tiistai 17. tammikuuta 2023

10 vuotta Sanataidon blogia


 Katseen suunta ja ajan riento 

10 vuotta Sanataidon blogia


Selailin näitä kirjoituksia. Tajusin äkkiä ajan kulumisen. 

Tämän blogin perustamisesta tuli vuoden vaihteessa kuluneeksi kymmenen vuotta.

 

Mitä onkaan tullut kirjoitettua? 

Viisisataayhdeksänkymmentäkaksi kirjoitusta tai otsikkoa. 

Lue: 592 blogitekstiä. 


Ensimmäisinä vuosina enemmän, viimeisinä vähemmän, jotkut pitempiä, muutama lyhempi.

 

112208 lukukertaa. 


Kiitos jokaisesta, lukijani! 


Olen nöyrästi kiitollinen. 


 

Määrät vaihtelevat, sisältö rönsyilee. Katseen suunta vaihtelee. Välillä muistellaan, joskus sorrutaan ennustamiseen. 


Tämä on ollut odotuksenmukaista ja sangen looginen seuraus itselleni antamastani tehtävänannosta. 


En asettanut kirjoittamiselle rajoja tai suuntaviivoja. Annoin itselleni luvan kirjoittaa. Kenenkään ei ole ollut pakko lukea. 

 

Kun aloitin, olin jo hetken ollut eläkkeellä. 

En kokenut työelämää kestämättömäksi oravanpyöräksi, mutta työssä oleminen edellyttää tavoitteellisuutta, asiaan keskittymistä, määräaikojen ja sopimusten noudattamista. Pahin ehkä oli pelko siitä, että menettäisi kykynsä innostua asioista. Luovuuden. 


Elämä eläkkeellä edellyttää samoja asioita, mutta joustamisen varaa on enemmän. Voi valita, mistä innostuu ja syttyy. 

Luovuus lienee tallella. 

 

Työnteko eläkevuosina on ollut erilaista, hyvää ja parempaa. 

On ollut sovittuja töitä, mutta myös projekteja, joista olen sopinut itseni kanssa. 


Vieläkin tartun mielelläni kiinnostavaan työhön. Kiinnostavaa työtä voi olla kirjoittaminen tai neuletyö tai ompelus, mutta myös hyvän asiakkaan antama tehtävä. Kaikkea on ollut. 

 

Blogissa toteutui vapaus, kukaan ei valvonut, poikkesinko säännöistä ja sopimuksista. 

Blogissa ei ollut taiteellista johtajaa rajoittamassa luovuutta, ei asiakasta sanelemassa määräaikaa, ei painoa tai julkaisukanavaa odottamassa tekstiä. 


Kaikissa töissä on omat sisäiset rajauksensa ja tavoitteensa, niin kuin pitääkin olla. 

Olen ehkä oppinut tuntemaan omat ääriviivani, niiden mukaan mennään. 



Mikä on ollut paras?


Suosituin, tilastojen mukaan, on ollut sarja kirjoituksia, jotka laadin kesämökin seinälle ripustettujen taulujen sisällöistä. Sanoilla piirretyt kuvat. 


Eino Leino, Otto Manninen, Saima Harmaja, P. Mustapää, Aale Tynni, Irma Särmäharju ja lisänä vielä Paavo Lietzen, joka ei ollut runoilija, vaan innokas sanontojen tallettaja. 


Jokaiselta runo, jokaiselta tunnelmia järvestä, vedestä, maisemasta. Kuvateksteiksi niille kuville, jotka mökin ikkunoista avautuvat, aina uusina, elävinä tauluina. 

 


Luettuja, tilastojen mukaan, ovat olleet kirjoitukset Sammatin elämästä ja ihmisistä. Kievarista, emäntäkoulusta, Vaahterateatterista, seurakunnan aktiiveista, juurevista ihmisistä, joiden kanssa on ollut mukava olla ja toimia. 

 

Jaakko Saari on kertonut, kuinka Elias Lönnrotista tuli hänelle Sammatin vuosina tärkeä työpari. Saarnamies ja virsien kirjoittaja ovat eläneet samassa maailmassa, vaikka eri aikoina. 

 

Elias Lönnrotia ei voi sivuuttaa, kun on Sammattiin sitoutunut. Paikkarin pojan esimerkki velvoittaa kirjoittamaan äidinkieltä mahdollisimman hyvin. 


 

Muistelukset perheestä ja rakkaista. Mummin pienet ja parhaat kaverit. 


Tunteet ja tunnelmat. Henkilökohtaiset. Isänmaallisuus, joka on isän arvokas perintö. 


Matkat maailmalle ja kuvaukset siitä, miten mukava on tulla kotiin. Kuvataide ja elämykset museoissa. 

 

Enkä tiedä, mikä on teksteistä paras. Onko edes tärkeä tietää?


Ehkä se on lukijan mielessä ja varmasti se vaihtelee sään, vuodenajan tai biorytmien mukaan. Ajan riento näkyy ja saa näkyä riveillä.

 

Kirjoittamisen kautta olen tutustunut moniin hienoihin ja viisaisiin ihmisiin. Olen voinut tavata ihmisiä, joita en ole muuten koskaan saanut kohdata. Olipa hienoa keskustella tärkeistä asioista, tulla yhteen! 

 

Se, miten paljon tekstejä on luettu, on sattuman sanelemaa.  Välillä joku palaa johonkin vanhaan tarinaan vuosien jälkeenkin. Joku yltiöpäisen uhman vallassa kirjoitettu on jäänyt vähälle huomiolle, mutta joku on aina senkin tavaillut. 


Blogissa kirjoitukset ovat tallessa. 

Tekstisivun oikeassa laidassa on avainsanojen luettelo. 

Sitä klikkailemalla löytää lisää luettavaa. 

 

Olen nyt kymmenen vuotta vanhempi kuin aloittaessani. 

Kuinkahan vanha minä sitten olen, kun tämä kirjoittaminen loppuu kokonaan? 



Kiitos lukemisesta!


Iso, nöyrä kiitos! 










Ei kommentteja: