torstai 12. maaliskuuta 2015

Harmaat mummot


Eduskuntavaalit lähestyvät. Se salskeanoloinen mies, joka Oulun seudulla ajellessa hymyili ohikulkijoille, ei ollut tangokuningas, ei osuuskaupan mainosmies vaan eduskuntavaaleissa ehdolla. Hiukan kasvot sinersivät, vaikuttiko sävyyn aateväri, graafikon oivallus vai keväinen ahava.

Poliitikkoja on taas tarjolla joka lähtöön. Ja joka lähtöön löytyy poliitikkoja, jotka politiikan keinoin lupaavat tehdä meidän kaikkien elämästä poliittisesti paremman ja poliittisesti turvatumman. Valta, voima ja hyvinvointi ovat meidän kaikkien ulottuvilla, kunhan käymme vetämässä punaisen viivamme oikeaan paikkaan. Tai siis numeron.

Vaalien alla on hyvä olla kansalainen. Minullakin on jotain kiinnostavaa taskussani, nimittäin ääni. Minun oma, pieni puheäänenikö – ei, ei tietenkään. Vaan tietysti se ääni, jonka antamiseen riittää pieni lyijykynän rahistus. Se takaa huomion ja suopean suostuttelun. Joskus saattaa saada mariannekarkin tai pahvimukillisen painunutta kahvia. Kyniä tai muuta oikeaa käyttötavaraa on yhä harvemmin jaossa.

Media kertoo päivittäin, että huonosti menee. Poliitikot lyövät löylyä lisää ja kertovat, että vielä huonommin menee, jos ja kun ja siksi ja vaikka. Ne samat poliitikot, jotka ovat ohjanneet valtiolaivan vaarallisen lähelle karikoita, lupaavat pelastaa kaiken, jos vain minä annan ääneni. Yhdessä (vaali)yössä näistä tunareista tulee aikaansaavia duunareita, jotka uhraavat energiansa ja taitonsa yhteiseksi hyväksi.

Se, että harmaille mummoille luvataan tarkasti mitattua ja punnittua hyvää sopivina annoksina ei takaa sitä, että kaikki tämä hyvä koituisi harmaiden mummojen hyväksi vaalien jälkeen. Miten nyt ne voisivat olla tärkeitä, eihän niitä juuri taustasta erota? 

Epäilyttävintä ovat suuret uudistukset. Sellaiset, joiden luvataan poistavan ongelmat ja kipukohdat ja tehostavan toimintaa ja jotka sitten aikanaan rämähtävät syliin, tuplaavat kustannukset ja byrokratian, mutta eivät arjen tasolla paranna mitään.

Politiikan touhoilusta voisi kirjoittaa vaikka koomisen oopperan. Mutta tosikkomainen lompakkoni ei sitä valitettavasti hyväksy, eivätkä taidotkaan taida riittää. Tosikkomainen mieleni ei jaksa juuri nyt lompakkoa uhmata. Tämän lystin, puoluekantaan katsomatta, maksavat lopulta äänestäjät, myös pikku roposillaan harmaat mummot.

Ei ole synti, että lupaa liikaa. Ainakaan silloin, jos on varannut takataskuun vedenpitävän selityksen. Oma vika, jos olet sinisilmäinen ja uskot. Puoluekannasta riippumatta.


Aion kyllä käydä äänestämässä. Aikanaan. 

Villapaidan tuulettaminen onnistuu hyvin myös vaalien alla.
Kuva ei muuten liity aiheeseen. 

Ei kommentteja: