Tuuleen

Kannan vuodevaatteet ulos tuultumaan. Ne saavat olla kunnon tovin, kerätä itseensä paljon, paljon raikasta kevättä. Auringossa, tuulessa ja valossa ei ole kiire.

Ilma on täynnä linnunlaulua, tuoksuja, alkavaa vihreyttä. Levitän kosteat pyykit naruille, keinumaan tuulessa, auringossa. Saan sylin täyteen raikkautta, kun muutaman tunnin kuluttua kerään puhtaat ja kuivat liinavaatteeni pois. Kevään ensimmäinen tuulessa kuivattu pyykki on aina yhtä riemastuttava asia, kaukaisen ikuisuuden päässä on aika, jolloin ilta ehtii ennen kuin mikään on ehtinyt kuivua valmiiksi.  

Kevään ensimmäinen tuulikuiva pyykki. Kevään ensimmäinen ateria terassilla. Kevään ensimmäinen ilta, jolloin voi istua ystävien kanssa parantamassa maailmaa juuri niin kauan kuin on valoisaa ja asiaa riittää. Kevään ensimmäinen, eikä vielä pitkään aikaan se syksyinen, jolloin pitää paeta sisälle kylmän, sateen tai pimeän takia.

Maiseman värit ovat ainutlaatuiset. Kulottunut keltainen pelto, jonka musta multa kohta kynnetään esiin, metsät, joissa lehtipuiden vihreys on vielä läpikuultava, arka aavistus. Rantaa reunustava kaislikko ja järven puhdas sinisyys, heijastus taivaasta.

Eivät kaikki keväät ole yhtä keveitä. Joskus ei ole edes ehtinyt huomata, miten päivät pitenevät ja valo voittaa. On ollut huolta ja pelkoa, työtä, kiirettä. Katse on pysynyt maassa, viikosta toiseen.

Ja sitten, jonakin päivänä valon voima on voittanut ja sen on kyennyt tajuamaan. Ajatukset ovat saaneet siivet, siipien alla on voimakas tuuli, joka kantaa.

Unien askeleet hajoavat kevättuuleen. Ne, joiden kulku oli keveää. Ne, joiden edellä kulki ahdistava, pelottava. Ne, jotka eivät edes toteutuneet, ne, joita valveilla odotin. Ne taivaalliset, rankan päivän jälkeiseen syvään uneen uponneet.

Annan tuulen viedä mukanaan kaiken sen raskaan ja merkityksettömän, jota en huomisen painolastina kaipaa. Annan tuulen tulla ja puhdistaa. Teen työt, jotka ovat kevättöitä ja tärkeitä ja tarpeellisia.

Ihmisen väsymys on hyvää silloin, kun sen voi levon avulla voittaa.