Salmelan suvi 2024

 Siksakkia ja hienoa taidetta 

 

Tuomo Saali 

Salmelan tämän kesän näyttely on koettu. 35. näyttelykesä on houkutellut yleisöä, Salmela kiinnostaa. Valitsimme arkisen aamupäivän ja niin oli valinnut turistibussillinen muitakin kiinnostuneita. Seikkailimme tutuissa saleissa, jälleen kerran uusien taideteosten äärellä, välillä bussiryhmän tieltä väistellen, välillä reittiä vaihtaen. 

Nora Tapperin puuveistos. 

Näyttelyalue on tullut vuosien aikana tutuksi. Kokonaisuus on joka vuosi rakennettu niin, että Salmela-talosta aloittava etenee kierroksen aikana taidekentän kehityksen mestareista kisälleihin, suurlupauksista ja lunastetuista lupauksista tulevaisuuden nimiin. Tutuksi on tullut myös Salmelan toinen hieno periaate: jokaiselta taiteilijalta on pienen gallerianäyttelyn kokoinen valikoima töitä. Tekijöistä saa näin hyvän käsityksen, omaa sielua koskettavia töitä löytyy kaikilta. Vaikka puitteet ja rakenteet ovat tutut, näyttely on aina erilainen. 

Tunnelmaa oli taas kansainväliseen malliin: ruuhkaa kuin Louvressa! 

 

Monesko kerta meille tämä jo oli? 35 vuotta olen ollut Salmelasta tietoinen, mutta paikalle pääsin vasta myöhemmin, 2000-luvun alussa. Nyt Salmelan käynnistä on tullut perinne, josta ei luovuta. Näyttely on koettu upeassa auringonpaisteessa, sateessa, pilvipoudalla, aina se on ollut näkemisen arvoinen.  

Olen joka kerta ostanut Salmelasta julisteen tai julisteita mukaani. Niitä varten on mökillä oma paikkansa. Aina en ole onnistunut hillitsemään itseäni ja tyytynyt vain yhteen kuvaan.  Kuvia on yli kaksikymmentä, käyntejä hieman vähemmän, sillä mökin rakentamisen vuosina ei aina liiennyt edes sitä yhtä aamupäivää (eikä puhdasta vierailupaitaa) taiteelle. Nyt on, nyt aika järjestetään – eläkeläisten ”kiireisiin” taide on helpompi yhdistää. Monta hienoa kokemusta olemme saaneet, kiitos, Tuomas Hoikkala ja ystävällinen henkilökunta! 

Tuomo Saalin töitä, miniatyyreinä. 

Salmela-rakennuksesta, vastaanoton läheltä on taaskin hyvä aloittaa. Suuri sali on omistettu Tuomo Saalin maalauksille ja Nora Tapperin puuveistoksille. 

 

Tuomo Saalin maisemat ovat edellisiltä kesiltä jo tuttuja, myyttisiä maisemia ja demonstraatioita ihmisen pienuudesta. Vuoristoja, joita utuiset pilvet peittävät, rinteitä, jotka hehkuvat väriä. Näitä maisemia ei matkaoppaista löydä, mutta silti ne ovat totta ja olemassa. Kaukaisten vuorten korkeuksissa on oma maailmansa, jonka mielikuvissa voi tavoittaa paremmin kuin millään muulla dokumentoimisen tai kuvantamisen keinolla. Suurten vuorimaisemien rinnalla on myös pieniä otoksia, yhtä kiehtovia kaikki. 

 

Nora Tapper 

 

Tuomo Saalin töiden kumppanina on Nora Tapperin puuveistoksia, hellyttäviä ihmishahmoja, perheitä, sukupolvia. Materiaalina on puu, paljaana, käsittelemättömässä kauneudessaan. Jotain tuttua näissä on, sammattilaisen Pekka Kainulaisen puuveistosten hahmot ovat samalla tavalla aitoja, puun luonne on tavoitettu konstailemattomalla tavalla.  Nora Tapper kertoo tavoittelevansa pienten arkisten hetkien tunnelmaa. Olen usein ajatellut, että kaikkein tärkeintä on sittenkin arki: juhlat ja poikkeusajat saa aina sujumaan, kunhan arki on kunnossa. Pienet arkiset hetket elävät näissä teoksissa. 

Elina Brotherus, paljaimmillaan. 

Salmela-talon, päärakennuksen alakerran toisen salin valloittaa Elina Brotherus. Valokuvaaja, joka on itse vahvasti läsnä kuvissaan. Maiseman keskellä, yksin, paljas katse usein suoraan kameraan suunnattuna. Mukana on muutama alastontutkielma – melkein liian paljaita, intiimejä kuvia. Pukukuvissa – jos niin voi sanoa – taiteilija on rohkeasti läsnä, paljas iho tuo ujostelemattomuuden uudelle tasolle. Keskelle salin avaruutta on ripustettu mekkoja, joita näkee myös kuvissa.  

Elina Brotherus on kansainvälinen, arvostettu taiteilija. Merkitseekö hänen taiteensa muualla samaa kuin täällä kotimaassa, mielletäänkö Elina Brotheruksen kuvat heijastumiksi suomalaisesta syrjäänvetäytyvästä sielusta? Vai vetäytyykö hän edes oikeasti? Kuvissa on arvoitus. 

Siellä täällä alakerran näyttelytiloissa on Arvo Siikamäen veistoksia. Elegantteja pariisittaria, jotka hillitysti katselevat ohitseen tungeksivaa yleisöä. Tyylikäs siluetti, pariisinsininen sävytys tai mustan ja kullan ajaton yhdistelmä. Nämä näyttelyvieraat jaksavat päivystää koko Salmelan kauden ajan. 

 

 

Näitä töitä olisi ilo näyttää enemmänkin, mutta kuviin on tullut heijastuksia. 
Pitäkää mielessä: Kateryna Yehorova 

Salmelan vuoden nuori taiteilija on ukrainalainen Kateryna Yehorova. Hänen guassimaalauksensa koskettavat aivan erityisellä tavalla. Grafiikkaa muistuttavat hienopiirteiset työt kertovat siitä todellisuudesta, jonka Kateryna on Suomesta löytänyt. Rauhaa, levollisia maisemia, luonnonläheinen idylli. Melkein kuin satua tai hyvänyön tarinaa. Taiteilija toteaa esittelyssään, että kodin merkitys on kirkastunut Suomessa oleskelun aikana: tauluissa on tunnistettavia suomalaisia paikkoja.  

Topi Ruotsalainen: Koulun pihalta

Topi Ruotsalainen on jo edellisiltä vuosilta tuttu. Ensimmäinen Topin töistä oli Maisteissa – monta vuotta sitten. Samat rehvakkaat nuoret miehet jatkavat seikkailujaan, pelaavat, retkeilevät Kolille ja muistelevat kouluaikoja. Lempeää äijäenergiaa, joka osuu mummin sieluun. Rouheaa siveltimenkäsittelyä, energisiä värejä. Tänä suvena taas vanhalla vauhdikkaalla otteella maalattuna. 

 

Susanne Koskimäki on sijoitettu samaan saliin Topi Ruotsalaisen kanssa. Siinä missä Topi on rehvakas ja rouhea, Susanne on hillitty ja taidokas kädenjälki tekee oikeutta salaperäisille maisemille, lasille kaiverretuille maisemille tai maiseman fragmenteille. Värillinen lasi muuttuu tunnelmallisiksi kuviksi, niitä voi katsella eri puolilta, nähdä uutta, rauhoittua. Jokainen työ sopisi jonkun kotiin, se löytäisi paikkansa ikkunan läheltä, tutun maiseman läheltä, se olisi sielunkuva tai kuvaksi kirjoitettu muisto.  

Susanna Koskimäki kaivertaa lasiin.

 

Tänä vuonna vietetään Lars-Gunnar Nordströmin satavuotisjuhlaa. Abstraktin taiteen mestarin kunniaksi hänen töitään on esillä Salmelassa, mukana on myös Marika Mäkelän ja Johanna Koistisen grafiikkaa. Grafiikan mestarin tuttu, teräväpiirteinen tyyli on tunnistettava ja mieleen jäävä. 

 

Johanna Koistisen grafiikkaa

Lars Gunnar 'Nubben* Nordströmin tunnistettavaa kädenjälkeä 

 

Apteekkitalossa on tälläkin kertaa rohkeaa modernia taidetta.  Taiteilijakaksikko Robert Lucander ja Markus Jäntti räjäyttää ennakkoluulottomasti esiin muotoja ja värejä, taidokasta työnjälkeä, popkulttuuria. Maalauksia puulle, maalauksia, joissa kuva elää ja liike on vain sekunneiksi pysähtynyt, tarkkaa ja taidokasta työskentelyä.  

Lucander ja Jäntti 

Robert Lucanderin maalaus vanerille.

Hienostunut Robert Lucander ja räväkkä Marcus Jäntti täydentävät toisiaan Opettajan ja oppilaan suhde on muuttunut kollegoiden yhteistyöksi: molemmat ovat opettaneet Berliinin taideyliopistossa, Lucander professorina, Jäntti lehtorina.  Töissä ollaan taiteen virtausten äärellä: popkulttuurin vaikutteet yhdistyvät klassiseen taiteeseen, mutta työn taso on molemmilla korkea. 

Abstrakti Hannu Hyrske

Tuttua leikkisää kuvakieltä: Häntä vie

 

Hannu Hyrskeen nimi on isoäidille tuttu jo lastenkamarista: lastenkirjojen kuvituksia hän on tehnyt 1990-luvulla.  Nyt esillä on abstrakteja kuvia, värikkäitä maalauksia, grafiikkaa ja aivan ihastuttava pieni kissa, jota häntä vie. Raikas, monipuolinen kattaus!

 

Ville Löppösen lapsiaihe

Ville Löppönen on taitava maalari. Hän on sekä kuvataiteen ammattilainen että ortodoksisen teologian maisteri. Ville Löppösen kuvissa on samaa vakavuutta kuin joissakin sakraaleissa kuvissa, mutta myös räjähtävää voimaa. Pieni poika pukeutuu tiikeriksi, katsoo uhmaten aikuisiin.  

 

Ville Löppösen töiden parina ovat Antero Kareen eläinaiheiset veistokset.  

Antero Kare 

 

Mariam Falaileh on sekä keraamikko että graafikko – ja varmasti paljon muutakin, mutta nämä puolet hänen osaamisestaan ovat esillä Salmelassa, Domanderin alueen vanhassa postitalossa. Veistoksia, joissa tummaksi lasitettu savi puhuu, grafiikkaa, joka toistaa keramiikan aiheita.  Mytologiaa ja mystiikkaa lupaa näytteöyesite: tummien kuvien ääreen pitää pysähtyä, tutkia.  Hieno nuori taiteilija.  

Mariam Falaileh: Musta sydän

Paavo Pelvon Kevätikkuna 

Paavo Pelvon radiaattori.

Paavo Pelvo ei ole enää ihan nuori, mutta miten valloittavia hänen työnsä ovatkaan!  Eläinaiheita, pikkutarkasti kuvattuja, ilmeikkäitä.  Ilvespari, Kettupari ja Susipari! Näkymä pihapuun lintuihin! Lämmin pönttöuuni on saanut harmaan peitteen, vanha radiaattori – valurautainen lämmityspatteri – on verhoutunut turkkiin ja saanut tassut. Patterit olivat oleellinen osa Kalervo Palsan taidetta – hän reagoi asumuksensa kylmyyteen, Pelvo tuntuu kunnioittavan lämpöä, jota patterit ja uunit tuovat.  Upeaa, persoonallista kädenjälkeä, yksityiskohtaisen tarkkaa tekniikkaa.  

 

Marja-Liisa Partasen eläinaiheita

Postitalon yläkerta on Marja-Liisa Partasen valtakuntaa.  Mikkeliläinen kuvataideopettaja ottaa töillään kantaa uhanalaisten eläinten puolesta – ihmisiä hän ei maalaa eikä piirrä. 

Piirrokset ja maalaukset ovat rikkaita, täynnä yksityiskohtia ja mielenkiintoisia sävyjä. Mukana on eläinten ohella vanhoja esineitä. Värimaailma on rikas ja runsas.  Juuri tähän näyttelyyn haluaisin lapsenlapsetkin tuoda!  

 

Eeva-Marja Saarinen 

Palvelijan rakennuksessa on Eeva-Marja Saarisen upeita, ensinäkemältä abstrakteja maalauksia. Yhdellä värillä maalatut kuvapinnat kätkevät sisäänsä mielenkiintoisia hahmoja: lintuja ja luontoa. 

Jaana Bombinin veistos Salmelan aitassa. 

Jaana Bombin on kuvanveistäjä, jonka graniittihahmot ovat kuin muistumia muinaisesta maailmasta. Symboleja, hallittuja muotoja, taidokasta muotokieltä. Näitä patsaita tekee mieli koskettaa!  

 

Hieno kokonaisuus, paljon koettavaa!  

Salmelan näyttely on avoinna vielä hetken, sunnuntaina 11.8.2024 on tämän suven viimeinen näyttelypäivä. 

Kiirehtikää katsomaan! 

Kuvat ovat kirjoittajan amatööriotoksia.  Kuvaan mielelläni taideteoksen kehyksineen, sillä kehys on osa työtä ja sen ilmettä.  Kuvien taso vaihtelee!