Oikeastaan minun piti päättää tämä pieni blogitauko johonkin
korkealentoiseen hypetykseen. Kirjoittaa taideesta ja kuldyyristä ja niin
edelleen. Kipristää pikkusormea ja nostaa etusormi pystyyn, sillä tavalla, te
tiedätte. Ekstreemiä.
Siivosin blogien tunnistetietoja vähän yksinkertaisemmiksi ja
tulin samalla lukeneeksi niitä enemmän kuin on terveellistä. Kaikkea sitä on
tullut naputeltua, kaikilla tavoilla sitä on itseään toistanut ja jankuttanut.
Itsestään selviä asioita ja truismeja. Omakuva pään sisäpuolelta ilman meikkiä,
kai se on kestettävä. Mutta hiukan piti huokaista, ennen kuin taas päädyin
kirjoittamaan.
Viime päivät olen askarrellut arvokkaan ja korkeatasoisen
aiheen parissa. Siinä jää fiinimmän väen touhut toiseksi, kun aletaan muistella
tämänkin kylänraitin kansaa ja kulkijoita. Naisia, sillä usein talo tai tupa
muistetaan juuri emännästään.
Aika monta Iitaa ja Iidaa tuli vastaan, kun menneisiin palattiin.
Olihan siinä joukossa joitakin pahasuisia akkoja ja kylänraitin kauhuja. Että mitä
se taas ja kuinka se nyt sillä tavoin. Niitä, joiden kohdalla pitää vetää
henkeä ja yrittää löytää selitys ja ymmärrys.
Ja enemmistö oli sittenkin niitä ihania Iitoja, joilla oli
aina hyvä sana taskussa ja lasillinen punaista mehua naapurin lapsillekin. Iita
huolehti elämänsä loppuun asti sokeasta vanhuksesta ja toinen Iita kutoi
purkulangat ja epätasaiset kehruukset lämpimiksi villapaidoiksi niin että oli
mitä pukea päälle, kun pakkanen kuritti ja pula- aika kiusasi.
Ja entäs kaikki ne Helmit sitten! Niitäkin on ollut monta ja
monenlaisia, aarteita kaikki. Perheen ja kylän hyvinvoinnista huolehtivia,
toimen naisia. Samalla tavalla ovat maailmankaikkeuden kirjanpitoon päässeet
Pirkot ja Vaput ja Leat ja Kertut, Tiltaa ja Siviää unohtamatta.
Olympiaviikoilla ovat naiset näyttäneet osaamisensa ja
jaksamisensa. On voitettu mitaleja – kuten miehillä on tapana leukailla, hopea
hävitään, pronssi voitetaan. Leukailkoot, naiset ovat oikeasti palkintonsa voittaneet.
Mitaleita, niitä ovat saaneet nämä tyttäret ja tyttärentyttäret ja
naapurintytöt, jotka ovat entisajan naisilta omaksuneet sisunsa ja työnteon
taidon.
Miehet, tiedetään, kyllä vain, mutta kun selittely ei
vieläkään ole olympialaji, vaikka te siinä niin kovin kiitettävästi pärjäättekin.
Montako mitalia olisi saatu, jos kaikki se elämää ylläpitävä työ,
jonka nämä ankarien aikojen naiset ovat tehneet, olisi asianmukaisesti
palkittu? Sielussa läikähtää lämpimästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti