tiistai 4. syyskuuta 2018

Pienet mummot



Jos me keskenkasvuiset tytöt ja elämän ruuhkahuipuille johtavia polkuja rohkeasti ja röyhkeästi porskuttavat naiset ja kovaääniset kaikkitietävät tädit osaamme elää niin kuin tulee ja on kelvollista ja jos Taivaan Isä on meille oikein suopea, meistäkin tulee lopuksi pieniä mummoja. 

Pienissä mummoissa tiivistyy kaikki se, mikä elämän kannalta lopultakin on oleellista ja tärkeää. Nöyrä ote elämään, kiitollisuus ja viisaus. 

Pienten mummojen viisaus on lempeää viisautta, jonka taustalla kuultavat elämän kaikki askeleet. Se on harmaan villasukan viisautta ja pehmeäksi kuluneen pellavaliinan suloisen siloista kosketusta. Pienten mummojen teot ovat arjen tärkeitä tekoja, joista meidän on hyvä ottaa oppia. 

Pienet mummot levittävä ympärilleen rauhaa ja levollisuutta, sillä pienet mummot puhuvat hiljaa ja siksi meidän täytyy kuunnella tarkasti jokaista sanaa. Pienten mummojen sanat ovat kultaa ja kultaa jaetaan kaikissa maailmoissa kaikille ihmisille vain harkiten ja verkkaan. 

Pienet mummot ovat tehneet elämäntyönsä ja enemmänkin ja nyt he saavat siitä huokaista ja levähtää, asettua lehtevän puun varjoon kuuntelemaan nuorempien melskettä ja hoivaamaan niitä, joille pienen mummon käden kosketus on tärkeä. 

Pienet mummot kantavat lempeää ja rakastavaa huolta meidän nuorempien askeleista, mutta osaammeko me kantaa oikeaa huolta pienen mummon polusta tämän maan kamaralla? 

Pienet mummot vievät monta muistoa mukanaan, ellemme me huomaa tarttua niihin ja kysellä ja keskustella niistä, ennen kuin pienet mummot kadottavat elämän langat. Meille siirtyy vastuu muistojen säilymisestä. 

Muistot voivat olla kipeitä ja karheita, mutta pienillä mummoilla on ainutlaatuinen kyky löytää niistä kauneimmat ja tärkeimmät. Silti, ilman kontrasteja mikään kuva ei ole todellinen tai täydellinen. 


Kun pienet mummot lähtevät Taivaaseen, maailmaan jää iso tyhjä paikka. Se täyttyy vähitellen muistoista ja ajatuksista ja tunteista, jotka pienen mummon elämä ja elämäntyö meille antoivat. 


Ei kommentteja: