Olen monena vuotena kirjoittanut joulurunoja perheen kortteihin.
Ensimmäisen jouluaiheisen runon taisin tuhertaa alakouluikäisenä, siinä pukki seisoi
kuusen takana, parta valkoinen kuin lakana. Loppusoinnut rankemman jälkeen.
Sain opettajalta joskus kiltteyslahjaksi tyhjiä kirjoitusvihkoja, joku niistä
on vielä maalla tallessa, viimeistä riviä myöten täyteen kirjoitettuna. Antoiko
opettaja sysäyksen ammatinvalinnalle vai valitsiko kirjoittajan ammatti minut?
Kirjoittamista olen jaksanut harjoitella, muissa jutuissa olen toistaitoisempi. Vajavuuksiin pitää sopeutua.
Onko jouluruno tilapäälyriikkaa? Se syntyy hetkessä, kirpoaa
tunnelmasta, hakee sanat jostain sielun pohjalta ja riimittyy yksinkertaisesti.
Joulurunoakin toki hioo, katselee muutamana päivänä ennen kuin printtaa sanat
paperille. Mutta sellaista aherrusta kuin kokonainen kokoelma, ei jouluruno saa
osakseen. Joulu nostaa esiin piileviä taipumuksia, enkä tiedä, onko hyvä niin.
Runojen laita on niin kuin kaiken muunkin tekstin. Ensin se
on kuva, vasta sitten sisältö. Ensin lukija hahmottaa tekstipinnan ja sen
muodon, arvioi, jaksaako kahlata kaiken läpi vai siirtyykö seuraavalle sivulle.
Tiiviisti sivun reunasta reunaan ykkösvälillä ja pienellä kirjasimella ladottu
teksti näyttää saksalaiselta teoriakirjalta eikä houkuttele lukemaan. Sopivasti
väliotsikoita, ajatusviivoja, lyhyitä kappaleita ja eläkeläisystävällinen
fonttikoko - näillä mennään mukavasti ja joku jaksaa lukeakin.
Silmiin pistävän usein moderni proosateksti toimii kuten
televisiosarja. Nopeita leikkauksia, lyhyitä lukuja, kolme-neljä eri tarinaa
lomittain, lopussa solmu, joka yhdistää kaiken. Jokaisella viestinnän keinolla
ja tavalla on tehtävänsä, mutta miksi maneerit siirtyvät genrestä toiseen? Maailma
pirstaloituu ja viihteellistyy. Muuttaako televisio tajuntaa syvällisemmin kuin
oivallammekaan? Muuttuuko maailma sähköisen viestinnän myötä vai paljastaako
sähköinen viestintä maailmassa aina vallinneen lyhytjännitteisyyden. Vai
uppoanko minä pohdinnoissani liian syvälle? Kirjoittaja kirjoittaa aina, olipa
aihe mikä tahansa, myös itsestään, omista arvoistaan ja käsityskyvystään.
Laadin tänäkin vuonna pieniä joulurunoja, julkaisin ne
ensimmäistä kertaa blogissa ja hämmensin keitosta parilla vanhemmalla
tuotoksella. Vielä ennen jouluaattoa julkaisen yhden runon. Sitten kirjoitan
taas enemmän proosaa.
Sellainen jouluruno, joka muistuttaa komeaa kuusta ja joka
kiehtoo rakenteellaan ja kuvallisuudellaan jo ennen lukemista, voisi olla hyvä.
Sellaista en vielä ole osannut sommitella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti