän niin kuin Pariisissa,
missä bussinkuljettajan ’Bonjour Madame’ nostaa kummasti mielialaa ja
itsetuntoa. Minua puhutellaan minuna itsenäni, ei persoonattomana ja
kasvottomana mitä-sinne-sais-olla -tyyppinä.
Sanotaan, että savolaenen rojekti on alottamista vaille
valmis. Niin se oli tämä tekstikin pitkän aikaa. Vaan valmistuipa kumminkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti