Pitkäperjantaina

Pääsiäisen sanomassa elämä, kuolema ja ylösnousemus kohtaavat.  

Ei kuolemaa olisi ilman eläviä sieluja.

Elämän aikana kuolema tulee tutuksi.

Läheiset lähtevät, sukulaiset hiipuvat, jokaiselta aina joku.

Muista kuolemaasi, muista kuolemaa, tiedosta uhkakuvat.

Mikä on uhka?

Onko se jäytävä ahdistus ja tunne siitä, että jotain voi tapahtua vai tuoko pelon tilanne, jossa kaikki tuntuu olevan mahdollista.

Asuuko uhka mielessä vai maailmassa?

Uhkakuvien maalaaminen on helppoa ja monelle otollista.

Sitä, joka pelkää, on helpompi ohjata.

Rohkea toimii itsenäisesti.

Kuolemista, kipua, luopumisen tuskaa on inhimillistä pelätä.

Suru pelottaa, ikävä ja ahdistus.

Pitkäperjantain jälkeen on Pääsiäinen.

Surun takana on toivo jälleennäkemisestä, uudesta, paremmasta.

Ilosta elämän tuolla puolen.

Ilo ja suru, yhdessä, läsnä, alttaritaulun siunaavan Kristuksen katseessa.

Requiem aeternam dona eis, Domine,

et lux perpetua luceat eis

cum sanctis tuis in aeternum,

quia pius es.