KIITOS kunnianosoituksesta!
Joskus viime keväänä taisin ihmetellä perheelle, että onhan tässä kohta jo 40 vuotta yritetty. Se oli lähinnä ihmettelyä siitä, pitäisikö vähitellen ymmärtää, että voisi olla aika jäädä kokonaan eläkkeelle tai jotain. Perhe mutisi vastauksen.
Perhe päättikin anoa äidille yrittäjäristin! Komea merkki pyhäpuvun somisteeksi, mutta tällaisesta en ollut osannut edes uneksia. KIITOS! Näkyvä tunnustus oli kiva saada!
Ja jos nämä merkit todellakin ovat näin komeita, yritän saada seuraavankin... ;))
Yrittäjänä minulla oli toki jo alussa oikea tavoite. Olin hetken yrittänyt käydä töissä ja todennut, ettei se pienen pojan äidille mikään helppo juttu ollut. Omistautua kahdelle isolle tehtävälle samanaikaisesti – toisilta se onnistuu, minulta ei.
Olin odottanut lasta niin monta vuotta, että tuntui hullulta jättää vakavailmeinen, suloinen pieni poika vieraan ihmisen hoiviin päivän parhaiksi tunneiksi.
Olin tehnyt töitä niin monta vuotta, etten halunnut jäädä kokonaan pois työstä ja luopua kokemuksesta, jatkuvuudesta ja muista työn parhaista puolista.
Perustin toiminimen ja ajattelin, että tietokoneen tai vastaavan pystyisin kyllä hankkimaan, voisin rakentaa työpaikan pikkuhuoneen nurkkaan, vanha puolirämä polkupyörä auttaisi kuljetuksissa – taksit toimivat siihen aikaan hyvin ja luotettavasti, junalla pääsi pääkaupunkiin... Jotenkin sitä voisi selvitä.
Eikä yrittämistä tarvitsisi kovin kauan harjoitella, kunhan poika pääsisi päiväkotiin tai kouluun, voisi palata työelämään.
Seuraava käänne tuli pian. Meille syntyi pieni ihana tyttö, joka innokkaasti huitoi pienillä nyrkeillään ikään kuin olisi sanonut: Äiti, koska leivotaan? Hyvä juttu, yrittäminen voisi jatkua pitempään.
Kirjoittaminen on yksinäistä, hiljaista työtä, sopivaa introvertille ja yksin viihtyvälle. Joku totesi, ettei voi olla oikea yrittäjä, ellei ole toimistoa ja sihteeriä. Veroviranomainen oli varma, että kavala huijaus tässä oli taustalla. Vasta vähitellen yksin yrittäminen alettiin hyväksyä ja uskoa työksi.
Omat puuhat ja firman työt löysivät uomansa. Päivärytmi syntyi. Opin sovittamaan työt ja lastenhoidon yhteen – useimmiten. Eikä omaa arkea tarvinnut selittää kenellekään, ei jokaista neuvolareissua eikä muita irtiottoja. Hoitomummi Sylvia tuli tarvittaessa auttamaan lastenhoidossa, elämä toimi. Työ piti kiinni arjessa. Hyvä niin.
Olin uuden yrittäjän innolla liittynyt yrittäjäjärjestöön. Luovuin jäsenyydestä, kun tajusin, ettei iltaisin ollut aikaa. Oli tärkeämpää tehdä työtä kuin kiirehtiä tilaisuuksiin.
Olin liittynyt oman alani kerhoihin ja yhdistyksiin. Kun 1990-luvun lama vei työt ja melkein nollasi laskutuksen, lähetin kaikille kohteliaan kirjeen ja ilmoitin jääväni tauolle. Lupasin tulla raapimaan ovea, kun tilanne muuttuu. Maailma muuttui, enkä koskaan palannut niihin seurapiireihin.
Yrittäjänä selviydyin, koska maailmassa oli sittenkin enemmän tekemätöntä työtä kuin valmista.
Vaatimaton yritys, sanoin joskus pankissa, ja virkailija vastasi: Ehkä, mutta pystyssä. Tiedätkö, kuinka moni on mennyt nurin?
Koulun alkaminen ei juuri muuttanut perheen päiväjärjestystä. Kun lapset olivat yläasteella, sain työtarjouksen. Pohdittiin tilannetta iltapäivävoileipien äärellä.
- Joo, äiti, sä olisit sitten joka päivä viiteen asti töissä niin kuin toistenkin äidit.
- Olisiko se teille ongelma?
- Ei olisi, mene vaan.
Olisin voinut luopua toiminimestä, mutta en luopunut. Tuli töitä ja tehtäviä, jotka tein oman firman puitteissa, vanhojen ja uusien asiakkaiden kanssa. Töitä, jotka eivät kuuluneet silloisen työpaikan alaan. Kun eläkeikä lähestyi, omaa työtä oli sen kalenterissa sen verran, että päätin palata päätoimiseksi yrittäjäksi. Verottajan kanssa oli – ei ihan suhde – mutta asialliset välit.
Työelämään voi tulla mutkikkaita polkuja pitkin. Työelämä voi tarjota mutkikkaita polkuja. Yrittäjyydestä tuli kehys, raami, jonka sisäpuolelle sopii monenlaisia tehtäviä ja töitä. Yrittäjänä voi valita joustavammin. Usein se oli viisasta.
En ole rikastunut, ainakaan, jos ajattelette rahaa.
Olen tavannut hienoja ihmisiä, joihin en millään muulla tavalla olisi tutustunut.
Olen päässyt tutustumaan paikkoihin, joihin en muuten olisi ikinä päässyt.
Olen oppinut asioita, joita en olisi muuten tullut edes miettineeksi.
Kokemukset ovat tämän polun varrelta löytämäni rikkaus.
Olen kuullut sanottavan, että yrittäjällä on aina rahaa. Pitää paikkansa.
Yrittäjänä oppii nopeasti, että raha ei ole rajaton hyödyke, sen kanssa on oltava tarkka. Pitää olla puskuria, kun yllättävä meno tai maksu iskee. Siis kun, ei jos.
Kaikkeen ei ole varaa, ei ainakaan yrittäjällä. Toivottavasti perhe ei kanna kaunaa ankeista ajoista.
En haaveillut konsernista tai bisnesimperiumista. Halusin pitää yrittämisen järkevissä rajoissa, etten putoaisi kovin korkealta, jos myrsky iskisi. Olinko liiankin varovainen?
Tavoitteena oli saada lapset hoidettua ja hyvän elämän alkuun.
Kaikki muu tuli sen lisäksi ja se kannatti.
