Sanatonta viestintää

Kaakonkulmaa, Reserviupseerikoulun ikkunasta.

Jokin kosketti, hipaisi mieltä vaatekaapin kautta, sielua tavoittaen. Saimme kutsun ja kutsun liitteenä ohjeistuksen, ohjeet ja rätingit protokollan mukaisesta hienoudesta. Tai ainakin protokollan noudattamisesta. Ei se sielua vienyt, mutta järkeä ja nuukuutta rassasi. Pukeutumisohje. Pukukoodi. 

Välillä huomaan, kuinka pukeutumisohjeet ovat kiehtovia -  niin kauan, kun niitä ei tarvitse noudattaa. Jos haluan kunnolla uppoutua töihini, solahdan omaan pukukoodiini. Olen kirjoittanut tuhansia sanoja poikani hylkäämiin verkkareihin sonnustautuneena. Vaatteet jäivät ensin pieniksi, sitten äidin kokoisiksi. 

Taistelija valmistaa taistelumuonaa. 

Muoti on kulttuuria. Mielenkiintoinen osa visuaalista kulttuuria, sanatonta viestintää, joka voi kertoa paljon. 

Lapsuuden onnenhetkiin kuuluivat ne päivät, jolloin saatiin olla Lyyli-tädin vintillä ja katsella mallilehtiä, Lana Lobellia ja muita ihanuuksia. Silloin tiedettiin, mikä oli muotia ja mikä oli oikein. Hameen helma nousi ja laski, tyköistuvuus vaihtui väljyyteen ja tuli takaisin. Napit olivat isoja tai pikkuruisia, yhdessä tai kahdessa rivissä. Lyyli-täti ompeli koko kylän arkeen ja juhlaan. Arki oli selkeää, tavallista, juhla harvinaista ja siksi tavoiteltavaa. 

Ei nykylehdissä enää suoraan kerrota, mitä pitää ja miten. Lana Lobellin kuvia löytää enää vain googlaamalla, lehti lienee historiaa. Onko muoti enää lainkaan tärkeää? 

Muoti ei koskaan ole ollut niin tärkeää kuin nyt. 

Kukaan ei enää pääse helpolla. Muotia ei voi ottaa lehden sivuilta, kopioida ja mennä väsky keikkuen maailmalle. Vaatteilla me kerromme maailmalle, keitä me olemme, mitä arvostamme tai ajattelemme. Haluammeko erottua vai upota massaan?

Miten minä valitsen trendeistä, mitä valitsen, miksi? Kerronko materiaalivalinnoilla suhteestani luontoon vai valitsenko värit aatteiden mukaan? Myönnänkö, että yritän mennä jonkun muodin mukana? 

Taistelija, talviasussa.  Lisätään uutta puhdasta lunta, niin kuva on oikein.

Tavoitteena on kai kertoa koko maailmalle, että olen yksilöllinen, osaan aavistaa trendit, pukeutumiseni on osa vankkaa itseymmärrystä. Yhdistelen rohkeasti värejä ja kuoseja. Oivallan, olen olemassa. 

Hetken kuluttua kaikki muutkin ovat oivaltaneet saman, mutta silloin minä olen jo muualla, toisissa trendeissä. Joka aamu valitsen kaapistani mielialaan ja päivän ohjelmaan sopivat varusteet, teen itsestäni arkisen taideteoksen. Kerron mielialani kaikille, paljon ennen kuin olen sanonut sanaakaan. 

Kerron, ilmaisen, kuvitan sieluani ja mikä joillekin kaikkein tärkeintä, kulutan. 

Taistelija talviasussa, lumi vain puuttuu.

Virallinen pukeutumisohje määrittelee puvun värin, asusteet, sukat, kengät, pienen kädessä kannettavan laukun ja korut. Protokollaa ei luultavasti ole tarkoitettu pakkopaidaksi, mutta siltä se ensikontaktissa maistuu. 

Virallinen ohje ilman virallista univormua, tiekartta, jonka avulla suunnistaa vaatehtimoon tai kenkäkauppaan. Viesti, jonka ulkoasuni kertoo, on linjassa tilaisuuden hengen kanssa. Paljonko siinä on pelivaraa, tilaa yksilöllisille viesteille? 

On paljon ammatteja, joissa pukeutuminen ja muut varusteet on tarkkaan säädelty. Säännöt ja niihin liittyvät tamineet – visuaalisin merkein piirrettyjä viestejä, joita me osaamme sujuvasti lukea jo ennen kuin puhuja on edes aloittanut. Sotilas on sotilas, ei yksilö. Yksilön tunnistaa vasta läheltä. 

Nuori sotilas, kohtelias, miellyttävä ja asiallinen. 

Uskon selvinneeni pukeutumisohjeesta joltisellakin kunnialla. Tutustuin ihmisiin, joilla oli omia, hurmaavia tulkintojaan ohjeista. Persoonallisuudet eivät peittyneet, vaan korostuivat. Tapasin ihmisiä, joiden mekko tai puku jäi taka-alalle, kun puhuttiin tärkeitä asioita. 

Mutta arvaatte varmaan, millaisen asun tänään, sumuisena maanantaiaamuna valitsin. Päivällä on huoltokäynti suuhygienistin luona. Sitä odotellessa pukeudun mukavasti.

Osallistuin avecina RUK-kurssin 128 juhlaan Haminassa. Majoituin Muolaa-nimisessä tuvassa. 

Kaikki kuvissa olevat sotilaat ovat antaneet suostumuksensa kuvien julkaisemiseen blogissa.