En ehkä rakasta siivoamista. Rakastan siivoamisen tuloksia,
sitä tunnetta, kun tietää, että edes joku kohta elämästä on järjestyksessä.
Blogisivun oikealla laidalla on palsta, jossa on aakkosissa
tunnisteita. Avainsanoja, joiden avulla satunnainen lukija löytää (toivottavasti)
etsimänsä aiheen tai tekstin. Mitä enemmän samasta aiheesta on kirjoitettu,
sitä suuremmalla präntillä aiheen nimi listassa on. Olen siis jouluihminen,
koska joulurunoja on kaikkein eniten. Ainakin listan mukaan. Hämmästyttävää.
Toisaalta, juuri joulun alla iskee riimiripuli. Syntyy niitä runoja muutenkin
ja riimit raksuvat teksteissä, mutta joulun alla ikään kuin kehtaa enemmän.
Kun kirjoittaa, kirjoittaa aina enemmästä kuin yhdestä
asiasta. Ei niin, että en pysyisi asiassa, vaan niin, että en (toivottavasti)
pysy vain yhdessä näkökulmassa.
Huomaan kirjoittaneeni paitsi joulusta, myös Lapista, talvesta,
kesästä, maisemasta. Kun kirjoitan vuodenajoista, ne tapahtuvat jossakin
muualla kuin Keravalla tai Helsingissä, ne ovat lappilaisia tai savolaisia tai
sammattilaisia ilmiöitä. Kirjoitan kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta enkä
tiedä, olisiko ne hyvä yhdistää saman sateenvarjon alle. Joskus, ei aina. Pidätän
oikeuden tarpeen ja inspiraation tullen siivota lisää.
Ruusu ei tässä listassa ole kukka, vaan inhottava vaiva.
Cuisine noir on keittiö, mutta reseptejä varten on keittokirja ja netti,
hakekaa sieltä. Olen kyllä elämäni aikana valmistanut useamman aterian, mutta
eivät ne ohjeet tahdo minuun tarttua. Käsityö on neulomista ja lapastelua,
vaatteet ovat vaatteita, eivät aatteita.
Siivosin vähän blogisivulla oikeassa laidassa olevaa tunnistelistaa.
Yhdistin aiheita, raivasin yhden jutun kattavia tunnisteita vähemmäksi. Paljon yksinäisiä
silti jäi, esimerkiksi kirjailijoiden ja taiteilijoiden nimiä. Enemmänkin
mainintoja olisi parhaista persoonista saanut olla. Ehkä kokonaisuudet löytyvät
näin paremmin, ehkä kukaan niitä ei edes halua etsiä.
Blogia ei kirjoiteta vain itselle, mutta kirjoittaminen
sujuu, jos kirjoittaa sellaista, mikä itsestäkin tuntuu hyvältä. Mitään rajoituksia tai karsinointeja tai kategorisointeja (Hieno sana, vai mitä? Onkohan
se muuallakin olemassa?) en ota vastaan enkä noudata.
Katselkaa, kummastelkaa. Ei kaikkea niin vakavasti tarvitse
ottaa.
Kuvat - yhtä lukuun ottamatta - ovat talviselta kävelyretkeltä eikä niillä ole muuta
tarkoitusta kuin ilahduttaa katsojaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti