Liityin naamakirjaan eli facebookiin kauan sitten. Aikuisena.
Ajattelin, että hyväksyn/pyydän kavereikseni ne tutut ihmiset, joiden kaveri tai ystävä olen tai haluaisin olla.
Jokainen on joskus törmännyt ihmisiin, joilla on ihmeellinen kyky tietää, kuka on sinulle tai minulle hyvää tai huonoa seuraa. Aikuisena nämä asiat pitää ja saa tietää itse.
Näyttää siltä, ettei facebook enää kykene hallinnoimaan eksponentiaalisesti kasvaneita käyttäjämääriään. Se haluaa sanella, kuka voi ja saa olla kaverini. Ei kiitos. Minä päätän, kenen kanssa haluan kaveerata. Oli niitä kavereita sitten 25 tai 250, valinta on minun. Tykätkää tai olkaa tykkäämättä, olen kaverilistani kanssa sinut.
Liityin naamakirjaan pitääkseni yhteyttä ihmisiin, joita en ehkä muuten tapaa. Introvertille ihmiselle ja introvertin ammatin harjoittajalle ratkaisu tuntui oikealta.
Onko facebook enää yhteydenpidon väline? Vaihdetaanko palstoilla kuulumisia vai vain kvasikuulumisia?
Minulla ei ole poliittista kantaa tai puoluetta, vain tavallisen mökinakan oikeudet ja valtuudet. Silti saan viestejä tuosta ja tästä piispasta, tästä ja tuosta puolueesta. Voin äänestää oman seurakuntani ja kotikuntani vaaleissa ja voin äänestää valtakunnallisissa vaaleissa, omassa vaalipiirissäni. En muilla foorumeilla.
On hienoa tietää, kun joku fiksummista kavereistani on päässyt ehdokkaaksi ja tarjokkaaksi, tsemppiä kaikille. Jos pääsee ehdolle, pitää myös osata erottaa oma kohderyhmänsä ja satunnaiset mökinakat toisistaan. Odotan kauhulla eduskuntavaalikevättä.
Hukkajakelu on aina taloudellinen riski, mutta somepalstoilla rahaa palaa vähemmän kuin muualla – vai palaako? Jäytääkö hukkajakelu ja tyhjäkäynti somessa ehdokkaan uskottavuutta ja mainetta? Kampanjointi on paljon vaativampaa kuin muissa medioissa.
Liityin naamakirjaan kuullakseni/lukeakseni kavereitteni ajatuksia ja mielipiteitä, ollakseni ajan tasalla kuulumisista. Kaikkein henkilökohtaisimpia tai intiimeimpiä viestejä ei sivuille voi laittaa, mutta on kiva välillä huomata, että kaikki on hyvin.
Vastaanotan päivittäin lukuisia kiertopalkintoja, söpöjä kuvia, ikuisia ajatuksia ja hellyttäviä videoita. Kiinnostavampaa olisi tietää, mitä ihmiset itse ajattelevat ja miten ajatuksiaan kuvittavat. Mitä kuuluu? Kiertopalkinnot ovat taitolaji, niitä pitää jakaa kohtuudella ja kertoa välillä omista ajatuksistaan.
Ennen kuin hoksasin Robinson-rekisterien hyödyllisyyden, sain vastailla puhelinmyyjien kysymyksiin siitä, miksi en tilaa jotain lehteä. Kiinnostavimpia niistä en ole tilannut nimelläni, vaikka luenkin säännöllisesti. Myyjät joko oivalsivat tai Robinson tepsi.
Mitä minä sanon sille, joka päivittäin jakaa näiden samojen lehtien juttuja naamakirjaan? Viisikin sitaattia päivässä? Tähän ei Robinsonkaan pysty, voihan Perjantai!
Ennen vanhaan hienot kaupunkilaisrouvat ottivat asiakseen valistaa meitä maalaisia ja opastaa oikealle polulle. Hyvässä tarkoituksessa. Nyt nämä tädit riehuvat somessa ja valistavat lukutaidottomia ja muuten taitamattomia. Hyvässä tarkoituksessa?
Tulevaisuuteni naamakirjassa? Onko sitä? En minä tiedä.
Naamakirja on muuttunut enkä itsekään ole enää sama.
Mutta te kaikki kaverit olette kivoja ihmisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti