Valitettavasti ei edes uutinen

Monilla ihmisillä on tapana luottaa omaan 

ymmärrykseensä sitä lujemmin, 

mitä vähemmän sitä on.

Jukka Kemppisen blogikirjoitus 25.4.2019 

Valitettavasti ei edes uutinen 

Ennen vanhaan mainostoimistossa oli AD:n apuna peistareita (paste-up), copylla (copywriter) oli apuna sihteeri, oli puhtaaksipiirtäjiä ja hyvässä toimistossa oli oma latomo ja repro. Yhteyspäälliköt pitivät langat käsissään. Asioilla oli kiire, huomiseksi piti saada. 

Kun tietokoneet tulivat, monta nimikettä ja ammattia jäi historiaan. Asioilla oli edelleen kiire, heti piti saada, mieluiten jo eiliseksi. 

Muutoksesta selvittiin, mutta ala muuttui. Työn kuva pirstaloitui. Markkinoinnin keinovalikoima monipuolistui ja mainonnan ammattilaiset alkoivat toimia myös sähköisen median puolella. 

  

Tietotekniikan esiinmarssi ei todellakaan ole uutinen. Me elämme sähköisessä maailmassa. 

Tietotekniikan mahdollisuuksien nokkela ja osaava hyödyntäminen – sen pitäisi olla uutinen. 

Uutinen paikallislehden toimittajien irtisanomisista ei ollut yllätys. Yllätys oli se, että arvostettu lehtitalo saneerasi pois kaikki kylätoimittajat, pätevän joukon uutistyön osaajia. 

Kaupunkiin liitetyt kunnat ovat olleet ahtaalla. Niitä sysitään syrjäkyliksi ja ne joutuvat taistelemaan jokaisesta aikaisemmin aikaansaadusta edusta ja palvelusta. Itsenäisen kunnan aikana perustetut toimivat rakenteet halutaan väkisin ajaa alas. Nyt kylillä ei enää edes ole vakituista toimittajaa tukenaan. 

Palataanko tässä satunnaisten senttareiden aikaan, sata vuotta taaksepäin? 

Uutinen siitä, että painetut lehdet ovat vaikeuksissa, ei myöskään ole ollut uutinen. Paikallislehdet, jotka ovat investoineet painokoneisiin ja painetun lehden jakeluun, ovat joutuneet huomaamaan, että aikanaan tarkoituksenmukainen tekniikka on muuttunut painolastiksi kun tieto siirtyy verkkoon. Kustannuspaineiden täytyy olla melkoiset, mutta olisiko sittenkin pitänyt edetä tiedonvälitys edellä? 

Tiedonvälitys ei ole menettänyt merkitystään, päinvastoin, lisäksi sen rytmi on nopeutunut. 

Uutisia luetaan ja seurataan enemmän kuin koskaan. Niitä ei enää seurata painetusta lehdestä, vaan kuvaruudulta. Uutisten välitys ei ole enää pelkän selluloosan varassa. 

Tänään luukusta singahtanut lehti on jo ilmestyessään vanha, eilisen tuote. Lehden verkkosivulla on tänään uutisia, jotka painetaan vasta huomiseen numeroon. Ja vanha lehti, sehän tunnetusti kelpaa kalan kääreeksi tai saunapuiden sytykkeeksi. 

Se, mikä sytyttää uutisten kuluttajan, on luettavissa ja katseltavissa verkossa. Tuoreena. Tämän kehityksen ovat myös lehtien perinteiset liikevaihdon turvaajat, mainostajat huomanneet. 

Uutinen on uutinen, olipa julkaisukanava sähköinen tai painettu. Uutiset on kirjoitettava, editoitava, taustoitettava ja kuvitettava, oli kanava mikä tahansa. Digitaalinen julkaisu on saatava helposti omaksuttavaan muotoon. Kaikki tämä on toimittajien työtä. 

Toimittajan ammattitaito on tiedon välittämisen taitoa, kanavasta riippumatta. Nettilehtikin tarvitsee tekijänsä ja tekijöiden ammattitaidon. Kun tiedonvälitys nopeutuu, kanavan on oltava auki jatkuvasti. Siksi: mieluummin lisää kuin vähemmän tekijöitä. 

Digitaalinen uutisvirta on mahdollisuus. Tietoverkkoon mahtuu rajaton määrä tietoa. Sanojen lisäksi uutisessa voi olla kuvia, kaavioita, elävää kuvaa, ääntä, animaatioita. Maailma on visuaalisempi kuin koskaan. 

Kokonaisuuksien hallitseminen edellyttää taitoa. Toimittajan ammattitaitoa. 

Painetulla sanalla on paikkansa, mukavuusalueensa. En kaipaa painettua päivälehteä, mutta otan mielelläni käteen kiiltävän naistenlehden, rentoudun kuvien maailmoissa. Painettu aikakauslehti on pala hiljaisuutta, sen kautta voi hetkeksi irrottautua kuvaruutujen välkkeestä. Luen mielelläni painettua kirjaa, esimerkiksi siksi, että tietokoneruudulla ei tekstiä aina voi alleviivata. Painettu sana pätee vieläkin, etenkin silloin, kun sillä on pysyvämpää käyttöä. 

Vaikka lukemisen inflaatiosta puhutaan, me luemme yhä enemmän, enemmän kuin heti hoksaisikaan. Me luemme tekstejä ruudulta, lähetämme sähköpostia, katsomme netistä käyttöohjeita, toimimme sähköisesti viranomaisten kanssa. 

Mainostoimisto, jossa olin monta vuotta, muuttui työvuosien aikana meluisasta konttorista hiljaiseksi verstaaksi, jossa jokainen puursi omien koneidensa ääressä. Asiakkaiden kanssa keskusteltiin sähköpostin välityksellä, ei enää luuriin huutaen. Luettiin ja kirjoitettiin, sillä se oli asioiden hoitamisen kannalta tehokkaampaa ja nopeampaa.  

Kirjoittajan ammattitaidolla on käyttöä ja kysyntää, sillä maailma tarvitsee havainnollistajansa, tulkkinsa. Samalla yhä vaikeampaa on löytää työlle maksajia ja kustantajia, koska ’jokainenhan osaa’. Ei osaa. Valitettavasti. Kirjoittaminen on pitkä ammatti, jota ei hetkessä opita, vaikka lahjakkuutta ja haluja olisi. 

Tsemppiä, hyvät toimittajat! 

PS.  En tiedä, sopiiko alun sitaatti tähän asiayhteyteen. Enkä tiedä, ketä Kemppinen tarkoittaa. Ehkä lukijani tietävät tai huomaavat. Mutta oli se nyt vaan niin osuva. 

Kirjoituksen jäsentämiseksi liitetyt kuvat juhannukselta 2018.