Olen seurannut uraanne jo kauan. Ensimmäisistä leffoista kaikkein uusimpaan seikkailuunne asti.
Olen lukenut joitakin seikkailuistanne myös kirjan muodossa.
Tuntuu aika liikuttavalta, kuinka mannertenvälinen agentti lähtee jäljittämään
mannertenvälisiä roistoja ja pahahenkiä ja sitä ennen tilaa suutariltaan uudet,
teräsvahvistetuilla kärjillä varustetut kengät. No, ehkä siihen aikaan
turvatarkastukset olivat jotain muuta kuin nykykentillä: ette taatusti olisi
päässyt läpi turvatarkastuksesta niillä jalkineilla.
Ihmeteltävää on tosin myös se, miten moninaisin asein ja
varustein nykyään liikutte. Kulkevatko ne matkatavaroina koneiden ruumassa vai
kuinka – toivottavasti tuollaisen aselastin liikuttelu ei enää nykylennoilla
onnistu. Pitääkö maailmalle lähteä vain hampaisiin asti aseistautuneena?
Miehet ovat usein travel light –ajattelun kannattajia, jotka
mieluiten kiertäisivät vaikka maapallon kaksi kertaa vastapäivään pelkkien käsimatkatavaroiden
turvin. Ehkä tyyli on omaksuttu teiltä. Kun James Bond saapuu tyylikkäässä
urheiluasussa hotelliin, hän vie huoneeseensa pienen käsipakaasin ja kas! Illan
tullen sankarimme pukeutuu tummaan pukuun, seuraavana iltana valkoiseen
smokkiin ja päivisin moitteettomaan business lookiin. Paidat, kengät, kaikki
asuun sointuen. Miten ne kaikki mahtuvat yhteen hyvin pieneen laukkuun?
Keskivertoisäntä saa samaan tilaan pakattua kolme varapaitaa, yhdet
vaihtohousut sekä muutamat kalsarit ja sukat.
Maailma, jossa seikkailette, on muuttunut. Onko maailma
todella ennen ollut niin hailakan arkinen ja tavallinen? Ensimmäisissä
kertomuksissanne purjehditte maanalaisia kanavia pitkin, matkustitte junalla
ankealta asemalta toiselle. Sitten tulivat kuvaan eksoottiset kaukomaat,
värikylläinen etelä ja preerioiden keskellä kohoavat paikat, jotka muistuttivat
enemmän huvipuistoa kuin tutkimuskeskusta. Jokainen Bond oli kuin värikylläinen
matkailumainos.
Viime aikoina seikkailujennen tapahtumapaikat ovat muuttuneet ankeaksi aavikoksi, tummiksi
rappion partaalla huojuviksi taloiksi ja melkein aina ollaan kaikkien sodassa
kaikkia vastaan. Sävyt ovat vaikuttavia mustuudessaan, likaisuudessaan,
verisyydessään. Enää ei olla iloisella huviretkellä, vaan maailmassa, jossa
tapetaan tai tullaan tapetuksi. Keskellä kasvottomia pilvenpiirtäjiä, kolkoissa
kaupungeissa, tuulisella aavikolla, melkein aina pimeässä.
Jos olisitte hyväksynyt rinnallenne kunniallisen Miss
Moneypennyn, olisitte säästyneet monelta vaivalloiselta romanssilta, kunnianne
olisi kasvanut, mutta maineenne kieltämättä ehkä kärsinyt. Bond-tyttöjen – anteeksi
tytöttely – kirjo on aivan uskomaton. Uskomattomia kampauksia, sääriä,
vartaloita. Uskomattomia asuja, joille on yhteistä sekä paljastavuus,
täydellinen tehtävään ja tilanteeseen sopimattomuus sekä teflon-käsittely, joka
estää vaatetta likaantumasta missään olosuhteissa.
Pyylevyyteen taipuvista daameista on tullut treenattuja
akrobaatteja ja viime vuosina yhä militantimpia naisia. Tupeeratut
pallokampaukset ovat vaihtuneet liehuviin kutreihin, sitten tehtävänmukaisiksi
nyrhittyihin hiuksiin ja joskus jopa miesmäiseen sotisopaan.
Ilmiasunne on vaihtunut vuosien mittaan. Aito Bond on
minusta edelleen charmikas, pikkuvelmu ja hartiakas. Vähän niin kuin Sean
Connery, mutta ei ihan niin ihana kuin kypsän iän Connery. Sitten mukaan tuli
ironiaa, vilkettä silmään ja pyhimyksen eleganssia. Äitelähkö Brosnan tuli
shakespearelaisen Daltonin jälkeen vai oliko se päinvastoin ja niin edelleen. Kaikkien
suittujen ja stailattujen tummatukkaisten sankareiden jälkeen tämä kylmäsilmäinen
yrmy. Ja kuin varkain, naisennekin ovat oppineet tappamaan. Enää ei riitä, että
vartalo kaartuu kauniisti agentin syleilyyn, nyt on osattava kamppailulajien
liikeradat.
James Bondilla on lupa tappaa ja James Bond tappaa.
Ironisesti hymyillen, uskomattomissa olosuhteissa, aina, kaikkialla. Yksin tai
yhdessä naisensa kanssa. James Bondin aseesta eivät patruunat lopu eikä
yksikään luoti harhaudu. Vaikka vastustaja yrittää niittää agentin pois elävien
kirjoista loppumattomilla konekiväärisarjoilla, vain Bondin luodit osuvat.
Takaa-ajot ja tappavat taistelut ovat kolossaalista viihdettä,
jossa värit leiskuvat, mukaansatempaava musiikki soi ja viattomat sivulliset
saavat kärsiä vahingoista, jotka tässä maailmassa olisivat inhimillisiä katastrofeja.
Tappaminen on huvia ja siinä leikissä sadat anonyymit sivulliset ovat
menettäneet henkensä, kun suuria roistoja on jahdattu maalla, merellä, ilmassa.
Leikisti, tietysti, vain melkein oikeasti.
Voitte pitää minua tosikkona ja huumorintajuttomana
ihmisenä. Olette oikeassa.
Kun seuraan uutisvirtaa terrori-iskun aiheuttamista tuhoista
ja kaikesta siitä kärsimyksestä, jonka se on viattomille sivullisille tuottanut,
mietin, mihin meitä näillä mielikuvitusleikeillä ohjataan.
Teille, James Bond, teille ja kaltaisillenne satuhahmoille
tappaminen on leikkiä ja viihdettä eikä uhreja tai vahinkoja oikeasti koskaan
lasketa. Kaikki se, mitä te rikotte ja tuhoatte, on vain rekvisiittaa.
Olen todellakin tosikko ja pessimisti.
Ja huolissani siitä, että kuolema ja tappaminen niin usein ovat vain
vauhdikkaan tarinan mausteita, viihteen elementtejä.
Pelkään, että me opimme hyväksymään julmuudet liian
helposti.
Toivottavasti olen väärässä.
 |
| Kevään kukat ovat pian taas täällä. Toivottavasti maailma muuttuu niiden myötä paremmaksi. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti