sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Unohdettu, uusiutuva luonnonvara

 

Rakkaat ihmiset. Kerron teille nyt tärkeistä ihmisistä. Tädeistä.

 

Minulla on ollut useampia tätejä.  Tädit ovat olleet vanhempieni sisaria, mutta on myös sellaisia tätejä, jotka eivät edes ole sukua.  

Sukulaistädit ja ne aikuiset, joita opetettiin puhuttelemaan tädeiksi, ovat aina olleet tärkeitä ihmisiä. 

 

Sillä kuka muu olisi voinut kertoa, millaista oli, kun isä tai äiti oli lapsi tai nuori tai … kuka muu olisi uskonut sinulle suvun salaisuudet? Kuka kertoisi perustellun ja lahjomattoman mielipiteensä suvun touhuista ja toilauksista? Kuka neuvoisi – tarvittaessa pyytämättä – ja kommentoisi, kuinka hänen mielestään joku nuoremman sukulaisen elämänkäänne meni. Meidän lapsilla meni hyvin, muun suvun mukuloilla huterammin. Kuka ihmettelisi meidän suvun nuorempien elämää, että sekin sillai… Tiukan paikan tullen suvun tädit ovat lojaaleja ja kannustavia, tukevat ja neuvovat

 

Tädit, oikeat, läheiset tädit kantavat suvun arvojen jatkumoa. Siinä sivussa he tosin voivat varmuuden vuoksi vähän yrittää kasvattaa. Se heille suotakoon. Nuorison kuuluu ottaa opiksi – tai ainakin nyökytellä. 

Sukulaistädit ovat tätien kategorian parhaimmistoa. 



Mutta nämä muut kategoriat. Mitä niistä? 

 

Maalaistädit 

 

Maalaistädit ovat perinteisiä, juurevia oman elämänsä ja taloutensa matriarkkoja. He tietävät ja osaavat. Kysy vaikka perunannostosta, lanttulaatikon maustamisesta tai lakanoiden vetämisestä, saat hyvän ja luotettavan opastuksen. Kun ikänsä on niitä hommia tehnyt ja moni vielä niiden lisäksi emännyyskoulunkin käynyt. 

 

Maalla asiat on perinteisesti hoidettu lankapuhelimella, mutta   Sentraalisantrojen tilalle on tullut some ja internet ja hyvä niin. Nykyajan temput kyllä osataan ja niistä on oikeasti hyötyäkin. 

 

Mutta on sitä totuttu tulemaan toimeen, toimi tietoliikenne tai ei. Maalaistädin elämä ei yhteen talvimyrskyyn tai sähkökatkoon pysähdy. Jos tilanne on päällä, ei siihen sen syvempää ymmärrystä kaivata, pökköä pesään ja lumilapio heilumaan. Pakasteesta hirvenpaisti uuniin ennen kuin se sulaa omia aikojaan ja kellarista puolukkahilloa. 

 

Maalaistäti ei aina malta jättää kertomatta, kuinka ennenkin pärjättiin ja kuinka turhaa on tulla nälkää valittamaan, jos ei osaa perunoita maahan laittaa ja sipulia kasvattaa. 

Maalaistädit ovat tätikategorian sitkein laji. 



Kaupungin tädit 

 

Kaupungin tädit ovat parhaimmillaan maalla. Kaupungissa kaupungin tädit pukeutuvat parhaimpiinsa ja touhuavat kaltaistensa kanssa, mutta kun kaikilla on kaikkea, kukaan ei oikein erotu joukosta. 

Maalla tädit erottuvat. Kaupungin täti on kauniimpi, vauraampi ja permanentatumpi. Onhan sillä kaikkea käden ulottuvilla ja aikaa käyttää palveluja – tai ainakin näin maalaistäti saattaa ajatella. 

Kun kaupungin täti asettuu maalle, alkaa oitis tapahtua. Perustetaan yhdistys ja aloitetaan neuvontakansio ja kylätoimikunta ja kasvimaa ja biohuussien kannatusliike. Kaupungin täti vetää into piukalla ensiapukurssia ja perustaa neuvonta-aseman. Te voisitte ja kun teillä ei ole ja kun, niin, ja kun. 

 

Kaupungin täti näkee haukankatseellaan helposti kaiken, mikä maalla on korjattavaa, mutta ei onneksi huomaa, kuinka maalaistäti tyynesti ja hallitusti kuuntelee ja katselee kanssasiskoaan, nyökkää ymmärtävästi, mutta ei paljasta, että tuttua pajatustahan tuo. Ei täälläkään pussinperällä eletä ja se edellinen kaupunkilaistäti – jotakuinkin samanlainen missio silläkin oli. 

Vaivihkaa aletaan odottaa rospuuttoaikaa ja rauhaa, kun kaupunkilaistäti palaa mainosvalojen katveeseen, auratuille jalkakäytäville, kaltaistensa joukkoon. 

 

Kaupungin tätien elintilaa ovat viime aikoina verottaneet pikkutädit. 


               

Pikkutädit ja muut neuvokit 

 

Viime aikoina on pikkutätien innokas ryhmä alkanut runsastua, levitä someen ja muihin medioihin. Pikkutädin tuntomerkkejä ovat fanaattinen katse, sujuva ulosanti ja vankka tieto omasta tietämyksestä. 

Tuntuu jopa siltä, että pikkutädit ovat sivuuttamassa perinteiset tätityypit. 

Maaseutu-kaupunki -jakolinja ei pikkutätien kohdalla toimi yhtä tarkasti kuin vanhempien tätien. Pikkutäti tietää, miten pitää elää, juuri sinun ongelmiesi ja juuri sinun vaivojesi kanssa. Hän neuvoo, koska on juuri äsken oppinut ja siksi tietää. 

Sen, että sinulla saattaa olla kokemusta tai omakohtaista tietoa, sen pikkutäti sivuuttaa uhmakkaasti. Ei vanha tieto mitään merkitse, uudet gurut voittavat aina. 

 

Uusia guruja tulee ja menee, mutta vasta kun maailmaa on jonkin aikaa ihmetellyt, oppii huomaamaan, kuinka vaihtuvaista tieto voi olla. Ainakin elämäntaito-oppaiden sivuilla. Oikea ja vaivannäköä vaativa tiede on tästä opista kaukana.

 

Pikkutädin oppiäidit ja -isät on helppo tunnistaa. Parhaat pikkutädit kuulostavat enemmän naistenlehden vihjepalstalta kuin omalta itseltään.  

 

Pidä varasi! 

 

Eräänä päivänä kaikista aikuisista naisista voi tulla tätejä. Oman elämänsä tätejä. 


Ennen kuin huomaammekaan, me neuvomme ja opastamme ja ohjaamme nuorempia ja niitä, joiden emme usko oikein asioita hallitsevan. Nostamme sormen pystyyn – ainakin virtuaalisesti – naputamme ja nipotamme. 

 

Niinkin voi käydä, että tätiys ottaa vallan ihmisestä. Sitä tietää tietävänsä eniten. Sitä tietää olevansa edelleen tuore ja hehkeä, ellei muuten, niin kampaajan ja rusketussuihkun jälkeen. Ääni nousee ja kohoaa, sortuu – eipä sentään – eräskin täti puhui valittavalla vanhan naisen äänellä – mutta se täti taisikin olla setä. Ja aika korkeassa asemassa. 

 

Tätiys on viisautta, mutta myös uhkakuva. Kannattaa olla varuillaan. 


Kaikki eivät kaipaa tätejä. Ne voivat tietää omat juttunsa itsekin. Niillä voi olla omat syynsä tehdä niin kuin tekevät. 

 

Oikeaksi tädiksi kasvaminen on vaativa taitolaji. 




 


 

 

 

 

 

 

Ei kommentteja: