perjantai 28. lokakuuta 2022

Pohjoisen tunne ja maiseman kutsu

Talvi pelkistää maiseman. Riipii lehdet, paljastaa oksien muodot ja puiden hahmot. 

Värit sulautuvat vähitellen valkoiseen, hopeaan, harmaaseen.  

Yöt pitenevät ja valosta jää vain kimmellys, vastaus kaukaiseen valoon, heijastus. 

Huurteisella polulla askeleet rahisevat, jäätyneen sammaleen pehmeä kuiskaus saattaa kulkijaa. 





Keravan taidemuseo Sinkka esittelee loppuvuoden ajan Kirsi Kaulasen veistoksia. Valkoisia, hopeisia, hohtavia kuvia pohjoisesta luonnosta. Näyttelyn nimi on Pohjoinen myriadi, se tuo katsojan ulottuville Tunturi-Lapin maisemien yksityiskohdat, kiveliöiden kukat ja varvikot. 

Taideteokset ovat vahva puheenvuoro aran arktisen luonnon puolesta. 

 



Kirsi Kaulanen on laserleikatun teräksen taitaja. Veistokset hohtavat jäänkirkkaina, mutta ne eivät sula museon valoissa: näyttelyvieraiden tulee jättää päällysvaatteet naulakkoon ja kulkiessaan varoa teosten mahdollisesti teräviä reunoja. Ripustus on väljä, teräksestä veistettyjen hahmojen lomassa on helppo liikkua. 




Veistokset leijuvat avarassa tilassa, niiden pinnoilla leikkii valo, varjot ja heijastukset muuttuvat, kun taideteos liikkuu hiljaa ilmavirrassa. Yläkerran salien tummat taustat päästävät töiden hahmot oikeuksiinsa. 

 

Valot on suunnitellut Sara Leino, taustalla soi äänisuunnittelija Teho Majamäen ja säveltäjä Lauri Porran yhdessä luoma musiikki, salaperäinen äänimaisema. 

 

Pohjoinen maisema kiehtoo ja kutsuu.  




 

Presidentti Mauno Koiviston tulevan muistomerkin pienoismalli.


 

 

Kuvat Keravan Taidemuseo Sinkan näyttelystä, luontokuvat Sammatin syysmetsästä. 

 

 

Ei kommentteja: