Halataan!

Nähtiin Anjan kanssa kaupalla.  Pidettiin asiallinen turvaväli, kyllä. 

Mutta yhtä mieltä oltiin siitä, että halata pitäisi. Oikein lujasti. 

Se tekisi meille molemmille niiiiiin hyvää. 

Kyllä me vielä, kunhan tämä... 

Sitä sanaa ei enää edes tee mieli kuulla eikä sanoakaan. 

Sitä, joka vei meiltä läheisyyden ja kosketuksen. 

Hyvät kosketukset, niistä huonoista olisin luopunut mielelläni jo kauan sitten. 

Voiko inhimillinen kosketus olla huonoa? 

Voi se olla, valitettavasti. Tunkeilevaa, vallanhaluista, piittaamatonta. 

Onneksi ajatukset ja asenteet ovat siistiytyneet. 

Öykkäritkin yrittävät käyttäytyä. 

Elämä tasii. 

Kuljimme pienenä perheenä kevätpolulla. 

Meri kimmeltää, tuuli vie auringon lämmön mennessään. 

Kevät on oikukkain vuodenaika, tämä kevät on jo näyttänyt kaikki särmänsä. 

Luonto ei onneksi kursaile eikä ruikuta, se toteuttaa omaa suunnitelmaansa. 

Meidän tuulitakkisten on kuljettava mukana.  

Onneksi, sillä muuten me unohtaisimme. 

Poimittiin keväänkukkia kameralla, tavoiteltiin terälehtien valoa. 

Rantojen siivekkäät asujat olivat työn touhussa, valkoposkihanhien poikaset taapersivat vaaleanruskeina karvapalloina isompien mukana.

Pienuuskin on suhteellista: pikkuhanhet olivat mökkirannan sorsaemon kokoisia…

Joutsenet, lokit. 

  

Keräsin kevään valoa talteen. 

Taivas heijastui veteen tuhansina hopeisina kimalluksina. 

Kaislojen kulottunut kalpeus, edelleen uhmakkaasti pystyssä, talven tuolla puolen jo eläneet. 

Kevään valloittava viherrys.  

Elämä voittaa. 

Oraan määrätietoisuus, voima, joka nousee maasta. 

Liverrys peltojen yllä, kauriit, kurjet, rusakko. 

Halataan, varmasti! 

Oikein kunnolla! 

Kuvat Seurasaaresta ja Sammatista.  Kiitos Annille kävelyretkestä! 

Kuvat ja ajatukset voivat olla epätahdissa.  Niin voi joskus olla. 

Halataan silti, heti kun se on luvallista1