Pohjoisen tiellä

Ylläksen huipulla riittää näköalaa. 

Matkaa pohjoiseen tehdään tällä kertaa yhden pysähdyksen taktiikalla. Ensin yöksi Kuusamoon, sitten Posion kautta Sirkkaan.

Olen katsellut tietä Kuopiosta Ämmänsaaren kautta Kuusamoon ensimmäisen kerran jo viime vuosituhannella. Maisemat ovat ennallaan. Suora, melkein totinen tie. 

Metsätaipaleita, joiden keskellä ei edes huomaa, miten viivasuora tielinja kiipeää aina vain korkeammalle. Kun pääsee vaarojen tasalle, edessä avautuvat tummat metsät ja kirkkaat vedet. Matkalainen katsoo kauas, sinisiin metsiin, maiseman verkkaiseen rytmiin. Luonto muuttuu karummaksi, aluskasvillisuus pelkistyy, pohjoinen lähenee.

Raatteen tien uhrien muistoksi.

Suomussalmen kohdalla poiketaan valtaväylältä ja ajetaan Raatteen tielle. Talvisodan uhrauksista kertova kivien pelto pohjoisten pilvien alla, hiekkainen tie rajalle. Kellot liikkuvat hiljaa, kertovat tarinaa, jonka ei soisi unohtuvan.

Talvisodan päivät, jokaiselle on kello. 

Raatteen tiellä on koettu isänmaan kohtalon ankarimpia hetkiä. Paikan tunnelma tarttuu kulkijoihin. Hiljaisia askeleita, vaitonaisia katseita, puhetta monella äidinkielellä. Raatteen tie puhuttelee. 

Kivisen pellon lisäksi tien varrella on muitakin muistomerkkejä, entistetty taisteluasema ja pieni museo rajan lähellä. Kaikki siistiä, huolella viitoitettua

Kuusamon jälkeen Posio, Pentikin valtakunta. Ensimmäisen kerran rakastuin tähän paikkaan jo silloin, kun myymälänä oli vielä pieni kelomökki. 

Osa Paratiisi-installaatiota.

Ensimmäisinä kesänä Pentik-mäelle nousi uusia rakennuksia, mutta nyt, vuosien jälkeen huomaa, kuinka huimaa kehitys on ollut –  sen oivaltaa, kun kiertelee myymälässä ja Anu Pentikin töiden näyttelyssä.

Posion keskustakin on muuttunut. Kylän ilmeessä on ryhtiä, väylät ovat siistit, keskustassa jäähalli ja muita palveluja. Taiten hyödynnettyä vaurautta?

Matkan määränpää on Levi ja Sirkan kylä. Kittilän kunnallispolitiikka näyttää satunnaisen vierailijan silmiin lähinnä kummallispolitiikalta, erilaiset intressit, intohimot ja terve järki kolaroivat yhtenään, suma, josta ei tahdo saada selvää. Toivottavasti järki voittaa.

Varovainen sienestää kameralla.

Matkalaiselle Levi on mukava paikka. Tunturin juurella on tarjolla palveluita ja ajanvietettä moneen makuun, Päivi Palosaaren ideoimia ja johtamia persoonallisia ruokapaikkoja. On ostosmahdollisuuksia ja tärkeitä palveluja. 

Koko ajan rakennetaan lisää, pieni ja vaatimaton kylä kasvaa kansainväliseksi matkailukohteeksi. Luonto on lähellä ja läsnä, mutta illalla voi takkatulen vaihtaa värivaloihin ja perinneruokien ystävä saa valita, minkä maan perinteistä kulloinkin nauttii.

Raatteen tien modernissa talvisotamuseossa meidät ottaa vastaan hymyilevä museoemäntä, kerää pääsymaksut, myy esitteet ja käynnistää Elämyshuoneessa esitettävän videon. 

Kun olemme kiertäneet museon, ihailleet muistomerkkiä ja Raatteen maisemaa, sama rouva tarjoilee munkkikahvit Lottakanttiinissa ja kertoo, mitä kaikkea tie vielä tarjoaa. Luontevasti ja kiireettömästi, vaikka asiakkaita on paljon, eri puolilla taloa, museokäynnin eri vaiheissa.

Rakkamaisemaa, keramiikasta käsin muovattua. 

Ei ehkä ole trendikästä puhua naisenergiasta, mutta juuri siitä tässä on kyse. Hyvien emäntien huomassa on helppo viihtyä. Posio on Anu Pentikin valtakuntaa, Levi monelta osalta Päivikki Palosaaren aikaansaannos. 

Luovuuden lisäksi on tarvittu peräänantamattomuutta ja sitkeyttä, yritykset ovat selvinneet lamoista ja taantumista. Valikoimia on tarkistettu, tarjontaa mukautettu kysyntään. 

Poliitikot ovat kiistelleet ja kinastelleet tahollaan, mutta oikeaa työtä asiakkaiden ehdoilla se ei ole pystynyt jarruttamaan. Ladyt ovat olleet oivia katalysaattoreita, heidän ansiostaan paikkakunnilla menee hyvin.

Marjasato oli Kittilän soilla niukka. Hilloja harvakseltaan, mustikoita vain laikuittain, puolukat vielä vihreitä. Kolean kesän viluiset marjat eivät kovin nopeasti kypsy. Hillasoilla on vuorotellen marjoja ja keltaisia lehtiä, vaivaiskoivun lehdissä ja sammaleisessa kamanassa ensimmäiset ruskan merkit. 

Kultaiset, kulottuneet suoniityt, kauniit katsoa, vaativat kulkea. Välillä lähdetään katsomaan maisemia, noustaan huipulle ja tuuleen.

Ylläksen huipulla, maston seinällä...

Räkkä on voimissaan. Äkäiset hyttyset ja muut siivekkäät pikkuötökät käyvät toivorikkaan marjastajan kimppuun hurjasti inisten. Pistoja tuntuu ohimoilla ja kämmenselässä, vaikka suojaksi oli viritetty vaatetta ja suihkutettu kemikaaleja. 

Maastossa samoava marjastaja saa vaatteensa hikisiksi ja kuraisiksi. Jalat väsyvät suota tarpoessa. Päivän aikana tulee kunnollisen, rukiisen leivän nälkä. Sauna rauhoittaa ihon ja ihmisen, on vain uupumus ja uni, tumman yön keskellä.

Väitetään, että sääskistä vain naaraat imevät verta. Taitaa olla pelkkää urospuolisten politikointia ja panettelua? 

Matkalaisen mieleen jää päällimmäiseksi se, miten tarmokas ja aikaansaapa emäntä voi tuoda energiaa koko yhteisölle.