Jos minä olisin sellainen kuin sinä haluat, minkälainen minä olisin?

Neuvot ja elämänohjeet ovat nopeasti uusiutuva luonnonvara. Neuvokit ovat kuin kateus: jos niistä voisi irrottaa energian hyötykäyttöön, sähkön riittävyydestä ei tarvitsisi vuosikausiin huolta kantaa.

Neuvot ovat tietotaitoa, valistusta, informaatiota, naistenlehtihömppää, ohjeistusta ja henkistä talutusta - kauniisti sanottuna. Yhtä usein ne voivat olla silkkaa itsetehostusta, omahyväistä besserwisseröintiä, uteliaisuutta, toisen asioihin puuttumista ja tunkeilua. Jokaisen oikeamielisen velvollisuus on oikaista väärin elävän elämä kohdalleen. Joillakin on siihen virallinen statuskin, yhteiskunnan kanonisoima valtuutus holhota ja valvoa.  

Neuvoja ja neuvonantajia riittää, mutta me kansalaiset olemme edelleen lihavia, köyhiä, huonotapaisia, väärin ravittuja ja muutenkin epäkelpoja. Elämme vastoin sääntöjä tai muuten väärin. Ajattelemme asioita, joita ei ehkä saisi ajatella. Käytämme aikamme ja varamme vääriin asioihin, emmekä noudata maailmanjärjestystä, jossa kaikelle on paikkansa. Meitä neuvotaan, ojennetaan, valitettavan harvoin motivoidaan.

Mutta mikä sen parempaa voisi ollakaan, kuin sekundaihmisten sankka parvi! Yhä uudelleen hanakalle neuvojalle avautuu oiva tilaisuus virittää valistus ja kertoa, miten asiat oikeasti ovat.  Kas, näin nousee rinta rottingille: kyllä minä, mutta kun nuo toiset ovat reppanoita! Neuvonnan puutteen tajuaminen tekee niin uskomattoman hyvää oikeamielisen itsetunnolle. Olisiko kaikki vaivaiset neuvottavat nimitettävä mielialatyöntekijöiksi? Sillä ellei joku reppana pitäisi yllä huonoa esimerkkiä, valistaja olisi vaarassa turhautua ja menettää työmotivaationsa.

Aika on rajallista ja sen kuluminen subjektiivinen asia, mutta ajankäyttöön liittyvät suositukset ovat aivan omaa luokkaansa. Vain muutama tuokio pieneen ylimääräiseen virittelyyn ja elämä on kohdallaan! Ota päivänokoset, se vie vain niin ja niin monta minuuttia. Hoida kauneuttasi, se vie vain niin ja niin kauan. Kokeile tätä, se vie vain niin ja niin kauan. Syö X ateriaa päivässä äläkä turvaudu kaupan valmistuotteisiin, sekoita pöperösi itse. Ei se paljon vie aikaa ja sehän on samalla kiva harrastus. Silitä paitasi ajoissa eikä viime tingassa, muutama minuutti siinä vain...

Ai, että tunnet itsesi ja tiedät, että päivänokosiin menee kolme tuntia ja seuraavan yön unet. Vai niin, eikö sinusta ole kivaa puunata itseäsi minuuttitolkulla? Tunnet itsesi typeräksi? Ai ettet viihdy keittiössä? Et viihdy hellan ääressä? Väität siis, että joku kiintiö on täynnä? Ja joku toinenkin? Tavatonta!

Kaikissa elämäni tähän mennessä eletyissä vuorokausissa on ollut vain 24 tuntia ja ne ovat kaikki kokonaan kuluneet. Eikä minulla vieläkään ole aikaa kaikkeen, mitä oikeasti ja itse haluaisin tehdä ja kokeilla ja nähdä ja maistaa ja haistaa. Puhumattakaan siitä noin 60  tunnin päiväohjelmasta, joka hyviin neuvoihin on piilotettu.

Aikaa on myös ihmisen ikä. Oletko koskaan tavannut niin viisasta ihmistä, joka huomaisi, että olet oikean ikäinen ja elät oikean ikäsi mukaan? Nuorihan sinä vielä olet? Väität, että voit näyttää tuolta ja pukeutua noin? Et sinä enää niin nuori ole.

Nuukuus on neuvojilla kunniassa. On ihmisiä, jotka nauttivat toisten rahoilla elämisestä, mutta yhtä paljon niitä, joiden intohimo on säästää toisten oletettuja varoja. Säilö, pakasta, hilloa ja pakasta vieläkin. Aikanaan voit vastavuoroisesti rakastaa pakastimen perälle muumioituneita muinaissämpylöitä. Mitä, onko kansakoulussa aloitettu pölyrätin virkkaus vieläkin kesken? Piankos sitä sukkaparin pyöräyttää! Kyllä sinä tuon homman itsekin osaat ja jaksat tehdä, miksi maksaa vieraalle.

Eläminen kuluttaa aikaa ja joskus uuvuttaa. Saa siihen apua hakea. Einestiskistä tai siivoojalta.

 

Jos minä siis olisin sellainen kuin sinä haluat, minkälainen minä olisin? Hoikempi, kauniimpi, viisaampi, ahkerampi, osaavampi, nöyrempi ja nuorempi. Ajattelisin oikein ja oikeissa paikoissa. Tekisin oikeita asioita, etkä sinä, rakas neuvojani kokisi minua uhkaksi itsetunnollesi.

Minä olen minä ja minä tunnen ääriviivani. Välillä on päiviä, jolloin en ehkä täysin viihdy niissä. Mutta ääriviivat ja niitä koskevat päätökset ovat minun, samoin prioriteetit. Juuri nyt minulla ei ole aikaa selitellä. Pitää ehtiä elää.

Saapasjalkaiset kesämetsässä

Taas ne olivat liikkeellä, isot ja ne pienemmät. Pienet saappaat vilistivät polulla, joka oli jo tullut vähän tutummaksi. Saappaatkin olivat talven jälkeen hiukan kasvaneet.

Peura, jonka jäljet olivat painuneet lumeen, asui edelleen samoissa maisemissa. Tällä kertaa ei nähty jälkiä, mutta kerran huomattiin ruskean turkin vilahdus puiden lomassa, kun arka naapuri säikkyi tulijoita.

Kalliolla jäkälä oli kuivaa ja kovaa, se rahisi saappaan alla. Oli ollut monta tuulista päivää ja puista pudonneet kuivat oksat rapsahtelivat askelissa. Vanhan hongan alimmat oksat olivat jo harmaat ja kyhmyräiset: jonakin tuulisena päivänä sen olisi luovuttava niistä. Hongan ylimmät oksat olivat vihreät ja ne tavoittivat taivasta ja valkoisia pilviä.

Pieni kulkija otti repustaan juomapullon ja istui kivelle nauttimaan metsän ja lintujen äänistä.

Vaikka metsä oli paikoin tiheä ja vihreä, auringon säteet löysivät tien latvojen lomasta ja mustikanvarvut nauttivat kirkkaasta valosta.

Korkeammalla mäellä, suuren hongan juurella kukki puolukka. Pikkuiselle se oli lupaus syysretkestä: mustikat ja puolukat maistuvat makoisalta suoraan mättäältä suuhun poimittuina.

Kotimatkalla ehdittiin vielä ihmetellä isoa muurahaispesää. Metsän pienet ahertajat olivat täydessä työn touhussa, kun saapasjalkaiset lähtivät kotiin.

Lenruutin visio

Elias Lönnrotilla (1802-1884) oli vankka usko siihen, että naisten, äitien ja tyttärien kouluttaminen koituisi koko kansakunnan parhaaksi ja edistäisi hyvinvointia. Tyttöjen kouluttaminen merkitsisi koko kansan tiedon tason nousua, sillä äidit opettaisivat lapsiaan ja lähettäisivät seuraavan sukupolven opintielle.

Monen nuoren naisen tärkein koulu on ollut Elias Lönnrotin testamenttivaroin perustettu emännyyskoulu. Matka kouluun oli monelle maalaistytölle siihenastisen elämän pisin matka ja itsenäistymisen alku. Kurssin jälkeen löytyi ensimmäinen kunnon työpaikka ja perustettiin perhe.

Vuoden mittainen kurssi antoi eväät koko elämän varalle ja rohkaisi omalle polulle. Niillä opeilla pidettiin koti järjestyksessä, hyödynnettiin vaatimattomat ruokavarat, pyykättiin, siivottiin, ommeltiin, parsittiin ja osattiin tarvittaessa tehdä vanhasta uutta. Koulussa kertyneillä tiedoilla ja taidoilla, sieltä omaksutuilla asenteilla.

Elias Lönnrotin visio on kantanut lähes 120 vuotta. Soppakoulun opeilla on selvitty kapinasta ja sodasta, pula-ajoista ja jälleenrakennusajan ankaruudesta. Emännistä on tullut taitavia talousihmisiä ja yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä.

Elias Lönnrotin Emännyyskoulun opetussuunnitelma oli monipuolinen ja sivistävä. Koulu toimi aluksi yksityisenä oppilaitoksena ja sen talous oli välillä hyvinkin tiukoilla, johtajalla piti olla luovuutta ja kekseliäisyyttä. Emännyyskoulun nimekkäät kesävieraat olivat kesäisen elämän piristys, mutta samalla osa koululle tärkeää varainhankintaa. Tietoisuus suurmiehen antamasta tehtävästä kannusti ja antoi tulevaisuudenuskoa.

Suomalaiset saivat yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden jo varhain ja suomalaiset naiset ovat aina olleet tasa-arvoisempia kuin muiden maiden naiset. Tässä maassa ei ole ollut varaa jättää yhdenkään ihmisen työpanosta käyttämättä, kaikkia on tarvittu, kaikkiin töihin. Naiset ovat tehneet osansa siinä missä miehetkin. Tasa-arvo ei meillä ole juhlan, vaan arjen aate, ankaran elämän realiteetti.

Naisten koulutus on tuonut tasa-arvoa: ihmistä, joka osaa lukea ja kirjoittaa ja kantaa vastuun tekemisistään, ei ole helppo sivuuttaa. Arjen tasolla tasa-arvo on toteutunut.

 

Männistön Mökki, muisto puukoulun ajoilta. 

Lammin erämaatalon rohvessoori, koko kansan Lenruuti, oli viimeisinä vuosinaan varakas mies. Varallisuutta karttui palkkojen, palkkioiden ja eläkkeen myötä, mutta myös siksi, että perheen elämä oli vaatimatonta ja korutonta. Rahaa käytettiin, mutta sitä ei tuhlattu. Tärkeitä hankkeita  edistäessään Elias Lönnrot saattoi olla antelias, muuten selvittiin vähällä.

Tyttöjen koulua hahmotellessaan Elias Lönnrot tuskin ensimmäisenä ajatteli rahaa, sijoituksen kannattavuutta tai kustannustehokkuutta. Perheen tyttäristä vain Ida sai elää isäänsä kauemmin, Marian, Elinan ja Teklan tulevaisuuden turvaksi tehdyt talletukset Lönnrot määräsi käytettäväksi tyttöjä varten perustettavan koulun tarpeisiin. 

Yli sadan vuoden ajan Sammatissa on uskottu Elias Lönnrotin visioon koulutuksen merkityksestä ja hyödyllisyydestä. Elias Lönnrotin emännyyskoulusta Lönnrot Opistoksi kehittynyt oppilaitos on aina tarvinnut tuekseen intomieltä ja idealismia. Jos koulun saavutuksia arvioidaan taloudellisin perustein, tulos tuskin koskaan on ollut kuin enintään tyydyttävä. Kun tarkastellaan tiedon ja taidon tasetta, tulos on aina ollut kiitettävä.

Männistön ovi on tuttu monille 1900-luvun oppilaille. 

Mitä miettisi kaikille tuttu ja kaikkien kunnioittama Lenruuti nykymenoa katsellessaan? Näkisikö työnsä kantavuuden ja kaiken sen hyvän, mitä testamentti ja sen säädökset ovat saaneet aikaan? Joutuisiko toteamaan senkin, että oppi on manalle mennyt?

Kun Lönnrot Opiston lakkautuspäätöstä perustellaan, ensimmäisenä mainitaan taloudelliset realiteetit. Koulu ei ole riittävän kannattava tai kustannustehokas yksikkö, se on sulautettava suurempaan. Uutinen ei ollut uusi. Samantapaisia puhuttiin jo ennen vuosituhannen vaihdetta, mutta silloin pahin ei vielä toteutunut. Nyt päätös näyttää peruuttamattomalta.  Sammatti on menettämässä yhden identiteettinsä tärkeimmistä osista. Samalla katoaa monta työpaikkaa ja elämä kapeutuu.

Suomalainen yhteiskunta kipuilee suurten ongelmien kurimuksessa. Silti, monella tasolla meillä menee paremmin kuin koskaan. Taloudellinen ahdinko on tapana hyväksyä vastaan panematta perusteluksi aina, kun rakenteita pelkistetään ja karsitaan. Vaikka historiaa ja perinteitä ei voi rahaksi myntätä, ne ovat voimavara, josta kansakunnalla ei uskoisi vaikeinakaan aikoina olevan syytä luopua.  

Olisin toivonut, että Elias Lönnrotin visio olisi kantanut vielä tämänkin ahdingon yli.