Avaan ikkunan ja annan aamun tulla. Valo voimistuu
vähitellen, ilma on lempeän harmaa. Lumisade on niin kevyt, että sitä tuskin
huomaa. Sytytän tulet taakkaan ja kuuntelen tulen rätinää.
Vähitellen talon ja tajunnan valtaa aamun äänimaailma:
radio, televisio, kahvinkeittimen korahtelu, lisääntyvä liikenne tiellä.
Maisema tien tällä kohtaa on ollut pitkään ennallaan,
vanhimmat talot yli satavuotiaita, uusimmatkin muutaman vuosikymmenen takaa.
Millainen on ollut äänimaisema? Hevoskärryjä hiekkatiellä,
ihmisiä jalkapatikassa, polkupyöriä, talvikaudella vapaudesta nauttivat kylän
koirat? Kuuluiko kirkonkello kauemmas, vai kuunneltiinko sitä tarkkaavaisemmin?
Tuliko joka tupaan sanomalehti, tuliko se jo aamulla, miten uusi paperi rapisi?
Poropannukahvin keittäjä kuuli, milloin pannu oli nostettava sivuun selkiämään,
tulen äänistä tiesi, milloin piti lisätä puita. Ja jos tiellä liikkui auto, sitä seurasi katseella, uteliaana,
niin kuin harvinaista näkyä pitää.
Viipyilevästä aamusta alkaa taas uusi päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti