Ensimmäisenä tulee nauru

Muistoja on monta. Ensimmäiset vuodet, pihat, leikit. Se talo harjun kupeessa, johon te ensin muutitte, seuraava koti Tyttölässä. Ja sitten Kankaantakana, sekin talo on vielä. Ja kuinka teitä oli kolme poikaa ja naapurin tenavat ja kaikki. Ja keltainen Retukissa ja sen jälkeen Mai, joka oli valkoinen.

Ja tietysti valkoinen talo, yläkerta ja alakerta. Isot kaksinkertaiset ikkunat, joista keväällä otettiin tuplat pois. Alakerran keittiö, joka oli koko pihapiirin valvomo ja hermokeskus. Mustat autot, joiden kyydissä saattoi päästä Halliin, Sandbergille tai Pirkkalan kauppaan, joskus Tirkkoselle. Jos oli kiltisti, nimittäin.

Me piirsimme ja piirsimme ja rakentelimme palikoista ja muovailimme mustanharmaaksi sekoittuneesta vahasta ukkeleita ja keräsimme kiviä ja rojua ja siitä tuli pieniä maailmoja. Me lojuimme kirjahyllyn vieressä ja katselimme  kirjoista luontokuvia ja kinastelimme siitä, miten hienot amerikkalaiset nimet olisi pitänyt ääntää. Joskus päästiin elokuviin ja joskus teatteriin.

Puro, jonka kivillä pompittiin, takapiha, joka ei ollut takapiha vaan joku muu paikka maapallolla ja iso keinu oli juna ja lentokone tai joku. Alusta, jossa oli kellarit ja puuvarasto, sauna ja pieni työnurkka, jossa isät kerran rakensivat puisen telineen koiria varten. Se oli pelottava, sillä siinä koiria voitiin leikata.

Muistan, miltä teillä tuoksui. Erilaiselta. Puhtaalta, mutta myös joltakin muulta, isäsi työvälineiden desinfiointiaineelta tai navetassa käyneiden kaupunkivaatteiden tuoksulta.

Sitten on ja oli Ikaa. Loputon hiekkaranta, järvi, pieni kapea laituri, kaukana vastarannalla kauppalan valot, niemenkärjessä juhannuskokko. Kaijan huone saunarakennuksessa, vanhan huvilan pitsiverhoiset makuukamarit ja iso kuisti, jolle kokoonnuttiin. Syötiin hyvin, juotiin kahvia ja pelattiin maijaa. Ja aikuiset pelasivat maijaa sittenkin, kun me olimme jo juosseet pihalle leikkimään. Astiat pestiin valkoisessa keittiössä puhtaalla järvivedellä ja kaivovedelle oli erikseen emaliämpärit. Vasta nyt olen tajunnut, että Ikaassa ei silloin ollut vesijohtoa eikä sähköä. Niiden puuttumista ei koskaan huomannut, ruokatavarat säilyivät komeassa kivikellarissa moitteettomasti, maitokannut ja muut.

Aikuisina me muutimme erilleen, tapasimme harvemmin. Kun sinun kuviasi alkoi olla lehdissä, minä olin ylpeä. Kun pidit taidenäyttelyn, minä olin ylpeä. Hei, me tunnetaan jo lapsesta asti, me ollaan kavereita. Lapset syntyivät, kummankin perheeseen suunnilleen samaan aikaan, lapset kasvoivat ja tiedän, että teillä oli onnellinen perhe. Olen siitä iloinen.

Muistoja on monta. Mutta kun muistan sinua, ensimmäisenä tulee aina mieleen nauru, sydämellinen, lämmin, ainutlaatuinen.

Olisi kiva taas muistella, millaista oli, ennen. Koska vain me tiedämme kaikki vanhat jutut tarkalleen. Olisi siinä monta naurua taas.

Hannu Teriön muistonäyttely Nokian taidetalossa 29.10.-21.11.2014. Avoinna ti-to 11-18, pe ja su 11-16, ma ja la suljettu. Näyttelyyn on vapaa pääsy.  Tervetuloa.