Tarpeeton?

-       Oikeastaan, tämä hammas on tarpeeton. Ilmankin pärjää. 

-       Ja mitä sinulla onkaan ikää? Niin. 

-       Julkisella puolella näitä ei tuon ikäisillä enää hoideta. 

Hammaslääkäri oli tunkenut suuni täyteen instrumentteja. En kyennyt vastaamaan, vain vaivalloisesti ynähtelemään. Ottelu päättyi ratkaisemattomaan ja sain uuden ajan kollegalta, jonka tunnen paremmin, jo useamman vuoden ja paikan takaa. 

Olen yksityisen hammasaseman asiakas. Tulee kalliimmaksi, tiedän, mutta. Pääsen vastaanotolle tarvittaessa nopeasti, saan säännöllisiä kutsuja tarkastuksiin, voin kertoa oman käsitykseni hoidosta. Pystyn – tai uskon pystyväni – suunnittelemaan hoitoja yhdessä asiantuntijan kanssa. 

Hampaiden terveys säteilee koko kehoon. Opiskeluaikojen sitkeä migreeni talttui vasta, kun hammaslääkäri teki juurihoidon. Ensin piti seikkailla läpi melkein kaikki muut lääketieteen haarat. Pääsee vähemmällä, jos edes yrittää pitää hampaat kunnossa, näin sen olen juurevasti oppinut. 

Niin, että johtuuko tästä yksityisen suosimisesta se, että minulla yhä on tarpeeton hammas suussani. On kai ollut jo yli 60 vuotta, luullakseni. En edes muista, milloin takimmaiset poskihampaat puhkesivat. Olen kovasti kiintynyt näihin omiin alkuperäisiin hampaisiini. Köyhän tytön ensimmäinen ja kauan ainoa helminauha. 

Nuorempi tohtori tuli siis kuin matkan kautta kommentoineeksi ikääni. Olisin mielelläni kuullut tarkempia perusteluja. 

Olenko minä liian vanha vai korjauskelvoton vai mitä? 

Anteeksi, mutta tämä menee nyt henkilökohtaiseksi. Älkää lukeko tätä kappaletta, ellette uskalla. Jatkan silti: Jos olisin elänyt yhtä vanhaksi kuin äitini, olisin ollut jo kauan maan povessa. Jos saan elää yhtä vanhaksi kuin isäni, minulla on vielä 24 vuotta jäljellä. Isoäitieni ikään on siihenkin vielä hyvin pitkä matka. Olenko minä siis vanha vai ikääntynyt vai muuten vaan kummallinen? 

Sitten tapasin tutumman tohtorin. Keskustelimme – instrumenteilla ja ilman. Sain lähetteen spesialistin luokse. Spesialistin vastaanotolla otettiin röntgenkuva, jossa melkein näkyivät ajatuksetkin. Hoito jatkui, terveys edellä, nyt tuntuu hyvältä, mutta tarkemmin en tämän jälkeen halua asiaa julkisesti kommentoida. Aika näyttää.  

Ihminen rapautuu ja ravistuu vuosien aikana. Kaikille käy niin. On iloinen asia, että niin käy, että tämänkin vaiheen saa kokea. Ainakin vielä ajattelen näin, vaikka pidätän oikeuden ajatella joskus toisinkin. Koputan varmuuden vuoksi puuta. 

Kuinka nopeasti vanheneminen tapahtuu – se lienee geeneissä ja jossain muussa. Luulen, ettei vanheneminen ainakaan siitä hidastu, jos sitä pohtii ja harmittelee. Hyödyllisemminkin voi aikansa käyttää. Toivottavasti vielä ehtii. Maailma on tekemätöntä työtä täynnä. Maailmaan aina myös jää tekemättömiä töitä, vaikka kuinka puskisi. Toisaalta, niitä jää paljon myös silloin, jos ei tee mitään. 

Hampaat ravistuvat siinä missä hiukset tai luut tai puuveneet tai räsymatot tai pärekatot ja mitä niitä onkaan. Ihminen voi olla ulkonäkökeskeinen ja murehtia vanhenemisensa näkyviä merkkejä. Onko vastakohtana ulkonäköpakoinen, jos ei joka käänteessä suostu miettimään omaa peilikuvaansa? 

Kukaan ei halua olla tarpeeton, ei pieni hammaskaan. 

PS. Hampaat on hoidettu kuntoon.  Ensimmäisessä röntgenkuvassa vialliselta vaikuttanut hammas oli kunnossa, sen naapuri sen sijaan ei. 
Samasta rivistä löytyi toinenkin ongelma. 
Kaikki on hyvin, molemmat ongelmakohdat laitettu järjestykseen.  On onni, että olen saanut lahjaksi helminauhan, juuri nyt ei ylimääräisiin ylellisyyksiin olisi varaa. Mutta hampaat, niitä tarvitsen joka päivä!