Sisällön sisältö

Lukeminen luonnon helmassa saattaa odottamatta keskeytyä.

Sammatti juhli komeasti 150-vuotiasta kirjastoaan. Elias Lönnrotin visiosta on vuosikymmenien aikana kehittynyt toimiva instituutio, paikallista kulttuuria parhaimmillaan. Kirjaston juhlassa oli monta kirjaston kanta-asiakasta, joilla on elämänmittainen, tiivis suhde tähän kulttuurilaitokseen. Paavo Arhinmäki piti kannustavan ja tomeran onnittelupuheen. Ministeri hallitsee kovien faktojen ohella Harry Potterit eikä ole mikään ankeuttaja.

Kirjaston media on perinteisesti ollut painettu sana, kirja ja lehdet. Kirjaston voima ovat monipuoliset sisällöt ja niiden luonteva tarjonta. Viime vuosina sähköiset mediat ovat astuneet ovesta sisään ja valloittaneet tilaa. Kirjaston käsite on sovitettu kokonaan uudelleen, aivan kuten syntymäpäiväjuhlassa kuultu Säkkijärven polkka.

Kun keskustellaan median tulevaisuudesta, ammattilaisilla on esittää tarkat tilastot siitä, millaisia välineitä eri-ikäisillä on hallussaan. Siispä: sosiaalinen media, sähköinen tiedonsiirto ja edistykselliset välineet - tabletit, älypuhelimet ja muut ovat useimpien mielestä nuorten juttu. Mitä nuorempi, sen paremmin ovat sähköiset värkit hallussa. Lukulasisukupolvi tavailee painettua sanaa. Trendikkääseen elämään kuuluu kaikkien mahdollisuuksien hyödyntäminen eikä laitteiden omistamisen tuoma statusarvokaan ihan pieni ole. Uskottavaa, onhan siitä tilastokin?  

Mediatietäjien arvioissa sähköiset ja perinteiset mediat ovat vastapooleina. Muuttuisiko kuva, jos tarkasteltaisiin välineiden asemesta sisältöjä?

Väitän, vaikka en tarkkaan tiedäkään, että liian usein sisällöt on suunniteltu niille, joilla tilastojen mukaan on eniten laitteita. Samalla väitän, että laitteiden omaksumisella ei ole mitään ikärajaa, jos sisällöt ja tarjonta siihen motivoivat.  Yhdeksänkymppinen lukee lehtensä mobiililaitteella, sillä siinä tekstin voi suurentaa sopivaan kokoon. Eläkeläinen valitsee sävelradion sijaan äänikirjan ja lataa verkosta mielimusiikkiaan - joka ei ole yksinomaan rokkia.

Sähköisellä medialla on etunsa. Vaikka olen aina juonut aamuteeni broadsheet-kokoisten lehtien kera, yhä useammin luen uutiset läppärin ruudulta. Ainoastaan sähköinen lehti seuraa sujuvasti säiden ja mielialojen mukaan kaupungin ja loma-asunnon välillä sukkuloivaa perhettämme.

Lopetin kakkoslehden tilauksen ja lopetin lukemattomien lehtien kantamisen paperinkeräykseen. Tärkeimmät paikalliset uutiset julkaistaan varmasti lehtien nettisivuilla.

Suurimmat kirjastot tarjoavat asiakkailleen laajan valikoiman kansainvälisiä lehtiä omilla tietokoneruuduillaan. Kustannukset ovat järkevät, tiedonvälitys tosiaikaista ja palvelu kattavaa. Sanotaan, että uutinen on vanha jo silloin, kun se ilmestyy painettuna. Kuinka vanha on sellainen uutinen, joka tulee hitaassa maapostissa maailman toiselta laidalta?

Median tulevaisuus on siksi äärimmäisen mielenkiintoinen. Jos jako tehdään sisällön mukaan, jonakin päivänä erotetaan toisistaan päivittäismediat ja kestokulutukseen suunnitellut. Päivittäinen media on sitä, jota ei ehkä enää paineta paperille, kestokulutukseen tarkoitetut sisällöt ovat eri juttu.

Jonakin päivänä keskustellaan myös siitä, mitä sähköinen lehti saa maksaa. Sisällön tuottaminen on vaativaa ammattityötä, mutta mikä on paperiraaka-aineen, painamisen ja painetun lehden jakelulogistiikan osuus tilausmaksusta? Ilmaista ei sähköinenkään jakelu ole.

Sammatin kirjasto on oiva paikka hyvää sisältöä kaipaavalle, sillä se on palveleva, kodikas ja hyvin varustettu. Elias Lönnrotin kirjaston alkupääomaksi lahjoittamista niteistä on suuri osa vieläkin hyllyssä. Mikään sähköisen tiedonvälityksen tuotoksista ei ole vielä osoittautunut yhtä pitkäikäiseksi.