tiistai 8. elokuuta 2017

Kunnioitettu Herra Kappalainen




Monien muiden tavoin kuljen ohitsenne joka kerta, kun olen astumassa kirkkoon.

Hiljaisia kohtaamisia yli vuosikymmenten. Kun katseeni osuu kivipaateen, johon Teidän nimenne on hakattu ja kultaisin kirjaimin kaunistettu, mietin, millainen mahtoi olla kappeliseurakunnan palvelijan polku. Onko kaikkein tärkein hakattu kiveen? Kappalainen, nimi ja elämän ääriviivat.

Saitte elää 35 vuotta. Hartaalle, jumaluusoppineelle miehelle se olisi ollut vasta alkusoitto. Polku rovastin arvoon ja hierarkian ylimmille askelille katkesi ennen aikojaan. Ja niin Teidät siunattiin kirkkomaahan, kappelikirkon ovensuuhun, odottamaan ylösnousemuksen aamua.

382  5. Hänt' vapahdan väkeväll' kädell' / Kuoleman kauhian kidast', / Taivaan iloon hänt' panen tähdell', / Näin pois päästän hänt' vihast'. / Jesus Christus, aut' minua visust' / Sinun tuloos odottamaan / Uskoll', ja saamaan / Osaa luvatust' ilost', / Sinne minua vie täält' ulos. 


Apostoli Paavalin toinen kirje Timoteukselle:
Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni.

Vaiheistanne en paljon tiedä. Olitte viimeinen Sammatin kappeliseurakunnan kappalaisista, pian kuolemanne jälkeen kappeli lakkautettiin. Esimiehenne, kirkkoherra Fredrik Wilhelm von Pfaler oli aloittanut komean kivikirkon rakentamisen. Kivikirkko saatiin, mutta se, että kirkosta olisi tullut Karjalohjan ja Sammatin yhteinen, jäi toteutumatta. Kappelin säilymisestä piti huolen sammattilaisten suurmies, Elias Lönnrot. 

Myöhemmin kirkkoa korjattiin, saatiin kaunis alttaritaulu, kappelioikeudet palautettiin ja seurakunta itsenäistyi. Kehitystä, joka olisi varmasti miellyttänyt teitäkin.

256  1. Vaivainen valitan vaikiast', / Ett' olen syntinen suur', / Vaivoill' väsytett' yliaikaa, / Jo joutumall' multaan olen juur', / En itseen' voi synnist' pois pitää, / Jos ei Jumal' armollans' auta, / Suo Jumal' viel' vähä mull' ikää, / Parat' pyydän apus kautta. 2. Ehk' meno on ain' minull' kova, / Monet murheet ja tuskat tuimat, / Kaikilt' kurilt' kiusaukset ovat, / Minun päällän' juur' puuttumat', / Kuitenk' en epäel' sentähden, / Sinä Jumal' olet tuskis' turva, / Tykös tuskis' turvata tahdon, / Olep's apu vaivois' vahva.

Leposijan Te olette saaneet puukirkon oven läheltä, parhaalta paikalta, siinä te tervehditte kirkkoväkeä mennen tullen, yhä edelleenkin. Edeltäjänne, Pontelius, hoiti kansliaa ja saarnasi. Saarnasi niin uutterasti, että joutui kirjoittamaan tuomiokapitulille valituksen liiasta työstä. Tuskin se oli Teille yhtään helpompaa, kuolema tuli liian varhain.

256 3. Minua pelvosas pyhäs' pidä, / Käännä kaikk' parhaaksen', / Olem' oudot, kulkuvieraat, / Anna armoos, jota tarvitsen, / Est', etten rippuis' katoovas' kunnias', / Muus' mailman menos' turhas', / Kust' suutun sinun sanois ja saarnois; / Jost' Jumal' minua varjel' vahvast'.


Tehtävänne oli saarnata näille itsepäisille ja itsenäisille talonpojille Jumalan sanaa, opettaa rukoukset ja lukea kuulutuksia. Yrittää saada väki lukemaan ja laulamaan, virsikirja ja katekismus olivat monen tuvan ainoat kirjat. Siunata ja opettaa, valvoa ja opettaa veisuuta yhdessä lukkarin kanssa. Nuhdella hairahtuneita ja saattaa lain polulta eksyneet sovittamaan tekonsa jalkapuussa. Pitää kirjaa kolehdeista ja kuulutuksista. 

Vanhoja kirjoituksia ja kirjanpitoa on säilynyt, muste on tummaa ja vahvaa, paperi karheaa. Mitkä merkinnöistä ovat Teidän käsialaanne?

299  6. Herran siunaus rikkaaks' tekee, / Ilman paljoo työtä ja väkee, / Jos olen virjä virasan', / Ja tarkka talon menoisan'. 7. Siunaa, Herra, kaikk' aivoituksen', / Merell' ja maall' kaikki toimituksen', / Vaimon', lapsen', kaikk' tavaran' / Haltuun Herran annan laupiaan. 8. Viimein täst' surkiast' elämäst', / O Herra meitä tykös pääst'; /  Minun ja vaimon', lapsukaisen' / Korjaa sitt' Herra taivaaseen, Amen.

Sammatissa ei vielä teidän aikananne ollut pappilaa, Te asetuitte asumaan Lohilammelle. Lohilampi oli silloin kunnon kylä. Missä Teidän asuntonne oli, sitä en tarkkaan tiedä, mutta Lohilammen rusthollin pihapiirissä on pieni asunto – ehkä se sopi myös kappalaisen käyttöön. Siihen teidät ajatuksissani sijoitan, vaikka kyseessä on pelkkä arvaus.


Millainen oli maisema, kun kuljitte Lohilammen kylästä kohti kirkkoa? Vehreitä vainioita, metsää, Lohnassuo väreineen ja muutama tupa tien varressa? Oliko teillä hevonen käytössänne vai taivalsitteko nuo kilometrit jalan? Hevosia oli harvalla, työjuhtina varakkaimmilla varmaan vielä härkäpari. Katsoivatko lapset ikkunasta, kun kappalainen tummassa takissaan taivalsi kohti kirkkoa, liepeet liehuen. Kun pääsitte tien korkeimmalle kohdalle, kaunis kirkko ja kirkkomaa olivat jo aivan lähellä. Pian voisitte pukea yllenne messuvaatteen ja kohdata seurakunnan.



Siellä Te olette, kirkkomaalla.  Kun astumme ulos kirkosta, vastassa on muistopaaden karhea, sammaloitunut selkä. Täydelliseksi, kokonaan valmiiksi ja hiotuksi ei Teidänkään elämänne ehtinyt tulla. Ehkä niin oli tarkoitettu.

390  1. Mä nukun haavoin Christuksen, / Ne puhdistaa mun synneistän'! / Sill' verens' on ja kuolemans' / Mun elon', kauneuten' kanss'. 2. Sen turvill' taidan astua / Tuomiollen paitsi pelkoa, / Täält' lähden ilos', rauhasa, / Ehk' kuolen, elän sinusa. 3. Sä kuollo viet mun elämään / Juur' Herran tykö ijäiseen, / Mun Christus puhdist' synnistän'; / Siis korjaa, Herra, sieluisen'!  


Suven viimeisen tiekirkkopäivystyksen tunnelmissa 6.8.2017

Tekstin lomassa otteita vuoden 1701 virsikirjasta.
http://tapiok1.mbnet.fi/virret2/vk1701.htm








Ei kommentteja: