perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pitkäperjantaina





Pääsiäisen sanomassa elämä, kuolema ja ylösnousemus kohtaavat.  
Ei kuolemaa olisi ilman eläviä sieluja.

Elämän aikana kuolema tulee tutuksi.
Läheiset lähtevät, sukulaiset hiipuvat, jokaiselta aina joku.

Muista kuolemaasi, muista kuolemaa, tiedosta uhkakuvat.
Mikä on uhka?
Onko se jäytävä ahdistus ja tunne siitä, että jotain voi tapahtua vai tuoko pelon tilanne, jossa kaikki tuntuu olevan mahdollista.
Asuuko uhka mielessä vai maailmassa?

Uhkakuvien maalaaminen on helppoa ja monelle otollista.
Sitä, joka pelkää, on helpompi ohjata.
Rohkea toimii itsenäisesti.




Kuolemista, kipua, luopumisen tuskaa on inhimillistä pelätä.
Suru pelottaa, ikävä ja ahdistus.

Pitkäperjantain jälkeen on Pääsiäinen.
Surun takana on toivo jälleennäkemisestä, uudesta, paremmasta.
Ilosta elämän tuolla puolen.

Ilo ja suru, yhdessä, läsnä, alttaritaulun siunaavan Kristuksen katseessa.

Requiem aeternam dona eis, Domine,
et lux perpetua luceat eis
cum sanctis tuis in aeternum,
quia pius es.





2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiirastorstain iltakirkko hiljentää mieleni aina pääsiäisen viettoon. Siitä on tullut tapa. Viimeinen ehtoollinen..pappi puhui ensimmäisestä ehtoollisesta...
Kun hiljennytään lopuksi alttarivaatteiden mustiin vaihtamiseen ja lauletaan ilman urkuja: Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se...
Itku tuli autoon kävellessä. Pääsiäisen sanoma on koskettanut.

-vivian-

Sanataito kirjoitti...

Pieni seurakunta veisasi voimallisesti, tuttua virttä.
Pitkäperjantaina kuultiin Karjalohjan kivikirkossa Mozartin Requiem, koko holvi helisi!
Hyvä pääsiäinen!