Mieleen nousi muistikuvia ja muuan tunne kaukaa opiskeluvuosilta.
Olin kesätöissä Pohjanmeren rannalla, hiekkaisella, tuulisella saarella. Siellä satoi, paistoi, tuuli, myrskysi tai oli suloinen, lempeä tyven – joskus kaikki säät saman vuorokauden aikana. Elämää säätelivät kuun kiertoa seuraavat nousu- ja laskuvedet. Vuoroveden vaiheista kertova kalenteri oli paikallisille asukkaille almanakkaa tärkeämpi elämän opas, sitä seurasivat lomalaisetkin.
Meri löi saaren pohjoiseen rantaan vahvoina aaltoina. Nousuveden aikaan virtaus kävi rajuna rantaan. Uimaliikkeitä saattoi olla vaikea tehdä, mutta kun uskalsi aaltoihin, sai virkistävän, suolaisen kylvyn. Vesi oli viileää, mutta pyörteissä liikkuessa veri alkoi kiertää. Iholle jäi suolakerros, se oli suihkutettava pois.
Laskuveden aikaan pintavesi tuli hiekalle matalammin kuohuin, viattoman näköisenä, mutta pinnan alla väijyi voimakas virtaus, joka vei pohjalle ja syvänteisiin. Sinä kesänä koulupoika jäi virtauksen vangiksi. Uiminen oli kielletty – mutta pieni Peter oli uhmannut kieltoja, surullisin seurauksin. Hyvävoimaiselle aikuisellekin laskuvesi saattoi olla vaarallinen, sitä osattiin varoa.
Saaret olivat aikojen saatossa kasvaneet irti mantereesta, tuuli ja vesi olivat muovanneet hiekkaa. Vieläkin ankarat syysmyrskyt saattavat siirtää dyynejä, rikkoa rakenteita. Saarten ja mantereen välillä on matalan veden alue, suojassa ankarimmilta tuulilta. Laskuvesi paljastaa rannikon tuntumassa meren pohjan, sen kasvit ja eläimet, kavala pohjavirta vaanii saarten toisella puolelle.
Minulla ei ole enää käyttökelpoisia kuvia siitä kesästä, vain muistikuvat. Vaalin niitä.
On ihmisiä, joiden kohtaaminen on kuin kuohuvaan mereen astuisi. Keskustelun laineet lyövät korkealle, vahvat mielipiteet sinkoilevat. Repliikit ravistelevat ajatuksia, mielipiteet sekoittavat niitä. Kuviot järjestyvät uudelleen. On pidettävä puolensa, otettava omien ajatusten kanssa tukeva asento. Pidettävä oikeiksi tietämiään ajatuksia pystyssä, selviydyttävä.
Jälkeenpäin tietää taas eläneensä. Aivomyrsky on nostanut ajatukset pintaan, eloon. Kannat ovat vahvistuneet, mielipiteet testattu. Tietää ja tuntee olevansa voimissaan. Mieleltään villi ja raisu radikaali, uhmaikäinen, vaikka hiuksissa on harmaita raitoja ja kasvoissa juonteita.
Ei ole tärkeää, ollaanko aina samaa mieltä. Tärkeää on, että osataan olla rakentavasti eri mieltä, tuulettaa ajatuksia. Tasapaksu, tapahtumaton, loputtomasti myötäilevä latteuksien vaihto, voisiko sellainen virkistää? Draamaa ei synny, jos henkilössä ei ole särmää, mutta särmikäs persoona ei aina ole helpoin mahdollinen kumppani.
Milloin sielun valtaa laskuvesi? Milloin pohjavirta alkaa viedä ajatuksia tummiin syövereihin: minua ei kiinnosta, en tiedä enkä haluakaan tietää, tiedän tarpeeksi, enää en tahdo. Tai toisin sanoen: kyllä minä tämän tiedän, älä yritä edes. En jaksa innostua, tätä samaa kaikki.
Maailmassa, jossa kaikki on arvaamatonta ja ennakoimattomassa liikkeessä, ei kukaan varmuudella voi tietää, missä pohjavirrat ovat ja minne ne vievät. Väärän tiedon, valheiden, pahansuopaisten ajatusten pohjavirrat. Tekee mieli kääntää selkänsä ja käpertyä, sillä pohjavirrat voivat viedä mukanaan, vahvimmankin. Myös sen, joka mielestään osaa varoa.
Mietin välillä, pitääkö aina jaksaa kiinnostua, lukea ja kuunnella. Onko viisasta mennä kaikkeen mukaan, yrittää. Yrittää ymmärtää ja selvittää maailmaa itselleen lukemalla, kuuntelemalla, katselemalla. Tehdä parhaansa, vaikka kaikkea tietoa ei koskaan pysty täysin omaksumaan. Jonkinlaista taistelua se ehkä sittenkin on. Pohjavirtaa vastaan.
Kun myrsky nousee, sitä vastaan on taisteltava. Luotettava siihen, että on korkeampi voima ja siinä turva. Pyydettävä apua, kun virta vie syvyyksiin. Luotettava, suuremman käden suojaan.
Voimia.
Kuvat ovat kotirannoilta, syksyn tunnelmia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti