tiistai 9. toukokuuta 2017

Kulkurien matkassa



Kaikkialla niitä oli. Villejä otuksia, vähän kesympiä, kokonaan kesytettyjä. Luontonsa karaisseita ja luonteensa perille päätyneitä. 


Yksin ja yhdessä, laumoina ja yhä tihenevinä laumoina. Levossa ja liikkeessä. 

Jakarandapuiden alla oli varjoisaa, valo siivilöityi sinisten kukkien läpi. Maassa vilistivät sisiliskot, välillä niilläkin oli täysi työ paeta. 


Pedoista suurimpia vaikka ei ehkä vaarallisimpia olivat viatrix germanicus tai profugus britannius sekä jopa homo vagantus sueciosus. Turisticus fennicukset turisivat jossain keskenään. Erilaisia yksilöitä vilisi eri puolilla saarta.



Pyylevinä, hikisinä ja polvihousuihin ja järkeviin jalkineisiin pukeutuneina villit kansoittivat toreja ja tienlaitoja. Niitä koottiin aitauksiin ja sieltä ne vilkuttivat alkuasukkaille.


Vaikka kuinka olisi päättänyt valvoa ja vahtia, välillä väsytti. Vanhalla muurilla, puolivarjossa oli hyvä ottaa rennosti ja nauttia siestaa. Mitä siitä, jos toiset kulkurit eivät maan tapoja hoksanneet.



Valppauteen oli syynsä. Joku saattoi pudottaa palan suustaan ja kädestään tai toisenkin, piti kulkea ja vaania, olla valmiina, kun tilaisuus tulee.



  

Lajitoverin kanssa oli helpompaa, välillä saattoi piiloutua varjoon, kun toisella oli päivystysvuoro.




Yksin oli syytä toimia itsenäisesti. Valvoa katua ja pitää silmällä liikennettä. Valita paikka, jossa kukaan ei pääse livahtamaan ohi.
 




Parhaat tähystyspaikat ovat tietysti niillä, joilla on siivet. Voivat asettua oksalle ja varoittaa ohikulkijoita.




Kaikenlaisia kulkijoita. Kameroilla ja ilman. Olisiko ne pitänyt jotenkin huomioida? Kaikkiko? Rajansa kaikella! Madeirallakin. 



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Madeiran terveisistänne! Vai sellaista elämää ... Tiedä vaikka täälläkin, kun ennen pitkää ilmasto riittävästi lämpenee.

Liisa Laurila kirjoitti...

Kiitos, Pekka! Niin, lähdettiin kai merta edemmäs.... kukkia poimimaan. Kiva, että tykkäsit!