Kropasta en osaa puhua tai kirjoittaa, sillä minuun on
iskostettu, että se on sanana non grata. Viisikymmenluvun puhekielestä tuttu,
yllättäen uudelleen esiin putkahtanut, ei edes kaunis. Mutta sielu, henki ja
ruumis, hiukan väkinäisesti sointuva keho, tomumaja. Ihminen, kokonaisuus,
niitä olen pohtinut.
Milloin ne ovat kohdakkain? Oikean ikäinen sielu saman ikäisessä
ruumiissa? Niin, että voimat ja tavoitteet käyvät yksiin. Aika harvoina
hetkinä, sittenkin, kun tarkkaan katsotaan, joskus elämän lakipisteessä.
Vasta kävelemään oppineen askel horjuu, mutta suunta on
rohkeasti kohti elämää. Ajatus – jota ei aina aikuisten kielellä ilmaista – on
kirkas. Elämä on edessä ja se maistuu, uudelle joka aamu. Sellaiselle, joka saa
hymyn syttymään.
Jonakin päivänä lapsen mieli vaihtuu aikuisuuteen, voiman ja
tahdon tasapainoon, kaikkivoipaisuuteen. Kuinka viisaita, oikeamielisiä ja
osaavia me olemmekaan, kuinka helppo on antaa neuvoja ja tietää tarkalleen. Kuinka
kaukana kirkkaasta lakipisteestä ovat elämän rajat?
Elämä opettaa kärsivällisyyttä, annostelee hyviä ja katkeria
antimiaan eikä aina tasan eikä kaikille oikeissa suhteissa. Kun ikää karttuu ja
jaksaminen vähenee, riittääkö kärsivällisyys sittenkään? Kun voimat ja
sielunvoimat alkavat hiipua, usein eri tahtiin.
Kun ihmisen fysiikka on hauras, harmaantunut oksa, osaako
lähipiiri hyväksyä ja ymmärtää sen? Kuinka paljon luopuminen sattuu, luopujaan
ja luovuttajaan? Miten helppo on hyväksyä oma avuttomuus, millaista tuskaa sen
tiedostaminen voi tuoda?
Kuinka paljon rohkeutta vaatii tarttua käteen ja yrittää auttaa?
Tulla lähelle, kohdata toisen vajavaisuus. Onko helpompaa vaatia apua muualta
kuin voittaa omat pelkonsa?
Kun sielu hiipuu ja haurastuu, muisti hajoaa ja järjestys
elämästä katoaa, kuka kerää sirpaleet? Kuka tietää oikeat sanat ja vastaukset?
Kun elämän polte on korkeimmillaan, se valaisee kauas. Kun
sielu hiipuu, onko sen osa jäädä piiloon, hajota. Mihin yksityisyyden rajat
piirretään? Mitä minulla on oikeus tietää, mistä saan puhua?
En tiedä vastauksia, en ehkä oikeita kysymyksiäkään.
Voimia, ystävät?