torstai 3. marraskuuta 2016

Sairasta juttua, ihan sairasta


Olin nauttinut, ollut täysillä sisällä elämässäni. Oli töitä, mieluisia töitä, niin, ettei tarvinnut katsoa, mitä ja mihin. Oli vähän kiirettäkin ja ajatuksia herättävää tekemistä. Joku ehkä joskus vihlaisi ja kirpaisi, mutta ei mitään omituista. Tyydyttävässä työkunnossa oleva naisihminen, joka oli tarpeellinen itselleen, kavereilleen ja huoneenhallitukselle.

Sinä aamuna heräsin kipuun. Vasen sääri, se aikanaan operoitu ja kirpeä kipu, joka toi mieleen kauan sitten kärsityn vaivan. Olisi kiire saamaan lääkitys ja sitten oli ehkä oltava muutama päivä kinttu ajoittain koholla. Sen kestäisi kyllä, jos saisi lääkkeet ajoissa.

Terveyskeskus istutti, makuutti, tutki, tutki uudelleen ja passitti Peijakseen. Äkkilähtö etelään, nyt heti, ambulanssilla. Ruusu.

Illansuussa oli päätynyt osastolle, kolmen nauravan naisen huonetoveriksi, antibioottia suoraan suoneen, lääkettä suun kautta ja nestettä. Verikokeita tehtiin, vitaaleja mitattiin ja siihen kai kuului kuumemittari, joka työnnettiin korvaan. Piips, ohhhoh, teillähän on kuumetta. Klenkkailin tippapullon kanssa vessaan, katsoin peilikuvaani kuin kummajaista, kas, Nakke Nakuttaja, onpa mainio kampaus ja turkoosi pyjama. Sairaalan ruoka oli hyvää, sitä oli liikaa, huone oli siisti ja puhdas, peti metallia ja muovia, jonkin verran lakanakangasta joukossa. Joka aamu puhdasta, kiitos siitä.

Parhaiten onnistui koulun voimisteluliikkeistä tuttu selinmakuu jalka koholla, ei muita urhoilumuotoja. Yhden vuodetoverin kanssa suunniteltiin rollaattorirallia, mutta sekään ei toteutunut. Myöhemmin opin, että kilpailla voi myös crp-arvojen korkeudesta. Tulokseni, 315 on kai ainakin piirikunnallisesti sykähdyttävä.

Ruumiin parantaminen edellyttää sielun hoitoa. Naisnelikkomme tarmokkaimmalla oli hallussaan kaukosäädin ja illan kohokohta oli huutokauppakeisari. Siitä, mitä katsotaan, ei käyty huutokauppaa, sillä muut olivat yksimielisiä ja minä hiljaa. Tutustuinpa tähänkin ilmiöön, joka sai huonetoverien sielut laulamaan. Kas, mitä kaikkea ihminen on voinut olla paitsi ja silti luullut elävänsä täydesti!

Valkotakit vahtivat ja hoivasivat. Kaikilla oli oikea nimi ja kaikki esittäytyivät ja olivat kohteliaita. Nimet eivät tarttuneet minuun, Raitatukka Tuittupää oli temperamentiltaan nopea ja sähäkkä, Sisar Lempeä hiipi hiljaa yössä, Äitikulta Kultakutri korostelun äidillinen, Pikkupippuri pyöreä ja tarmokas. Osalla oli erilainen ihonväri ja erilainen aksentti, hyvä niin. Ja sitten komeat kuljettajapojat, jotka luotsasivat läpi sairaalan sokkeloiden ja työnsivät sängyn potilaineen kuvauksiin ja tutkimuksiin.

Kun kuume oli noussut korkealle, pääsin valvontaosastolle. Siellä oli hiljaista, koneet sykkivät ja sirisivät hiljaa, erikoispatja tuuditti kuin etelän aallot hiekkarannalla, iholla tuntui lämpöä. Kun avasin silmät, hiekkaranta muuttui konehuoneeksi. Suljin silmäni annoin aallon tuudittaa. Äkkilähtö etelään, tässäpä.

Seuraavassa majapaikassa oli paikat kahdelle. Ensin kaverina oli anarkistimummo, joka tiesi ja kertoi, ketä vastusti. Sitten hänet kotiutettiin ja tilalle tuli arvokas lady, jonka sydän reistaili. Minulla oli vuorostani vuoro käyttää kaukosäädintä. Lemmen viemää vai Takaisin kotiin? Lomani lopussa opin löytämään molemmat ja naapuripetissä oli tyytyväinen hyrinä.

Kotiinpaluu koitti yhdeksän päivän jälkeen. Kirpeän kipeät askeleet, täydellinen voimattomuuden tunne. Koneelle teki mieli, mutta ensin ei jaksanut istua kuin hetken kerrallaan, vaikka miten yritti. Työsuunnitelmat oli ajateltava uudelleen, retkiä peruttava ja muuta.

Minulla on loistava omaishoitaja, kiitos siitä. Ilman omaishoitoa olisin palannut sairaalan sänkyyn, nyt sinnittelen rollaattorin ja särkylääkkeen turmin. Viikko kotiinpaluun jälkeen oli kontrolli, tulehdusarvot laskeneet, mutta ei vielä tavoitetasolle, käveleminen sujuu vähän paremmin, ajatus kulkee ajoittain paremmin. Ensimmäinen ulkoilu muualle kuin hoitoon on tehty, kohteena kauppakeskus.

Olen ollut yrittäjä ja kuullut monta kertaa lääkäriltä: sinulle ei kai kannata kirjoittaa sairaslomaa, eihän yrittäjät niitä pidä. Ja sitten on muistutettu, ettei eläkeläisen kuulu sairastaa muuta kuin omalla ajallaan. Mutta JOS olisin saanut sairaslomaa, sitä olisi vielä jäljellä.


Tämä sairas juttu ei siis ehkä vielä pääty tähän. Mutta onko se enää mielenkiintoinen blogin kannalta, sitä en tiedä.

Kiitos kaikille kannustuksesta ja kiitos hoidosta! 
Saattaa olla, että olen kohta taas mieliharminanne, täysillä. 

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä, että olet parantumassa, on tosiaan ollut kova reissu Sinulla. Minullakn oli ruusu,vyöruusu lonkassa, kaksi viikkoa se oli tosi kipeä, ei antanut nukkua ja kun yöllä nousin ylös, sain sähköiskuja, sille se ainakin tuntui. Sitten tuli ihottuma ja menin lääkäriin ja sain lääkkeen 5* vrk otettavan viikon ajan ja parantuihan tuo, mutta pelon jätti...jos uusii ja tulee entistä pahempana, mitä sitten.
Stressistä kuulemma tulee, no sitä kyllä on ollut, mutta täytyy toivoa, että olisi mennyt menojaan, kokemaasi en halua kokea.
Kiitos kirjoituksesta ja voimia päiviin ja öihin.

Liisa Laurila kirjoitti...

Kiitos myötätunnosta!

whatsoever kirjoitti...

Hienosti kuvattu "matkakertomus", mutta rankka on ollut reissu! Paranemisia! Ja pienyrittäjien sairausturva saisi olla oikeasti olemassa.

mandi kirjoitti...

Olet hyvä kirjoittaja ja melkein tunsin millaista teillä oli niissä huoneissa niin aidosti sen kuvasit. Parantavia päiviä Sinulle☺

Anonyymi kirjoitti...

Heh! Ei ole naurujuttu ollut sinun kokemuksesi. Mutta tapa millä siitä kerroit, on samanlainen kun minä viisi vuotta sitten vakavasti sairaana olin sairaalassa ja sukulaisille rupesin pitämään sairaalakokemuksista päiväkirjablogia, kun en aina jaksanut soittaa tai tekstata, niin siitä vaan tuli tuollainen hersyvä repäisy.
Yrittäjä olin minäkin liki kaksikymmentä vuotta. Yksinäni yritin, joten eipä niitä töitä kukaan(osannut) tehnyt, joten mene vaan reporankana töihin.
Kerrohan kun tulet taas tänne päin.
Hengessä mukanasi

-vivian-

Liisa Laurila kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, Vibian, kiitos myötäelämisestä.
Juuri nyt tulevaisuuden suunnitelmia ei juuri ole - ensin jalka kuntoon, sitten.

Hyvää pyhäinpäivää, teilläpäin on jo kaunista talvea!

Liisa Laurila kirjoitti...

Ei pitäisi kirjoittaa tokkurassa, tarkoitin Vivian!