Nälkänummi

 

Niin lapsukainen, et sää viel taira ymmärtää, eikä ol tarviskaa. Kaik ne on vaan otettava vastaan, mitä elämän matkal kunkin kohral tulee.  

Fammun sanat kirjan sivulla 21. 

 

Elämää Sammatin Nälkänummella 

 

Tartu pienen lettipäisen Saima Margaretan pieneen käteen ja lähde Nälkänummelle. 

Saima kertoo, millaista elämä on ennen ollut. Eloisa ja puhelias tyttö on mainio kumppani aikamatkalla aikuisuuteen asti. Tytön ote on luja ja vakaa, hän kertoo avoimesti ja tarkasti, lukija ei tule pettymään. 

 

Saima Vuorisen eläkevuosinaan kirjoittama Nälkänummi on mukaansatempaava kertomus suutari August Vilho Ylanderin (1891-1959) ja hänen vaimonsa Erika Marian (1895-1987, o.s. Kavander), Akustin ja Riikun perheen vaiheista. 

 

August – Akusti – on kyläsuutari, käsityöläinen, joka valmisti ja korjasi saappaita ja kenkiä, kävi taloissa suutarintöissä ja valmisti hevosten valjaita. Ennen teollisesti valmistettujen jalkineiden aikaa suutaria tarvittiin. 

 

Ylanderin perhe osallistui vuoden 1935 suureen nimenmuuttoon. Uudeksi sukunimeksi tuli Ylväs. Perheen neljä lasta saivat uuden sukunimen, esikoinen Suoma Sylvia, isoveli Kaino Lennart, kirjan kirjoittaja ja kertoja Saima Margareta sekä pikkuveli Kauko Uuno. 

 

Kiikalasta Niemenkylään 

 

Saima aloittaa kertomuksensa vuodesta 1925, kun Ylanderin perheeseen syntyy pieni tyttö, Saima Margareta. Tytön myötä seurataan perheen vaiheita aina lasten aikuistumiseen asti. Matkalla on monta vaihetta, ankara 1930-luvun pula-aika, sotaa edeltävät vuodet, jolloin elämä hieman helpottuu sekä talvi- ja jatkosodan vuodet. 

 

Saiman lopettaa kertomuksensa sodan jälkeiseen aikaan, kun elämä rauhan tultua vähitellen asettuu uomiinsa. Saima on aikuinen ja aloittelemassa itsenäistä elämäänsä. Eläkeikäisenä Saima alkaa kirjoittaa lapsuusmuistojaan, kirjaksi, joka valloittaa lukijansa. 

 

Suomen ja Sammatin vaiheet muodostavat kertomuksen historiallisen viitekehyksen.  Perheen vaiheissa heijastuvat isänmaan kohtalot, sellaisina kuin tavallinen ihminen ne on kokenut. Nälkänummi on ensisijaisesti kertomus yhden käsityöläisperheen perheen vaiheista, Saiman kertomana. Samalla se on kuvaus pienen kyläyhteisön elämästä. Ihmisiään Saima Vuorinen kuvaa ainutlaatuisella herkkyydellä. 

 

Lettipäisen Saima-tytön lapsuudenmaisema on Sammatti, Niemenkylä. Perhe on aluksi asunut Kiikalassa, välillä muutetaan kauniiseen Karkalinniemeen. Tutuimmiksi ja rakkaimmiksi tulevat kuitenkin Nälkänummen tienoot, Myllykylän ja Niemenkylän rajalla oleva alue, jonka maamerkkejä ovat Työväentalo, Nuorisoseuran talo ja Myllykylän koulu sekä Myllyojan varrella olevat Ylimylly ja Alimylly. 

 

Kotimökissä kaikki on lähellä

 

Saiman kanssa on helppo kulkea kyläteillä, hän luettelee lapsuusvuosiensa kylän taloja ja tupia, kertoo niiden asukkaista. Saiman teksteistä piirtyy näkyviin kylän, sen rakennusten ja teiden kartta. Lukijana tätä kaikkea voi verrata siihen kartta-aineistoon, joka Niemenkylän taloista ja tuvista on nykyään. Tarkkoja karttoja ei ennen ollut, mutta Saiman muistoista muodostuva kylän hahmo on hyvin totuudenmukainen kuvaus. 

 

Kotimökki vaihtuu muutaman kerran, mutta muuttomatkat ovat lyhyitä. Perheellä ei ole omaa hevosta, mutta aina löytyy lainaksi hevonen ja kärryt, joilla perheen muuttokuorma siirtyy uuteen paikkaan, myöhemmin toisessa kuormassa tuodaan vaivalla koottu karjanrehu. 

 

Asunnot ovat vaatimattomia, tupa ja pieni peltotilkku, karjalle hankitaan rehua myös muilla keinoin, esimerkiksi risukoita ja tienreunoja raivaamalla, tienvarsia niittämällä – omistajien luvalla ja suosiolla, sillä avarat tienvieret ovat kaikkien etu. Kaikki mahdollisuudet käytetään, kaikki hyödyllinen ja käyttökelpoinen otetaan talteen. Kyläsuutarin perhe pärjää kovalla työllä ja ahkeruudella. 

 

Perheen käytössä on usein yksi ainoa huone. Siellä asutaan ja sen nurkkaan pitää mahtua myös isän suutarinverstas ja äidin arkiset työvälineet. Lisätilaa saadaan fammun vaatimattomasta mökistä, Saimalle fammu on läheinen, tyttö viettää mielellään aikaa isoäitinsä kanssa. Pienen kodin puhtaus on tärkeää, Riika huolehtii siisteydestä ja järjestyksestä, parhaansa mukaan. 

 

Karkalinniemen koti sijaitsee kauniilla paikalla hedelmätarhan keskellä, Saima korostaa teksteissä toistuvasti, kuinka kaunis paikka on. Ensimmäisten hetkien ihastus muuttuu kuitenkin pian pettymykseksi, kun hataran talon riesana on rottia. Akustin ja Riikan suhde joutuu muutenkin koetukselle ja lopulta lähtöpäätös on helppo tehdä. Paluu Sammattiin on iloinen asia, nyt muutetaan viihtyisään tupaan, Iso-Pousun omistamaan. Elämä palaa onnellisiin uomiinsa. 

 

Yhteiset surut ja ilot 

 

Saiman kertomuksessa on onnellinen pohjavire, perheen yhteenkuuluvuus ja yhteishenki kantavat vaikeiden tilanteiden yli. Vastoinkäymisistä kertoessa Saiman teksti on paljasta, riipaisevaa. Asioita ei kaunistella tai peitetä.  

 

Pienessä kodissa kaikki on lähellä, myös suuret tapahtumat ja tunteet. Isovanhemmat, mummu, Riikan äiti sekä pappa, Akustin isä kuolevat, kun Saima on muutaman vuoden ikäinen. Fammun, isän äidin kanssa Saima on hyvin läheinen, fammun kuollessa Saima on jo koululainen. 

 

Kuolemaa ei pienessä mökissä piiloteta, viimeiset hetkensä mummu viettää perheen luona ja lapset osallistuvat aikuisten mukana hautajaisjärjestelyjen kaikkiin vaiheisiin. 

Saima kertoo, miten vainaja viedään pois tuvasta, ruumis peitetään lakanalla ja isä lähtee hakemaan arkkua. Äiti siivoaa ja leipoo, alkaa valmistella vaatimatonta muistotilaisuutta. 

Yhdessä lähimpien naapurien kanssa pidetään arkkuunpanijaiset ennen kuin vainajaa lähdetään viemään kirkolle

 

Kuolema on luonnollinen osa elämää, vainajan omaisten ja läheisten yhteinen kokemus. Saiman kertomus on pieni oppitunti siitä, miten elämän käännekohdissa ennen toimittiin. 

 

Riikan neljäs raskaus päättyy keskenmenoon, kätilö tulee kotiin hoitamaan äitiä ja myöhemmin, kun pikkuveli Kauko syntyy, Saima sisaruksineen on lähellä. Naapurin emäntä ja kätilö auttavat äitiä. Kun kaikki on onnellisesti ohi, koko perhe voi ihastella suloista vauvaa. 

 

Kirjan loppupuolella, kun rakas pikkuveli Kauko menehtyy leikkaukseen, surusta on vaikea päästä yli. Kaukolla olisi ollut koko elämä edessään, sellaista on lapsenkin vaikea hyväksyä. 

 

Myllykylän koulussa 

 

Koulun aloittaminen on Saimalle tärkeää. Vaikka Saima on pienestä asti ollut oma-aloitteinen ja rohkea tyttö, koulun alkaminen tuo uusia ystäviä, tutustuttaa uusiin elämänpiireihin ja opettaa itsenäisyyttä. 

 

Suoma ja Kaino ehtivät aloittaa opintiensä muualla. Kun perhe muuttaa Nälkänummelle, he siirtyvät Myllykylän koulun oppilaiksi. Koulusta tulee kaikkien neljän lapsen opinahjo, he suorittavat kansakoulun kurssin ja osallistuvat jatkokursseillekin. Kouluun ei ole pitkä matka, tie on turvallinen. Yhdessä osallistutaan koulun joulujuhliin ja kevätjuhliin, jotka ovat vuoden kohokohtia kaikille kyläläisille. 

 

Myllykylän kansakoulun johtaja Eriika Saarela on persoonallinen, aikaansaapa opettaja, jonka monet koulun entiset oppilaat vieläkin muistavat. Opettajat järjestävät luokkaretkiä, junalla käydään tutustumassa eteläisen Suomen nähtävyyksiin. Suoma pääsee koulun suoritettuaan opettajan talouteen apulaiseksi. 

 

Naapuritalojen lapsista tulee leikkitovereita ja koulutovereita, mutta kaikki päivät eivät ole yhtä auvoisia. Köyhän perheen lapset saavat kunnalta vaateapua ja erottuvat muista, mikä saa kiusaajat innostumaan. Kaino on olemukseltaan jäyhä ja ehkä hiukan sulkeutunut, kömpelönoloista poikaa kiusataan aluksi ankarasti, vasta ylemmillä luokilla tilanne rauhoittuu. Kun veistoluokasta katoaa vasara, Kaino köyhänä poikana on ensimmäinen epäilty, tilanne selviää vasta, kun poikaa on jo aiheettomasti rangaistu.

 

Tytöillä on helpompaa, naapurin tyttöjen kanssa ystävystytään. Läheisimpiä ovat Olinin tytöt, Henna ja Saima ovat parhaat ystävykset. 

 

Työtä riittää jokaiselle 

 

Saima osallistuu yhdessä vanhempiensa ja sisarustensa kanssa kotitöihin. Vanhempien elämä on työntekoa, vapaahetkiä on vain vähän. Isä tekee suutarintöitä, kalastaa, kutoo mertoja, tekee Ruokosen nahkurinverstaassa valjaita, käy taloissa töissä. 

 

Äiti on napakka kasvattaja, joka antaa lapsille vastuuta jo varhain. Riika tekee päiviä taloihin, myös isovanhempien puolesta, pitää kodin järjestyksessä, paikkaa ja parsii, tekee käsitöitä. Fammu auttaa voimiensa mukaan lasten hoitamisessa, mutta lasten on selviydyttävä itsenäisesti. Perheellä on lehmä, joskus kaksikin, karsinassa lihoo possu ja kanat touhuavat pihapiirissä. Vuorollaan maitoa antavat Rusina, Ystävä ja Ylevä. 

 

Vaikka työhön tartutaan sumeilematta, vaikka koko perhe osallistuu töihin, toimeentulo on silti vaatimatonta ja raha tiukalla. Pahin tilanne koetaan 1930-luvun lamavuosien aikana, kun lehmät ovat ummessa eikä sato ole toiveiden mukainen. Lopulta on pakko nöyrtyä, hakea kunnantalolta lupalappu ja lähteä kerjuulle. Saima pääsee isänsä mukaan, kantaa isän apuna osan kuormasta ja esittelee onnellisena kotiväelle tavaroita, joita hyvät ihmiset olivat antaneet. Silti tilanne on parempi kuin monilla muilla, kiertäviä ja kerjääviä ihmisiä käy kotiovella pyytämässä apua, mutta paljon ei voida auttaa. 

 

Tärkeimmät elämisen tarpeet ovat lähellä. Ruokahuollon perustan muodostavat oman maan antimet, perunat, lehmien maito ja voi. Kirmusjärvestä pyydetään kalaa, syksyllä marjastetaan. 

 

Juhlapäivien aterioille haetaan täydennystä Joenpellon kaupasta ja kirkonkylästä leipurilta. Lohjalla, kauppalassa käydään vain harvoin. Helsinki on kaukana ja pääkaupunki tulee Saimalle tutummaksi vasta isona tyttönä, kun Suoma saa pääkaupungista palveluspaikan. 

 

Ahkeran perheen lapsetkin tarttuvat varhain työhön. Suoma ja Saima oppivat kotitöitä äitiä auttaessaan, myöhemmin molemmat aloittavat itsenäisen työuransa apulaisen paikoissa. Suoma pääsee piiaksi opettajalle, Saima, joka on joutunut huolehtimaan pikkuveljestään, palkataan lapsenpiiaksi Lammenrannan taloon. Tyttö, melkein lapsi itsekin, huolehtii perheen pikkuvauvasta ja kun tämä nukkuu päiväuniaan, tyttö pakenee omiin leikkeihinsä. Ensimmäinen työkokemus jää lyhyeksi, mutta myöhemmin tyttö pääsee hyviin paikkoihin ja kiinni työelämään.  

 

Onnellista elämää 

 

Saima kertoo kodistaan ja perheestään rehellisesti ja arvostavasti. Vaikka elämä on vaatimatonta, se on onnellista eikä sitä tarvitse ujostella. Nälkänummen väki on köyhää ja asumukset ahtaita, mutta mitenkään poikkeuksellisen kurjaa Ylväksen perheen elämä ei ole. Muillakin käsityöläisillä on ajoittain tiukkaa. Perhe pitää yhtä, lähipiirin tukeen ja apuun voi luottaa. Kylän väki tuntee toistensa olot ja kohtalot. 

 

 

 

Saima Vuorisen matkassa on hyvä kulkea, kertomus etenee sujuvasti ja sitä on helppo seurata. Nälkänummi on kasvutarina, mutta se on myös yksityiskohtiaan myöten tarkka ja rehellinen kuvaus sotia edeltäneiden vuosikymmenien elämästä Sammatissa. 

 

On olemassa elämäkertoja, on elämäkerrallisia romaaneja, on muistelmia

ja sitten on Nälkänummi, Saima Vuorisen muistelmateos.

Jos haluat tietää, millaista elämä ennen oli Sammatissa, lue ainakin Nälkänummi.

Nälkänummi on ainutlaatuinen, tärkeä kirja.

Lämmin kiitos Saima Vuoriselle ainutlaatuisesta lukukokemuksesta.

Saima Vuorinen: Nälkänummi, 2021.  

261 s.   ISBN 978-952-94-5163-0

Julkaisija Eeva Joenpelto -seura. 

Painatus: Oy Nord Print Ab 

© Saima Vuorinen. 

  

Henkilötiedot Toivo Haation tutkimuksesta Sammatin käsityöläisiä, virallinen ilmoitus suureen nimenmuutokseen osallistuneista on julkaistu mm. Länsi-Uusimaa -lehdessä 14. toukokuuta 1935.  

Tämä teksti on julkaistu aikaisemmin Sammattiseuran verkkosivuilla.  https://sammattiseura.wordpress.com/blogit/