Kiva kun kävit! Tule pian taas! Älä nyt taas lähde!
Lumi hupenee ja tuuli on viskonut ne jonnekin, sade on kalvanut hangen lähes olemattomiin. Pihapolku on jäinen ja liukas, eihän tämän näin pitänyt mennä. Tumma maa tulee esiin.
Aamulla havahdun sateeseen. Sade on vettä, välillä räntää, sitten taas vesiräntää.
Talvi, tämä on sinun aikaasi! Käytä aikasi, se on nyt!
Talvi ei ole kirkkaiden, värikkäiden kukkien aikaa. Talven kukat ovat törröttäjiä, kuolleita kukkia. Ne kohoavat valkoisesta maasta tummina, graafisina muotoina. Ne keräävät lunta päälleen, pukeutuvat talvihattuihin. Ne jäävät lumen pintaan lepäämään niin kuin vanha, arvokas nimikirjoitus. Kuivunut oksa saa somisteekseen lumen kuvioita ja varjostuksia. Talven kukat ovat lumikukkia ja jääkukkia ja nyt kaikista niistä näyttää olevan pulaa.
Jäälle kerääntyy tasainen kerros valkoista, laduntekijä tekee sinne väylän suksien kulkea. Hiihtäminen on tasaista, rauhallista liikettä eteenpäin, samalla ehtii katsoa rannan muodot ja hahmot.
Seuraavana päivänä tuuli on järjestellyt lumen uusiin muotoihin, suoja ja pakkanen tehneet uusia muotoja, hangen lomassa on jäänharmaita laikkuja, vettä, joka vetää suksenpohjan jäähän. Älä luule, että talvi olisi nöyrä palvelija ja mahdollistaja, se on parhaimmillaankin oikukas ja omapäinen.
Kylän laidalla maailma on valkoinen, harmaa ja hetkittäin musta. Vanha mökki erottuu lumisen kattonsa muodostaman valkoisen neliön ansiosta, muut värit hiipuvat pakkaseen.
Ladon patinoitunut ovi on kuin Mark Rothkon maalaus keskellä talven valkoista galleriaa. Maalari on seisonut tässä, samassa paikassa kuin katsojakin ja antanut intohimoisen värin imeytyä sieluunsa ja puun pintaan.
Talvi, älä karkaa minnekään. Vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti