 |
| Eino Leino |
Tataramttatataramttatataramtanttaa
Tataramttatataramtatatatramtanttaa
Tataramramramrantantaa
Tataramramramrantantaa
En minä niitä kaikkia sanoja enää muista. Niitä
saattoi sitä paitsi olla useammatkin. Mutta kun kansakoulussa lausuttiin runoa,
jotenkin noin se meni. Sanat ja sisältö pelkistyivät rytmiksi. Jos joku Pertti
tai Markku tai Hannu joutui lukuvuoroon, rytmi nuiji alleen kaiken muun.
Äänekkäästi. Hakkaava tamttara jäi soimaan ja sen tahdissa olisi voinut ja ehkä
pitänytkin kenkää naputtaa. Tamtataramtatataa.
Ja jos joku sanoi, että kaunis runo ja hieno ja
kauniisti riimitelty, päässä alkoi soida tamtatatam ja ranttatam. Ei siis kovin
kaunista eikä ihanaa. Musikaalisuudesta tai rytmitajusta minua ei kukaan koskaan
ole voinut syyttää tai kiittää, mutta tämän rytmin jopa minäkin tunnistin. Enkä
viihtynyt siinä.
Kesti kauan, ennen kuin uskalsin lukea runoja, vielä
kauemmin, ennen kuin uskalsin myöntää pitäväni riimeissä kulkevaa runoa hyvänä
ja onnistuneena. Jokaisella teinitytöllä on ’pyh ja pöh Eino Leino’ -kautensa,
itselläni se kesti ehkä liiankin kauan.
Riimittely on taidetta, mutta se voi olla myös piinaa
ja kidutusta. Leino ja Manninen kirjoittelivat Kangasniemellä, kannustivat
toisiaan, saivat sanat soimaan. Juice osasi, upeasti, nerokkaasti. Martti
Haavio, siis P.Mustapää riimitteli runoihinsa huumoria ja haikeaa hymyä.
Nimeltä mainitsemattomat koululaulun sepittäjät eivät
ole yltäneet samaan. Tai sitten on niin, että mestariteosta ei pitäisi antaa keskenkasvuisten
käsiin.
Runo on minulle musiikkia, vaikka en musikaalinen
olekaan. Runomittojen mukaan en osaa tekstiä säveltää, vaikka taitavasta
mittojen hallinnasta olen jo oppinut nauttimaan. Runossa tehoaa sanojen melodia
ja poljento, vaikka sanoja joutuisi hakemaankin. Siksi en kovinkaan usein ole
lukenut onnistunutta suomennosta mitallisesta runosta. Alkuteksti on aina aito.
 |
| Kolisee kuin harrastajan riimit |
Oma runoesimerkkini on mittoihin liittyvä, mutta ei
ehkä tarkan mitallinen tuotos. Alkuteksti se todellakin on. Olin ollut ostoksilla
itäsuomalaisessa Prismassa ja täydentänyt alusvaatevarastoani, arkisilla
perustuotteilla.
Vasta myöhemmin huomasin, että varashälytin, kolmisen
senttiä korkea pötikkä, oli kiinni rintsikoissa. Jos sen pukisi ylleen, muiden
vaatteiden mitat eivät täsmäisi.
Olin yhteydessä kauppaan ja minua kohdeltiin juuri
niin sydämellisesti kuin paatunutta kleptomaania sopiikin. Tunsin itseni
rintaliiviroistoksi.
Tämä teksti on lapsilta kielletty, varmuuden vuoksi.
Etteivät löydä sen tylsää hakkaavuutta.
Olen yksinkertainen rintaliiviroisto
Dee kuppinen, sekohapsinen
Ei helteellä säteile parhain loisto
Vaan hymyn antaa kassaneitonen.
Olen sattuman oikusta rintaliiviroisto
Ässäkorttinen, niuho, joskus tunnollinen
Kuiteissa kiinnostaa vain turha toisto
Maksan kaiken, myös hälyttimen.
Kun marketista poispäin astelen
Kassit pullollaan leipää ja särvintä
Perään huuda ei kone, ei ihminen
Kaikki huokaavat vain, että lämmintä!
Rintaliiviroistona olen kokematon
Hälylaite saa aikaan hermostuksen
Laukusta pussukka avaamaton
Nousee vasta kun reppua pakkailen.
Ensikerralla nykyinen rintaliiviroisto
Tekee kassalla tarkemman tarkistuksen
Jos näidenkin härveleiden poisto
Jää vastuulle asiakkaiden…
 |
| Kivi |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti