Tulit meille pienenä mustana karvatassuna. Vikisit emon ja
sisarusten ikävää isossa uudessa kopassa, opettelit tuntemaan meitä.
Sopeutuminen ei kauan kestänyt. Opit talon tavoille ja talo
sinun tavoillesi. Tuunasit pikkuemännän stereokuulokkeet ja stailasit
puhelinta. Somistit parhaan villamaton hampaanjäljillä ja narskuttelit siihen
pieniä ilmastointia parantavia reikiä. Asemoimme maton uuteen kulmaan. Eihän
tässä näin kai pitänyt käydä, mutta olkoon, saa elämän jälki vähän näkyäkin.
Otit paikkasi perheessä, isännän ja emännän sängyn
jalkopäässä öisin, sohvalla päivisin ja pikkuemännän huoneessa milloin vaan.
Kun pikkuemäntä tuli iltamenoista kotiin, tervehdit iloisesti ja kävit sen
jälkeen jokaisessa sängyssä varmistamassa, että niissä oli juuri sellainen
miehitys kuin pitääkin.
Käytöstapasi eivät ehkä ihan aina ole ohjekirjan mukaisia. Olemme yrittäneet opettaa, mutta vähän vaikeaa se välillä on, kun et ole yrityksistä huolimatta oppinut lukemaan. Koirakirjasta olisit itsekin voinut tarkistaa, miten pitää olla ja miten ei. Käytöskirjaanhan me ihmisetkin välillä turvaudumme.
Ja jos olisit oppinut aakkoset, sinulla olisi muutenkin voinut olla hauskempaa silloin, kun jouduimme jättämään sinut talonvahdiksi työpäivien ja koulun ajaksi. Osaat kyllä sulattaa sydämet iloisella katseella ja reippaasti tervehtimällä.
Pääsit mukaan mökille ja maalle ja opit nopeasti toimimaan oikein jokaisessa paikassa. Maalla sinulla on omat suosikkinaapurisi, joita käyt häntä täpinöissä tervehtimässä ja sitten on se yksi, jota pitää aina kovasti komentaa. Komentaa, vaikka komennettavaa enemmän huvittaa kuin harmittaa. Tiedät reviirisi rajat – ainakin teoriassa – ja noudatat niitä – ainakin teoriassa. Minkä pieni koira sille voi, että Rapen kalanperkuupaikalla on ihania tuoksuja ja metsässä kaikenlaisten ötököitten jälkiä.
Osaat matkustaa hienosti autossa ja junassa, mutta
huoltoasemiin olet tutustunut vain hyvin pintapuolisesti, sillä siellä ei
haukkuja suvaita. Ihmisille on vaikka kuinka paljon tyhjää tilaa, mutta
koiralle vain pieni nurkkaus jossain takapihan joutomaalla.
Tykkäät taidenäyttelyistä ja kesätorista ja tuoreista
sämpylöistä ja niistä tietyistä koirannameista ja veneessä istumisesta. Haukut
pihan lintuja ja oravia, mutta et ikinä tunnu oppivan, etteivät kyntesi pysy
puussa etkä voi kiivetä oravan perässä puun latvaan. Linnuilla, mokomilla, on
siivet ja ne lentävät karkuun. Sorsat osaavat uida ja lentää, todella
epäreilua.
Kun pieni pojantytär tuli kuvioihin, katselit ensin
varovaisesti itseäsi pienempää olentoa, joka tuoksui ihan uudelta. Vähitellen
tutustuitte, annoit pienen käden koskea turkkiisi ja toit oman lempilelusi
pienen lähelle, yhdessä leikittäväksi.
Suostut hyvin vastahakoisesti villapaidan pukemiseen, vaikka kovalla pakkasella onkin mukavampi ulkoilla, kun on jotain lämmintä selän peittona ja
tassut hyvin rasvattuina.
Säikähdimme kunnolla, kun alkuviikosta huomasimme, että olet vakavasti sairas. Hengitys oli raskasta, kirsu harmaa, haukku apea ja koko koira vetämättömissä. Eläinlääkärillä selvisi, että sydänpussissa oli ylimääräistä nestettä, joka piti nopeasti saada pois.
Vietit tunteja eläinlääkäriasemalla ja me pikkuemännän kanssa jännitimme kotona. Tiesimme, kuinka tärkeä olet meille ja koko perheelle. Tiesimme, miten apea joulusta tulisi, jos sinä et olisi paketteja nuuhkimassa ja papereita penkomassa. Ja kenelle me sitten kaikki salaisuudet kertoisimme?
Sinä selvisit. Ensimmäinen päivä oli uninen, mutta siitä alkaen vointi on kohentunut ja vauhti lisääntynyt. Pihapuun oravat saavat taas kyytiä ja haukut naapureita portinraosta. Kylkeen ajeltu laikkukin on jo alkanut kasvaa uutta karvaa.
Olet kyllä tosi mukava ihminen koiraksi. Perheenjäsen.
Hyvää joulua, nappisilmä karvatassu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti