Eläminen on varma, mutta hidas tapa oppia tuntemaan oma keskinkertaisuutensa. Kun on oppinut, on jo iällä. Kaikella tähän mennessä kertyneen kokemuksen perusteella minun pitäisi olla jo henkistynyt ja hyvin seesteinen, mutta totuus – no, niin, no… Ei kai elämäkään mahdottomia pysty sorvaamaan.
Kirjoitin hiljan Italian taiteesta Helsingissä. Harmittelin, etten ehtinyt perehtyä Ateneumin näyttelyyn riittävän perusteellisesti. Nyt kuvaan toista kohtaamista, joka sekin jäi liian lyhyeksi. Samalla törmäsin, taas, omien tietojeni vajavuuteen.
Tallinnan Kumu on kuumottanut mieltä jo pitkään. Millainen museo se olisi, kun kuvat mediassa ovat olleet niin kiinnostavia. Miten modernia arkkitehtuuri olisi kotonaan viehättävässä puutarhakaupunginosassa, kivenheiton päässä keskustan lasitalojen ja pilvenpiirtäjien maailmasta.
Kumu on toisenlainen. Mikään ennakkokuva ei tehnyt oikeutta rakennukselle. Kumu oli paljon komeampi, huikeampi, hienompi. Se otti vieraansa vastaan kohteliaasti, lähes nöyrästi, maan tasalta nousten. Sisätilan avaruus ja eri saleista avautuvat näköalat valloittivat.
Kumu on paitsi taidenäyttely, myös katsaus Viron historiaan. Tarina kansasta, joka Euroopan laidalta kurkotti kohti keskuksia.
Varhaisin taiteilija oli Michael Sittow (1469-1525), renessanssiajan kosmopoliitti. Muotokuvat kertovat matkoista Euroopan hoveihin, taiteilija herää unohduksesta ensimmäisessä yksityisnäyttelyssään. Tuntematon mestari on saanut nimen ja taiteilijan vaellusvuodet on kartoitettu. Matkustaminen ei 1500-luvun Euroopassa ollut helppoa eikä nopeaa, mutta taitavalle tekijälle on kuninkaiden ja aatelisten piireissä riittänyt kysyntää.
Viron taiteen aarteet, 1700-luvulta toisen maailmansodan vuosien välisen ajanjakson aikana tehdyt maalaukset ja veistokset noudattelevat samankaltaisia kehityslinjoja kuin taide eurooppalaisissa kokoelmissa. Taide lähestyy modernia, suodattaa vaikutteita maailmalta.
Itsenäistynyt Viron tasavalta tunnistaa juurensa, kertoo omasta arvostaan. Samalla se kertoo kuvin historiaansa ja mytologiaansa. Kalevipoeg ja Vanemuine ovat sukua omalle kalevalaiselle kansanperinteellemme. Oma eepos on oman kulttuurin symboli, joka osaltaan legitimoi pyrkimyksen itsenäisyyteen.
Muutos Viron tasavallasta neuvostotasavallaksi näkyy ankarana käänteenä myös taiteen kielessä. Historia kuvissa – kuva historiassa -näyttely on hätkähdyttävä. Tasavallan ajan kuvissa kansannaiset vaelsivat kirkkotiellä, nyt ryhmämuotokuvaan ovat asettuneet kodittomat. Raskaat rautasaappaat tallaavat maata, ankea aika kuvataan samein värein. Taistellaan, liput liehuvat. Kommunismin seremoniallinen taide kuvaa valloittajien ihanteita.
Moderni Viron tasavalta on tavoittanut kansainväliset virtaukset, uusissa töissä on energiaa ja uhmaa.
Viron kielessä näkyvät ja kuuluvat vuosisataisten kulttuurisuhteiden jäljet. Virolaisten historia on täynnä draamaa ja ankaria vaiheita, joiden tarkempi tunteminen auttaisi ymmärtämään Kumun näyttelyiden antia syvemmin. Viron historian tentissä arvosanani tuskin olisi edes tyydyttävä.
Rivakka kävely satamasta Kadriorgin idylliin, rankkasateen ja ajoittain rapaista vettä lainehtivien katujen kautta kannatti. Museovierailun alkaessa harmaa taivas vaihtui aurinkoon ja tuuleen. Lähtiessä oli valoisaa, myös mielessä.
Päiväristeilyn muutaman maissa vietetyn tunnin aikana ehtii Kumuun, ehtii käydä kursorisesti museon tärkeimmät salit läpi, mutta ei ehdi perehtyä kaikkiin yksityiskohtiin. Taiteilijoiden nimet lipuvat ohi, teemat tarttuvat mieleen.
Kumun näyttelyohjelmaan voi tutustua museon verkkosivuilla.
Näyttelyt on nähtävä, niitä on paljon ja ne ovat näkemisen arvoisia.
Viron historia on kiinnostava kertomus. Siihen on tutustuttava tarkemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti