Aamulla on sumua ikkunassa. Koiralenkillä huomaa, että sitä
on kaikkialla. Puiden välissä, tiellä, pihoissa ja puutarhoissa. Koko
Niemenkylä ja osa Kaukolaa on kuin retussiruiskulla sumutettu. Kirkolla en
käynyt kääntymässä ja katsomassa, mutta varmaan sielläkin.
Pyhäinpäivästä on neljä ehjää viikkoa pikkujouluun.
Hätäisemmät ovat jo aloittaneet sen, mihin itse tartun vasta viimeisellä
viikolla: joulun valmisteluihin.
Aloitan jouluhommat aina samalla tavalla. Kaivan vanhan
keittokirjan välistä äitini kirjoittaman muistilistan siitä, millaisia ruokia
ja leivonnaisia jouluna pitää olla. Luen listan huolellisesti läpi ja päätän,
että EI. Tänä vuonna ei koeta lanttulaatikkosyndroomaa*), maksalaatikkoahdistusta
tai luumukiisselitraumaa. Vain kinkkua ja muutama herkuista herkullisin.
Ja kuinka siinä aina käy? Aattona kannetaan pöytään suurin
osa äidin listan antimista. Kun jouluvalmistelut aloittaa, niihin intoutuu ja
niin, kyllä te ymmärrätte.
Siksi en aloita vielä moneen viikkoon. Yritän rauhoittaa
tämän marraskuun.
*) lanttulaatikkosyndrooma alkaa, kun perheenemäntä ottaa
käteensä noin nyrkinkokoisen pienen lantun ja aloittaa laatikon valmistelun
joko Marttojen tai Kotiruoan ohjeen mukaan. Vaikka lähtökohtana olisi kuinka
pieni juures, lopputulemana on niin paljon perinneherkkua, ettei isokaan perhe jaksa/halua sitä syödä. Syndroomaan kuuluu, ettei emäntä ota
opikseen, vaikka sama ilmiö toistuu ja toistuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti