Civistyksen kivistys

Kirjeenvaihtaja Tammerkosken tuntumasta soitti tuohtuneena. Oli kuunnellut radiota ja saanut uutta tietoa. Juontaja oli kertonut, että 5.2. on Johan Ludvig Runebergin päivä, tiedättehän tämän historian veijarin, joka kokosi Kalevalan.

Sammattiseuralaisille tunnusti joku jo viime vuosituhannella, että on aina tykännyt Aleksis Kivestä. Niin me kaikki tykkäämme, mutta oppineen ohikulkijan tarkoitus oli ehkä sittenkin sanoa jotain kohteliasta Sammatin suurmiehestä, Eliaksesta.

Urheilutapahtumat tapahtuvat Dordmundissa tai Mynssenissä, Vaikka Saksassa saa helpommin ostettua junalipun ja pääsee perille, jos käyttää muotoja Dortmund tai München.

Pikkujuttuja, hei mitä välii kuka tämmöstä tarttee ja meillä oli tää jo viime vuosikurssilla ei sitä enää kandee muistaa. Ai mitä? Missä on Mikkeli? Ai mikä Puula? Ai minkä Saimaan lähellä?

Kaiken, minkä olen oppinut, olen oppinut kovemman kautta. Minulla ei ole luontaista lahjakkuutta, jonka avulla Pohjanmaan joet ja Kokemäenjoen vesistöt ja vesijaot olisivat pänttäytyneet päähäni kuin itsestään, vettä valaen. Sama koskee vahvoja verbejä, astevaihtelua, man-passiiveja ja pluskvamperfektiä. Matematiikasta nyt puhumattakaan. Kiitos kuuluu opettajille.

Kieliä en koskaan ole opiskellut siksi, että se olisi ollut hauskaa tai helppoa. Kysykää opettajalta tai ehtolaiskurssin vetäjältä, ellette usko. Kieliä olen parhaiten oppinut silloin, kun on ollut palkitsevaa ja hauskaa luoda kontakteja ihmisiin yli kulttuurirajojen. Tehokkain menetelmä on sama, jolla ennen kerrotaan kissanpoikasia eliminoidun: kun heitetään veteen ja on pakko päästä omin avuin pinnalle, pääsee pinnalle ja oppii uimaan.

Keskustelimme tänään pitkän tovin värisokeudesta saksalaisen ystäväni kanssa. Hän ei ehkä koskaan ole nähnyt samaa punaista kuin minä enkä minä tämän keskustelun jälkeen enää tiedä, näenkö PMS-värikartan punaisen oikein ja juuri niin kuin pitää. Muutama yhdeksän pisteen virhe tai kömpelö (nicht gebräuchlich) sanavalinta saattoi ehkä hulahtaa sähköposteihin mukaan, mutta kumminkin. Saimme aivojumppaa.

Kuulun siihen ikäluokkaan, jonka yleissivistykseen kuuluu tietää, että Runeberg on kansallisrunoilija, Maamme laulun kirjoittaja ja Vänrikki Stoolin tarinoiden mestari.

Aleksis Kivi oli Nurmijärven poika, joka loi suomalaisen kaunokirjallisuuden perusteokset, Seitsemän veljestä, Kanervalan ja Nummisuutarit. Sitten on vielä Sakari Topelius, joka kirjoitti Lukemisia lapsille ja Välskärin kertomukset sekä suomalaista sielunmaisemaa takoneen Maamme kirjan, oppikirjojen ykkössuosikin.

J. L. Runeberg ja J. V. Snellman kirjoittautuivat Turun Akatemiaan syksyllä 1822. Samalla viikolla mukaan liittyi köyhä kraatarin poika Sammatin Paikkarilta, Elias Lönnrot. Eliaksesta tuli lääkäri ja kielitieteilijä, Kalevalaa kootessaan hän tuli samalla keränneeksi paljon tietoa suomalaisuudesta ja suomen kielestä.

Nämä innostuneet, ihanteelliset ja opinhaluiset nuoret miehet kasvoivat suurmiehiksi, saivat muut liittymään itseensä ja saivat hengenviljelyn viriämään. Jokaisella on oma ansionsa siinä, että Suomesta tuli itsenäinen sivistysvaltio. Heillä oli halua oppia ja he opiskelivat asiansa tunnollisesti ja tarkasti. Heillä oli laaja yleissivistys ja he toimivat tehokkaasti verkostoissa ja tietoverkoissa - vaikka kännykät, hakukoneet ja muut värkit keksittiinkin vasta myöhemmin.

Aikana, jolloin oppiennätyksien määrittely oli tuntematon käsite, nämä miehet opiskelivat nöyrin mielin ja saavuttivat sivistyksen. On siinä varmaan aika lailla kivistystäkin koettu, kun sivistystä on omaksuttu.

Tietoa ja oikein ilmaistua tietoa kaikki suurmiehemme ovat arvostaneet. Sen kunniaksi voisimme mekin pyrkiä tarkkaan ja täsmälliseen ilmaisuun. Aina se ei onnistu, vaikka kuinka yrittäisi, mutta sittenkin, yritetään sitkeästi!

Hyvää Runebergin päivää!

Kirjoitelman kaikki yhtäläisyydet todellisuuden ja todellisten henkilöiden lausumien todellisten repliikkien kanssa eivät ole tahallisia vaan väistämättömiä.