Tämä aika on rajapintaa.
Rajapinta on hetkessä jään ja vapaan veden välillä, kun
yöllä siirrytään kylmään.
Rajapinta on liukas ja petollinen, kun pakkanen luo mustan
jään.
Rajapinta on hiusviiva syksyn ja talven taitekohdassa.
Vähitellen jähmettyvä aaltoliike, jossa aina seuraava aalto
on edellistä hiljaisempi ja kohmeisempi.
Syyspäivän tasaus, syysajan alku, pyhäinpäivä. Kalenteri on
täynnä päiviä, joista joku alkaa ja loppuu. Otetaan suuntia ja kiintopisteitä juhlaan, tavoitellaan jotakin.
Ja jonakin päivänä et voi vain
lähteä maailmaan, vaan joudut ensin varustautumaan, pukeutumaan,
valmistelemaan. Ulkona voi olla kylmää, pimeää ja arvaamatonta. Kesän ihana taantuma
paljasjalkaiseen lapsuuteen nollautuu ja muuttuu aikuisuudeksi, jossa on
otettava vastuu. Huolehdittava huomisen lämmöstä.
Rajapinnalla teksti hakee hahmoaan. Pakenenko faktoihin,
tavoitanko tunnetta, onko minun edes mahdollista tavoittaa ajatuksia? Ihmiset
ovat aina samoja eivätkä kuitenkaan ole – jokaisella on oma maailmansa sisällään,
sielu.
Olen matkalla, ikkunan ääressä, hyvä työlamppu tukenani.
Kaukana kitkuisesta, nopeasti hiipuvasta päreestä, savuavasta kynttilästä.
Pimeän ja hämärän rajapinnat leikkautuvat yhdellä kädenliikkeellä. Matka toisiin
todellisuuksiin vie silti aikaa.
Katselen kirjoittamaani otsikkoa.
Yhtäkkiä huomaan, että Rajapinta voisi olla vaikka
intialainen paikannimi.
Irrallinen sana, kirjainjono, vailla kontekstiä, valmiina
assosioitumaan siihen, mikä lukijalle on lähinnä. Niin että tekstistä voisi
lukea sen, mikä on sydäntä lähinnä.
Jospa voisikin singota maailmaan sanan, joka olisi lämmin ja
merkityksellinen monelle ihmiselle, jokaiselle omalla tavallaan. Voisi antaa
lahjaksi elämyksen, tärkeän hetken. Rajapinta. Äiti. Kotiseutu. Lapsi.
Rakastettu.
Mikä on sinun sanasi?
4 kommenttia:
Kirjoitat hienosti!
Hyvää siirtymää hämärään aikaan, kun kellojakin kohta käännetään taas talviaikaan, toivottaa hilpi Marttalasta
KIITOS!
KIrjoittaminen on yksinäistä puuhaa ja itsensä kanssa keskustelemista, kiva että lukijat tykkäävät!
Aikamoista sählinkiä tämä kommentteihin vastaaminen välillä, ensin teksti tulee seitsemän kertaa, sitten katoaa kokonaan.
Ehkä minä opin, kun riittävästi harjoittelen!
Hei,
olen käynyt jo kolme kertaa lukemassa rajapinta tekstin, se on hyvä-- puhutteleva-- nyt kun lähestymme pyhäinpäivää.
Työkseni olen mukana siunaustilaisuuksissa, ja usein ne menevät ohi ilman sen suurempia tunteita ja hyvä niin.
Sitten on niitä kertoja ja hetkiä; rajapintoja, kun täysin vieras pysäyttää hetkeksi, eikä mene heti mielestä.
Tämä on elämää ja kuolemaa sitäkin. kiitos vielä.
Kiitos, nöyrä kiitos.
Lähetä kommentti