lauantai 11. toukokuuta 2019

Tauno


Isä oli ostanut palan maata Myllykylästä ja sinne kesämökin.  
Naapurit tulivat ihmettelemään uutta puuelementeistä koottua taloa ja tapaamaan entistä ja samalla uutta naapurina. Siitä alkaen perheen kesälomat vietettiin Sammatissa. 
Kesälomien aikana tutustuin Taunoon. Olin ehkä kymmenvuotias, Tauno jo aikuinen. Melkein joka kesä näin Taunon. 

Tauno puhui epäselvästi, eri tavalla. Myöhemmin tulin tietämään, että syynä oli syntymässä saatu vamma. Taunon puheessa oli oma logiikkansa, jonka me serkkutytön kanssa nopeasti oivalsimme. Taunon puhe oli helpompaa ymmärtää kuin vaikka kontinkieli. Joskus, kun Tauno jutteli vanhempien kanssa, me pikkulikat tulkkasimme. Ei se silloin nololta tuntunut. 

Tauno ei koskaan lähtenyt pois kotimökistä. Hänestä tuli isänsä ja äitinsä apumies ja autonkuljettaja. Auto oli vankkaa itäpeltiä ja Tauno varmakätinen kuljettaja. Ongelmia tuli joskus, jos auto teki tenän ja Tauno joutui yksin selvittämään tilannetta. Aina hän kuitenkin selvisi kotiin. 

Taunon kotiin tuli Myllykylän ensimmäinen televisio. Iltaisin, kun ainoan kanavan ohjelma alkoi, kyläläiset vaelsivat katsomaan kuvaruutua. Viitseliäimmät ottivat selvää ohjelmistosta, moni tuli paikalle, kun tiesi testikuvan näkyvän ja kohta ohjelman alkavan. Keittiössä oli valot ja Signe-emäntä teki askareitaan, olohuoneessa ei ollut valoja, vain television mustavalkoinen – oikeastaan harmaa – pyöreäkulmainen ruutu. Sitä katseltiin, kunnes piti kipaista kotiin. 

Vanhempiensa kuoleman jälkeen Tauno eli mökissä yksin, löysi ystävän ja jäi taas yksin. Hiljainen, hymyilevä ja kaikille ystävällinen Tauno, joka ehti 84 vuoden ikään. 

Joskus Tauno tuli kesätorille myymään käsitöitään, huolellisesti katajasta veistettyjä voiveitsiä ja lastoja. Tauno neuvoi, että veitsi on aina ennen pöytään laittamista huuhdeltava kylmällä vedellä, silloin rasva ei tartu siihen liian tiukasti. Taunon kädenjälkeä on vieläkin keittiön laatikossa. 

Viimeisinä aikoina Taunon tupa näytti hiljaiselta, melkein hylätyltä. Voimat hiipuivat, elämä käpertyi kotimökkiin, naapurit auttoivat. Liikkuminen tuli vaikeammaksi, oli pakko mennä sairaalaan. 

Tauno on lähtenyt tästä maailmasta. Muistan hiljaisen miehen, erilaisen, ystävällisesti hymyilevän. Oman polkunsa Tauno kulki, ketään loukkaamatta, häiritsemättä, arvokkaan vaatimattomana. Luulen, että se olisi terveemmällekin miehelle hyvä saavutus. 

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kuinka ollakaan, juuri hiljakkoin mietimme, mitä hänelle kuuluu, kun ei ole pitkään aikaan näkynyt. Kauniin muistotekstin kirjoitit.

Sanataito kirjoitti...

Kiitos! Minulla on vain hyviä muistoja Taunosta. Hieno mies.