maanantai 7. marraskuuta 2016

Lempivaimon tunnustuksia

Fiikuksesta leikattiin roikkuvia oksia. Sitten leikatut kohdat oli sidottava,
ettei lateksimainen neste valu parketille. 

Minulla on ollut kaksi Lempi-nimistä tätiä. Vanhempi ei ehtinyt elää kuin lapsuuden, nuorempi saavutti kunnioitettavan iän ja ehdimme tutustua paremmin. Lempi lämpöisin, aivan kuten Uusmaalaisten laulussa totuudenmukaisesti sanotaan.

Neljäs ruusuviikko on alkamassa ja olen edelleen lempivaimon roolissa. Omaishoitaja kantaa aamupalan vuoteelle, auttaa käytännön toimissa ja vastaa huushollista. Kiitos siitä. Pysyy vanha rouva puhtaissa paidoissa ja pöksyissä, kun isäntä käyttää pyykkikonetta. Pysyy tupa pölyttömänä, kun isäntä imuroi. Pysyn hedelmien syöjänä, kun niitä kaupasta haetaan, toiveiden mukaan.

Kun katson peiliin, sieltä katsoo vastaan joku vanha sukulainen, ei mikään hehkeä lempivaimo. Eivät täditkään meikanneet, eikä sedät. Niidenkin silmät harittivat välillä ja iho oli kalpea ulkoilun puutteesta. Hiuslaitteen salaisuus on tyyny, jota tarvitaan, kun on pakko heittää selälleen, lukea muutama sivu kirjaa tai katsella ikkunasta, miten talitiaiset singahtelevat oksalta toiselle lehdettömän villiviinin keskellä. Jotain syötävää siellä taitaa olla, linnuilla onneksi tukevat untuvatakit. Kaikki ruusut ovat jo pihalta kuihtuneet, täällä sisällä vielä yksi sinnittelee...

Sijamuodoista olen vieläkin eniten sisäolento eli inessiivi. Liikun sängyltä sohvalle, sohvalta työpisteen kautta sängylle. Mennä klihnuan edestakaisin olohuoneessa kun en oikein ulos kaljamalle tohdi. Mutta tarkoittaako inessiivi vaaka- vai pystyasennossa oleilevaa otusta? Hallitsen molemmat olomuodot tai oikeammin: jalkani määrää kulloinkin sovellettavan tavan edetä elämässä. Joka tapauksessa olen edelleen olento eli essiivi. Kohta voisin olla ulkoeronto tai ulkotulento tai vaan eronto tai ulosmenentö tai jotain sellaista. Se kirja, jossa ne opetettiin, on toisessa talossa, Kerttu M. eli Missi äidinkielenopettajien alkusoinnullisessa taivaassa.

Sairaalassa katseltiin huutokauppakeisaria ja muuta. Kotona saa avata telkkarin tai olla avaamatta, ah. Tietokoneella voi kuunnella Yle Klassista, hillittyä musiikkia.


Sulkeudun suosioonne. Asetun lempivaimon paikalle sohvalle ja lepuutan jalkaani. Sitten elämä taas jatkuu. Ehkä tämä tästä. Mutta milloin?

2 kommenttia:

mandi kirjoitti...

No, voi hitsin hitsi, minä kun luulin, että fiikus kukkii ja kukkiihan se, kun hätäseen katsoo. Todellisuudessa en ole koskaan nähnyt fiikuksen kukkivan;-)

Meillä ei vielä ole liukasta, kivet vain vaeltavat eteiseen kenkien pohjassa ja tuuli käy kylmästi. Mutta Suomi on pitkä maa ja leveäkin jostain lantion kohdalta, ehkä....

Hyvä, kun Sinulla on hoitaja ja puhtaana pitäjä, kyllä se siitä vähitellen päivä paranee...

Liisa Laurila kirjoitti...

Fiikusta on ajoittain leikattava, ei se muuten sisätiloihin sovi. Mutta se maitiaisneste on pahempaa kuin liima, sitä ei saa päästää valumaan mihinkään. Pari päivää oli kasvi tupotettuna, sitten vuoto oli loppunut. Kiitos myötäelämisestä ruusussa!