Pilvisenä juhannuspäivänä katselen Paikkarin torpan pihamaata ja pilvenharmaata seinää.
Vuosisatojen pilvet ovat kulkeneet torpan ja pihan pientareiden yllä, sataneet, kaikonneet.
Vanha puu, vuosi vuodelta hauraampana.
Aitan hirsisalvos on puun rukous, ristiin puristunut, taivasta tavoittava. Ihmisen käden jälki katoaa hiljaa, puun syyt nousevat esiin, rakenne pelkistyy. Tervaksen tummuuskin joutuu antamaan periksi.
Ikkuna katsoo puutarhaan, raottaa pitsiverhoa, koti on tallella, pieni tupa ja kamari. Ovi on lukossa, vain muistot liikkuvat lattian vahvojen palkkien päällä. Kukaan ei tule katsomaan, vieläkö omenapuut kukkivat.
Hiomakivi on ollut aina, mutta onko se aina ollut näin harmaa ja hauras, enää tuskin käyttöä kestävä. Tässä teroitettiin kirveet ja puukot, arjen tärkeimmät työkalut.
Isäntä veisti puumerkkinsä näkyviin, veisti hirret ja tarvekalut.
Vanha aita erottaa pihan ja pellon. Hopeanhohtoinen, sammaleen kirjoma.
Rannan puolella aita on koottu kivistä. Onko siinä ollut raja, jota lapset eivät leikeissään ole saaneet ylittää? Pelkäsikö äiti lasten eksyvän liian lähelle järveä?
Pihan sammaleisille kiville voisi vieläkin koota parven käpylehmiä.
Matkailumajan perusta on tehty jykevästä graniitista. Vanhan Lehton isännän, Kivi-Kustaan (1875-1968) tarkka työnjälki näkyy vieläkin. Kivet on leikattu viivasuoraan, saumattu vaalealla laastilla. Työ on vaatinut voimaa ja taitoa. Punainen talo valkoisine kuisteineen lepää lujalla perustalla.
Muistan Kivi-Kustaan lapsuusvuosiltani, silloin hän oli jo iäkäs ja viimeisinä aikoinaan sokea. Voimat olivat hiipuneet, kesäpäivinä hänet näki istumassa penkillä tupansa seinustalla.
Pienen torpan poika palasi kotiseudulleen täysinpalvelleena professorina. Aluksi perhe asettui avaraan Nikun taloon, 1876 muutettiin Lammin taloon.
Kesäisin Lammin ikkunoilla kukkivat pelakuut, salin puolelle valkoiset, tuvan ikkunoilla punaiset. Pihalla viihtyvät vanhat perennat, talon päädyssä kohoavat komeat saarnit.
Elias Lönnrotin syntymäkodista Paikkarin torpasta tuli museo vuonna 1889. Torppa siirtyi valtion omistukseen ja siitä vastasi vuonna 1884 perustettu Muinaistieteellinen toimikunta, nykyisen Museoviraston edeltäjä.
Nykyään Paikkarin torppa on osa Lohjan museon kokonaisuutta.
Museoviraston verkkosivuilla kerrotaan, kuinka muinais- ja kulttuurimuistojen keräämistä ja vaalimista koskevia säädöksiä on ollut jo 1600- ja 1700-luvuilla.
Paikkarin torppa lienee yksi Suomen vanhimmista museoista. Se avattiin yleisölle pian Elias Lönnrotin kuoleman jälkeen ja siitä tuli nopeasti suosittu kohde, lähes pyhiinvaelluspaikka.
1920-luvulla rakennettiin torpan pihapiiriin Paikkarin matkailumaja, jossa on vahtimestarin asunto ja pieni kahvila.
Elias Lönnrotin vanhuudenkoti, Lammin talo avattiin museona 1960-luvun lopulla. Sampoyhdistys luovutti talon Suomen Kulttuuriperinnön säätiölle 1987.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti